Uutiset

Osallistuin ennen joulua oppilaitosten turvallisuusseminaariin Helsingissä.  Maassamme on käynnistynyt lukuisia turvallisuutta lisääviä hankkeita Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien seurauksena. Nämä järkyttävät tapahtumat ovat horjuttaneet oppilaiden, opiskelijoiden, vanhempien ja koko Suomen kansan turvallisuuden tunnetta. Jatkuvat uutiset koulukiusaamisista saavat helposti aikuisenkin neuvottomaksi.

Seminaarissa käsiteltiin keinoja turvallisuuden luomiseksi. Sanoohan peruskoululakikin (628/1998), että jokaisella opetukseen osallistuvalla oppilaalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Keinoiksi seminaarissa esitettiin mm. koulujen ”omapoliiseja”, uhkien varhaista tunnistamista, turvallisuusohjelmia ja niihin perustuvia säännöllisiä turvallisuusharjoituksia. Vähemmälle huomiolle seminaarissa jäivät koulujen yhteisöllisyyden kehittäminen ja toisesta huolta pitävä koulun arki. Opetuksen taustalla olevista arvoista turvallisuuden perustana ei seminaarissa puhuttu.

* * *

Suomi on tilastojen kultamaa. Meillä osataan kirjata jokainen tapahtuma seurantaa varten ja median jatkuva tietovirta kuljettaa eteemme joka päivä hyvin surullista kuvaa maamme tilanteesta. Me johdamme eurooppalaisia tilastoja useilla kyseenalaisilla alueilla. N. 4000 ihmistä vuosittain kuolee väkivaltaisen kuoleman. Poliisin tietoon tulee vuosittain yli 4000 perheväkivaltarikosta. Aborttien määrä on sentään jonkin verran laskenut 2000-luvulla. Silti yli 10 000 pientä ihmisen tainta tapetaan ennen syntymää. Suomessa yli 90 % aborteista tehdään sosiaalisin perustein. Yli 16 000 lasta on sijoitettu kodin ulkopuolelle vaikean kotitilanteen vuoksi. Työttömien ja kodittomien määrä on Suomessa yllättävän korkea. Näin siis maassa, joka kuuluu maailman kärkeen mitattaessa valtioiden taloudellista hyvinvointia!   Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa?

Median suomikuva on masentava ja toisaalta myös vääristynyt. Se unohtaa, että  suurin osa  suomalaisista perheistä, lapsista, aikuisista ja vanhuksista voivat hyvin. Toisaalta vääristyneisyydessään tiedotusvälineet pitävät tietämättäänkin hereillä meidän omaatuntoamme. Eihän yhdenkään lapsen pitäisi pelätä koulussa, koulutiellä tai kotona. Ei yhdenkään aikuisen tulisi palella kodittomana ja työttömänä tai vanhuksen jäädä vaille hoivaa ja läheisiä.

* * *

Kristittyinä ymmärrämme, että kaikki tämä pahuus ympärillämme ja meissä itsessämme kuuluu syntiinlangenneen maailman osaan. Meidät karkotettiin paratiisista. Meidät tehtiin myös vastuulliseksi teoistamme. Me olemme vastuussa! Minä siis olen vastuussa.

Keskellä materiaalista hyvinvointia sielumme kärsii. Se pelkää, huutaa yksinäisyyttään ja hätäänsä. Se etsii apua sieltä, mistä sitä ei saa ja kadottaa oikean tien ja yhteyden omaan Luojaansa. Se kaipaa Jumalan läheisyyteen juostuaan kauas pois yrittäen rakentaa turvaa itsensä, omien valintojensa ja viisautensa varaan.  Hellaakosken runon sanoin: ”…itseviisaana, arkana kunniastaan on järkeni kapinoinut Sinua vastaan---”.

Meille on annettu toisissamme rakastamisen ja huolenpidon tehtävä. Rakentaessamme lapsillemme turvallisempaa maailmaa emme onneksi ole yksin. Pelon ja uhkien keskellä meidän turvamme on ikiaikojen Jumala joka sanoo: ”Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä niin te löydätte levon sieluillenne.” (Jeremia 6:16.)

Annukka Häkämies
Kirjoittaja on tamperelainen kasvatustieteiden tohtori ja lehtori