Uutiset

Mitä sinulle jäi muistoksi rippikoulusta? Tein papan kanssa tutkimusmatkan piirongin laatikoihin, joista löytyi valokuvien, sotamuistomerkkien ja vanhojen vihkiäiskutsukorttien takaa kasa kiiltokuvia. Niiden taakse oli kirjoitettu kauniilla käsialalla: ”Muistoksi rippikoulusta 1937, Lilja” ja ”Annikille muistoksi rippikoulusta, Irja”.

Löytyi sieltä piirongin kätköistä myös Sleyn Kurejoen osaston jäsenkirja. Lapsuudessa syntynyt ja rippikoulussa vahvistunut usko oli mummun voimana koko elämän ajan. Mummun usko kantoi myös seuraaviin sukupolviin rukousten kautta. Mitähän mummu olisi tuuminut, jos hänelle olisi kerrottu, että lapsenlapsi vielä joskus kirjoittaa kolumneja Sanansaattajaan?

Rippikoulu oli 1930-luvulla yksi elämän tärkeimmistä vaiheista. Isotätini muistaa vieläkin ulkoa rippikoulun muistolauseen, kirjoitettiinhan se myöhemmin muistolauseeksi myös rippikoululaisten toisilleen lähettämiin onnittelukortteihin. Minun piti kaivaa rippiraamattuni esille tarkistaakseni, mikä mahtoikaan olla oma muistolauseeni.

* * *

Meidän ikäluokka Alajärvellä oli poikkeava. Seurakunnan työntekijät ihmettelivät, kun suuri joukko nuoria juurtui seurakunnan toimintaan jo rippikoulua edeltävänä talvena. Merkkien kerääminen veti meidät Pappilaan – ja taisi siihen vaikuttaa sekin, että seurakunnassa oli varsin mukavia poikia ja poikien mielestä mukavia tyttöjä. Mikäs siinä, Isä tietää lapsiinsa tepsivät keinot.

Nuoren seurakunnan ajoilta jäi paitsi elinikäisiä ystäviä, ennen kaikkea usko, joka on elinaikaakin pitempi, ajan tuolle puolen vievä. Pitkien pohdintojen jälkeen uskalsin kutsua itseäni uskovaksi, sitten myöntää jo olevani uskovainenkin, tai mitä nimitystä kukakin halusi käyttää. Nimityksellä ei enää ollut niin väliä, mutta sillä oli, että konfirmaatiomessussa sain vastata täydestä sydämestäni ”Tahdon”, kun kysyttiin, haluammeko seurata elämässämme Jeesusta.

Enpä olisi silloin uskonut, mihin kaikkeen Jeesuksen seuraaminen minut vielä vie. Toisaalta, yhtä tietämätön tulevaisuuden seikkailuista olen nytkin. Kun Jumala näkee nämäkin pohdintani, taitaa hymy hiipiä Hänen suupieliinsä: ”Tietäisitpä vain, tyttöseni, niin et epäilisi suuruuttani ja rakkauttani hetkeäkään.”

* * *

Rippikoulussa ystävät ovat aina olleet tärkeitä – kertovathan siitä mummun kiiltokuvat, Eevi-tädin muistolause ja Bible wanderer, Raamattuni välissä matkustava kirjanmerkki, jossa on reppuselkäisen vaeltajan kuva. Sain sen ystävältäni konfirmaatiopäivänä, muistoksi rippikoulusta.

Tämän päivän rippikoululaiset antavat toisilleen ruusuja ja kommentoivat facebookissa leirillä otettuja kuvia. Muistoja nekin, vaikka eivät säilykään vuosikymmeniä. Tämän päivän kestävää kehitystä. Toivottavasti sydämeen jää kuitenkin jotain pysyvämpää, joka kestää maatumis- ja bittiavaruuteen katoamisaikaa kauemmin, iankaikkisesti, Jeesus Kristus.
Rippikoulumuistoja tärkeämpää onkin siellä syntynyt tai vahvistunut usko, joka ei ole kiinni muistoista tai muisteista. Se on Hänen varassaan, joka oli, on ja tulee olemaan, niin kuin Credo ripariaikana lauloi.

* * *

Tämänkin vuoden aikana noin 90 prosenttia 15-vuotiaista käy rippikoulun. Siinä meille rukousaiheita kylliksi! Yli 50 000 nuorella on mahdollisuus kuulla Jumalan sanaa, avata sydämensä ottamaan Jeesus vastaan ja lähteä seuraamaan Häntä. Rukoillaan, että moni heistä uskaltaisi uskoa omista epäilyistä, kavereiden mielipiteistä tai kodin vastustuksesta huolimatta. Rukoillaan, että rippikoulu ei olisi nuorille vain yksi elämys muiden joukossa, vaan todellinen Jeesuksen kohtaamisen paikka.

Outi Rajala