Evankelisen liikkeen historiapäivässä Helsingin Evankelisella Opistolla pohdittiin evankelisuuden menneisyyttä kolmen eri vuosisadan ajalta. Osansa saivat niin juhlavuottaan viettävä Japanin-lähetys kuin kuohuvan 60-luvun tapahtumatkin.

Pääkaupungin liukkaan lumisia katuja uhmanneet historianystävät täyttivät tammikuisena lauantaiaamuna Helsingin Evankelisen Opiston juhlasalin ääriään myöten. Yleisön eteen marssitettiin toinen toistaan asiantuntevampia historiantutkijoita, joiden esityksiä seuranneet kommenttipuheenvuorot sekä vilkas yleinen keskustelu kertoivat tapahtuman tarpeellisuudesta. Päivän juontajana toiminut Sleyn emeritus-toiminnanjohtaja, itsekin kirkkohistoriaa tutkinut Reijo Arkkila esitteli avauspuheenvuorossaan liikkeen uusinta tutkimusta.  Hän rohkaisi tulevia tutkijoita tarttumaan rohkeasti liikkeen historian tarjoamiin haasteisiin.

– Evankeliumiyhdistys ja evankelisen liikkeen vaikutuskenttä tarjoavat edelleen haastavia ja antoisia tutkimusaiheita. Toivon, että tulevina vuosina voimme pitää vastaavia historia-seminaareja uusien tutkimusten äärellä. Tulossa oleva Hedbergin juhlavuosi 2011 voi antaa siihen omat mausteensa.

”Aika tätejä”

Evankeliumiyhdistyksen Japanin-lähetyksen yli vuosisatainen historia sai osakseen ansaittua huomiota, kun Oulun yliopistossa työskentelevä FT Seija Jalagin esitteli vuonna 2007 ilmestynyttä väitöskirjaansa, joka käsittelee yhdistyksen naislähettejä Japanissa vuosina 1900–1941. Jalaginin mukaan tutkimuksen alkuvaiheeseen liittyi moraalinen ongelma, josta hän keskusteli myös yhdistyksen johdon kanssa.

– Mietimme, kuuluvatko konfliktit ensimmäisten lähettien välillä intimiteettisuojan piiriin, Jalagin viittasi ristiriitoihin Esteri Kurvisen ja Alfred Wellroosin välillä.

Jalagin kehui lähetystyötä tutkijalle kiitolliseksi kohteeksi, sillä lähteitä on varsin mittavasti.

– Kun työtä ohjataan kotimaasta ja tehdään kentällä, väliin mahtuu todella paljon aineistoa: raportteja, kirjeenvaihtoa, johtokuntien kokousten pöytäkirjoja ja niin edelleen. Onkin mielenkiintoista kysyä, mitä nykyaikaisesta lähetystyöstä sähköposteineen ja puhelinsoittoineen jää jäljelle tulevaa tutkimusta ajatellen.

Jalaginin esitys herätti yleisössä paljon reaktioita. Paikalla oli monia entisiä lähettejä, joiden henkilökohtainen historiallinen perspektiivi Japanin-työhön ulottuu vuosikymmenten taakse.

– Ensimmäisille läheteille olisi annettava suurempi arvo kuin mihin on totuttu, erityisesti naimattomille naisille, joiden oli vaikea löytää paikkansa tuon ajan japanilaisessa yhteiskunnassa. Japanilaiset oli vuosisatojen ajan opetettu vihaamaan ulkomaalaisia ja yksinäinen ulkomaalainen nainen oli erityisen halveksuttava, entinen Japanin-lähetti Martti Laitinen totesi.

Myös viime vuonna Japanista palannut Tellervo Kuusiranta kiitteli alkuaikojen naislähettien rohkeutta.

– Heille ei ollut tarjolla minkäänlaista orientaatiokoulutusta, lähetyksellä ei ollut olemassa mitään valmista pohjaa, jolle rakentaa. Kaikki oli luotava itse.

– Itse menin kentälle 1990-luvulla jo 53-vuotiaana. Tilanne oli tuolloin toisenlainen. Japanilaiset arvostavat ja kunnioittavat vanhempia ihmisiä, ja minut otettiin vastaan siinä asemassa, jossa olin ollut Suomessakin, kertoo seurakuntatyössään kaikkea muuta, paitsi papille kuuluvia toimituksia hoitanut Kuusiranta.

Vastapainona
”vitoslaisuudelle”

Vuonna 1956 Lapuan piispaksi ohi Olavi Kareksen nimitetystä evankelisen liikkeeseen kiinteästi kuuluneesta Eero Lehtisestä tehty väitöstutkimus hyväksyttiin Oulun yliopistossa puolitoista vuotta sitten. Tutkimuksen tekijä, piispa Lehtisen tyttärenpoika Martti Arkkila esitteli tutkimustuloksiaan historiapäivässä. Hän korosti isoisänsä roolia luterilaisen, kirkon tuntomerkeistä nousevan kirkkokäsityksen puoltajana. Tämä tuli esille Lehtisen vuonna 1958 kirjoittamassaan paimenkirjeessä ”Isien kirkon palveluksessa”.

– Lehtisen mukaan Kristuksen kirkko pysyi pystyssä Jumalan voimasta, ei ihmisten. Sen olemassaolo ei perustunut ihmisten aktiivisuuteen, vaan Kristuksen uskollisuuteen ja läsnäoloon armonvälineissä.

Sley-Media Oy:n toimitusjohtaja Teemu Kakkuri keskittyi esitelmässään Veikko Takalan kirjoittaman kirjan Herätys ja kääntymys” tematiikkaan. Tämä arkkihiippakunnan synodaalikirja herätti ilmestyessään vuonna 1962 keskustelua ratkaisukristillisyydestä ja löi entisestään kiilaa evankelisten ja uuspietistien välille.

Aiheen käsittely vei historiapäivän yleisön pohtimaan kysymystä herätyksestä ja parannuksesta laajemminkin. Evankelisuutta on joskus syytetty ”löyhästä parannuksesta” ja ”kasteen väärästä korostuksesta”.

– Nostakaa kätenne ylös, jos joskus olette kuulleet jonkun evankelisen papin tai saarnaajan suusta, että kaikki kastetut pelastuvat, Martti Laitinen haastoi yleisöä.

Yhtään kättä ei noussut.

Essi Tuomala