Joulukuun lopulla Pietarin alueella satoi enemmän lunta kuin 130 vuoteen – epäilen, että tuo aika tulee siitä, että tilastoja ei ole pitemmältä ajalta. Lauantaina 26.12. Pietarin kaupunginjohtaja Valentina Matvijenko vetosi ihmisiin, että he eivät tulisi autolla kaupunkiin. Kaupungin keskusta oli hyytymässä täysin.

Ajoin tuona iltana Puškinista Kuptzinoon – matkaa on noin 15 kilometriä, aikaa kului yli kolme tuntia. Ongelma olivat mäkiin ja risteyksiin juuttuneet rekat, jotka pahimmillaan tukkivat koko tien. Päätinkin palata Kolpinon kautta – se tie kulki ”vastavirtaan” eikä silloin tarvinnut mennä Pietarin kehätielle, joka oli pahasti tukossa. Pienessä mäessä näin kaksi vierekkäin juuttunutta rekkaa – ne tukkivat vastaantulevat kaistat kokonaan. Niiden perässä oli yli kymmenen kilometrin jono, josta oli mahdoton päästä pois: tien molemmilla puolilla on metallikaiteet. Ajattelin, että viimeiset autot pääsevät jonosta varmaan vasta seuraavana aamuna – kello oli jo lähellä puoltayötä.

Lumentulolla oli vaikutusta myös minun työhöni: syrjäkylille ei kannattanut pariin päivään lähteä lainkaan: tiet olivat yksinkertaisesti ajokelvottomat.

Pietarissa teiden puhtaanapito perustuu paljolti suolaukseen. Niinpä tie voi olla sula jopa 15 asteen pakkasella. Mutta tuo suolan sulattama lumi jäätyy heti osuttuaan auton rakenteisiin. Niinpä välillä pyöränkotelot ovat niin täynnä jäätä, että pyörä ei tahdo sopia pyörimään.

Minun autossani on nostettava maavara – siksi olen Citroeneita ostanut. Maasturi olisi tietysti vielä parempi vaihtoehto, mutta vielä kalliimpi ja osin vaarallinenkin: sellainen on merkki menestyvästä liikemiehestä, joka voidaan myös ryöstää.

Mutta nostettava maavarakaan ei auta, jos edessä on Lada, jonka kaikki neljä pyörää ovat ilmassa, kun auton alla on niin paljon lunta, että yhteys maahan on kadonnut. Niinpä saa olla varovainen, kun menee pikkuteille: voi jäädä jumiin jonkun toisen taakse.

Itselläni tuollainen tilanne oli pari kertaa lähellä, mutta aina selvittiin eteenpäin.

Venäjällä on vuodenvaihteen jälkeen pitkä vapaapäivien putki – tänä vuonna ensimmäinen virallinen työpäivä oli 11.1. – niinpä tuo lumimyrsky sattui pahimpaan mahdolliseen aikaan. Itse olin onneksi tuon ajan Suomessa konserttikiertueella Svetlana Musinan ja Ninan Dzhidzhihijan kanssa. Tammikuun puolivälissä Pietarin ympäristön tiet olivat jo pääsääntöisesti auratut – toki syrjäkylillä ei ollut tapahtunut mitään. Mutta se yllätti, että Pietarissa moni keskeinen katukin oli auraamatta.

Tammikuun alku on seurakunnissa joulupakettien jakamisen aikaa. Käydään tapaamassa niitä seurakuntalaisia, jotka eivät ole hakeneet joulupakettiaan – jotka yleensä asuvat syrjäkylillä, vaikeiden kulkuyhteyksien takana. Näin saadaan samalla kartoitettua seurakuntalaisten tilanne. Läheskään aina nuoremmat sukulaiset eivät kerro seurakuntaan, että vanhus kuoli. Joskus vanhus on muuttanut Pietariin sukulaisten luokse. Joulupakettikierroksen aikana selviää, missä kukin seurakuntalainen on.

Kiitosaiheita:
- varjelus liikenteessä
- joulunajan tilaisuudet
- Tuutarin uusi kirkkoherra

Rukousaiheita:
- sairaiden seurakuntalaisten puolesta
- työlupien byrokratian hoitumista
- viisautta tavoittaa uusia ihmisiä