Lehtitilaukset

Erinomaista luettavaa sinulle tai lahjaksi ystävällesi!

» Sanansaattaja
» nuorille Nuotta
» lapsille Vinkki

Siirry tilauslomakkeelle

 

Suomalaisvaltuuskunta kävi neuvotteluja Kongossa

- Edellisellä kerralla matkani Kongoon kaatoi Ebola-virus. Tällä kerralla saman meinasivat tehdä Kongon lamaantuneet lentoyhteydet, mutta tämä este ylitettiin poikkeusjärjestelyin kongolaisten suosiollisella joustavuudella, Sleyn lähetysjohtaja Pekka Huhtinen kertoo neuvottelumatkastaan keskisen Afrikan maahan.

Huhtinen vieraili Kongossa maaliskuussa 2010 Sleyn Sambian kentän esimiehen Jorma Arkkilan kanssa. Eri kohteiden ja vierailujen höystämän matkan päätarkoitus oli keskustella tulevista hankkeista Afrikan ev.-lut. kirkkoon LECA:an kuuluvan Kongon hiippakunnan johdon kanssa.

Kongon hiippakunnan työ on LECA:ssa jäänyt Sambian hiippakunnan varjoon. Kongolaisilla on paljon odotuksia asian korjaamiseksi. Omalta puoleltaan Sley aikoo jatkaa yhteistyötä kumppanuutena ilman esimerkiksi suoria työnantajavastuita. Sleyllä ei ole suunnitteilla lähettää pysyviä lähettejä Kongoon. Voimavaroja halutaan suunnata hiippakunnan teologien koulutukseen ja hallinnon kehittämiseen. Kehityshankkeisiin pyritään saamaan mukaan myös muita tunnustuksellisia yhteistyötoimijoita.

- Kokouksemme oli onnistunut ja kaikin puolin rakentava. Turhaan emme tulleet, Huhtinen iloitsee neuvottelujen aikaansaannoksista.

Kärsivällisyyttä vaativaa
matkantekoa

Kokousta varten piispa Mbuambwe seurueineen joutui käyttämään matkaan aikaa yli kuukauden. Junamatkaan kuluu yhteensä 16 päivää. Loppuaika menee junaa odotellessa.

- Jos entisessä Neuvostoliitossa sai työn mitalin, kun näytti tunnin propagandafilmin puolessa tunnissa, voisi kongolaisille työtovereillemme myöntää kirkollisen työn mitalin siitä, että joutuivat käyttämään yhden päivän kokoukseen yli kuukauden ajan, Huhtinen päivittelee.

Sleyläisten matkanteko sujui nopeammin. Vajaan 500 kilometrin automatka Sambian pääkaupungista Lusakasta Kuparivyöhykkeen halki kohti Kongon rajaa ja Lubumbashia taittui parissa päivässä.

Rajanylityspaikan tunnelma oli Huhtisen mukaan ainutlaatuinen. Paikka vilisi almunpyytäjiä ja erilaisia avuntarjoajia, jotka eivät tarjonneet hetkeäkään rauhaa. Rekka-autoja oli sadoittain. Rekkajonojen liikkumisessa ei ollut havaittavissa edistystä. Jatkuvan sateen vuoksi ylityspaikka oli liukasta mutavelliä.

- Rajanylitysasemalla meiltä tiukattiin virallisten asiapapereiden lisäksi: ”Onko teillä vietävänä sanoma Kongoon? Mikä on sanomanne?” Kerroin, että sanomamme on Jeesus Kristus. Virkailija näytti tyytyvän vastaukseen. Ehkäpä sokeripala kaulassani kirvoitti kyselyyn.

Lahjonta on Kongossa iso ongelma. Miltei jokaiseen asiapaperin tarkastusvaiheeseen näytti Huhtisen mukaan liittyvän lisämaksun mahdollisuus. Kaikilta voitelurahoilta kuitenkin vältyttiin. Sleyn linjana on suorasukaisesti kieltäytyä lahjonnasta.

Pian rajan ylityksen jälkeen kaikki yhteydet katkesivat.

- Tämä tiesi muutaman päivän ”lomaa” sähköposteista ja puhelinviesteistä, joskin myös hieman huolta omaisille.

Perillä Lubumbashin sekamelskaisessa liikenteessä huomiota kiinnitti valtava taksien kirjo. 7-8 hengen taksiin mahtui parikymmentäkin asiakasta. Yleisin liikennemerkki oli äänimerkki.

Seurue majoittui Baijerin lähetyksen perustamassa seminaarissa.

- Kokemus sekin, nimittäin yöpyminen seminaarin yhteydessä olevan pikku klinikan synnytyshuoneessa. Veriläiskät lattiassa kertoivat iloisista perhetapahtumista. Tosin nyt oli hiljaista tällä sektorilla, Huhtinen naureskelee.

  • Martti Haverinen
    martti [dot] haverinen [at] sley [dot] fi
Kuuntele saarnoja mediakirjastossa
Lähetysblogi - erikoisia käänteitiä
Minne tänään? Katso tapahtumakalenterista!