Erinomaista luettavaa sinulle tai lahjaksi ystävällesi!
» Sanansaattaja
» nuorille Nuotta
» lapsille Vinkki
Helsingissä Nosturissa 26.-28.3. järjestettävien Evankelisten Musamessujen pääesiintyjäksi saapuu takavuosien suosituimmassa gospelyhtyeessä dc Talkissa maailmanmaineeseen noussut Kevin Max. Maxin sooloura tuo hänet nyt kolmatta kertaa Suomeen. Vierailun ohjelmaan kuuluu myös neljä muuta keikkaa.
Kevin Max tunnetaan edelleen parhaiten hänen urastaan dc Talkissa, vaikka 90-luvun lopun supersuosikki käytännössä lopetti toimintansa vuonna 2001. Siihen mennessä bändi oli saavuttanut kaiken, mitä gospelbändi voi saavuttaa ja tunkeutunut tukevasti myös maallisille markkinoille Suomessa asti.
Vuodesta 2001 bändin laulajat Kevin Max, Michael Tait ja Toby McKeehan ovat toimineet erillään. Heistä varsinkin taiteilijanimellä tobyMac toimiva McKeehan on saavuttanut menestystä, mutta myös Tait ja Max ovat luoneet kunnioitettavat urat.
Uniikit äänihuulet
Kevin Max on kuuluisa ainutlaatuisesta äänestään, jonka värin tunnistaa kerran kuultuaan hetkessä. Hän onkin epäilemättä yksi gospelmaailman lahjakkaimmista laulajista.
Maxin hienon debyyttialbumin "Stereotype Be" (2001) jälkeen ura on edennyt vaihtelevissa merkeissä. Syy saattaa olla siinä, että miehen soolotuotanto on luonteeltaan vähemmän suurelle yleisölle suunnattua. Lauluja leimaa omintakeisuus ja monipuolisuus, sanoituksia puolestaan runollinen kerroksellisuus. Tulos ei ole helppoa ja nopeaa kuunneltavaa vaan vaatii toistoja.
Viime aikoina Kevin Max on kuitenkin ollut jälleen nousussa gospelmarkkinoilla. Vuoden 2007 lopulla hän julkaisi vanhojen gospelhymnien kokoelman "The Blood", joka kehuttiin arvosteluissa korkealle. Sen jälkeen hän on palannut varsinaiseen leipälajinsa kokeellisen alternatiivirockin pariin julkaisten kaksi albumia, joista jälkimmäinen "Cotes d' Armor (true rebels)" vielä tämän vuoden puolella.
Evankelisilla musiikkimessuilla Max esiintyy perjantain konsertissayhdessä Bob K:n (Ruotsi), Lumina Polariksen ja Sarasteen kanssa. Tämän lisäksi häntä voi kuulla Porvoossa, Vaasassa ja Seinäjoella.
Lauantaina musamessut esittelevät Suomigospelin monipuolista kirjoa kun lavalle nousee mm. Tera, Kaemo sekä Mikko goes to Heaven. Ohjelmassa on myös runsaasti Raamattuopetusta sekä kaksi ehtoollismessua.
Johannes Koskenniemi
Musamessujen lippuja saa ennakkoon tiketistä ja lippupalvelusta, lisätietoa
tapahtumasta Sleyn nuorisotoimistosta www.sley.fi/nuoriso ja 03 -2237056
MUUT UUTISET: