-
Connector.
Lähetysblogit ja kirjeet
15 vuotta
15.12.2020
Tänä vuonna tuli kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun Sley aloitti lähetystyön Virossa. 15 vuotta on toisaalta melko lyhyt aika, varsinkin jos verrataan juhlavuosiaan myös viettäneisiin 120-vuotiaaseen Japanin-lähetykseen ja 50-vuotiaaseen Kenian-lähetykseen. Kansanlähetyksen kollegani on ollut Virossa lähetystyössä kauemmin kuin Sleyn lähetystyö täällä edes on kestänyt. Minunkin vielä kovin lyhyt kolmen vuoden lähettiurani kattaa viidenneksen koko Sleyn Viron-lähetyksen ajanjaksosta.
Toisaalta 15 vuodessa on ehtinyt myös tapahtua paljon. Itse olin 15 vuotta sitten vasta opintojaan aloitteleva teologian fuksi, joka olin saanut ensimmäisiä kosketuksiani Sleyn toimintaan Evankelisten Opiskelijoiden illoissa. Suurin osa ihmisistä ja asioista, joita ilman en nyt osaisi elämääni kuvitella, ovat tulleet mukaan tuon 15 vuoden aikana. Tämän vuoden rippikoululaisille on 15 vuotta kokonainen elinikä.
Mitä tämän 15 vuoden aikana on saatu aikaan? Ihmismuisti riittää vielä hyvin listaamaan tehtyjä töitä ja konkreettisia tekoja, isoja projekteja ja pieniä hetkiä, tavoitteita, saavutuksia ja pettymyksiä. Paljon on ehditty tehdä. Toisaalta näin läheltä katsottuna suurta kuvaa ja pitkäaikaisia tuloksia ei vielä voi nähdä. En tiedä, osaako vielä kukaan vastata kysymykseen, miten Sleyn työ on näiden vuosien aikana vaikuttanut Viron kirkkoon. Voi olla, että näiden vastausten aika on vasta vuosien tai vuosikymmenten päästä.
Onneksi Jumalan valtakunnan työssä meidän ei kuitenkaan tarvitse keskittyä listaamaan saavutuksiamme. Tulokset kun harvoin ovat mitattavissa ja laskettavissa. Uskon, että monet työn vaikutukset pysyvätkin silmiltämme salattuina, mutta Jumalan tiedossa ne ovat – ja niiden yksittäisten ihmisten, joihin työllämme on ehkä ollut suurikin vaikutus. Vaikka mielellämme esittelisimme historiikeissa suuria saavutuksia, ehkä Jumalan matematiikassa isoin merkitys onkin sillä, mikä meille näyttää pieneltä ja vaatimattomalta. Jollekin se voi olla suurta.
Juuri tänään harmittelin, etten ole saanut palautetta tekemästäni adventinajan nettikurssista. Vain vähän myöhemmin sain viestin itselleni tuntemattomalta ihmiseltä, joka innoissaan kiitteli kurssista ja selkeästä opetuksesta ja kaikesta uudesta oppimastaan, mitä voi hyödyntää myös pyhäkoulutyössään. Vielä aamulla en ollut varma, onko kaikki vaiva kurssin kanssa kannattanut. Nyt tiedän, että kyllä kannatti.
Kiitos Jumalalle kaikesta siitä, mitä hän meidän lähettien kautta on näiden 15 vuoden Sleyn Viron-lähetysvuoden aikana tehnyt. Siunatkoon Hän työnsä myös eteenpäin ja antakoon valonsa syttyä monien virolaisten sydämiin.
Ps. Käypä katsomassa myös video, jonka tämän 15 vuoden rajapyykin kunniaksi teimme: https://www.youtube.com/watch?v=DGbVld2nW6c
Jaa tämä artikkeli
Lisää artikkeleita:
- Juhlat Matongossa
- Kotimatkalla
- Elämän rajallisuus
- Ovatko herätysliikejärjestöjen ehtoolliset päteviä?
- Vuoden paras viikko
- Syyskeräys 2024: tulevaisuus on sinun käsissäsi – auta omilleen muuttanutta löytämään tie seurakuntaan
- Tuhlaajapojan paluu
- Lähetystä ja lautapeliä
- Kesä takana ja syksy edessä
- Viestejä Virosta – lapsilta lapsille