150. Evankeliumijuhla kesällä Toholammilla

 

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen valtakunnallinen koko perheen Evankeliumijuhla saapuu juhannusta seuraavana viikonloppuna Toholammille. Juhlaa vietetään 30.6.–2.7. teemalla ”Niin alkoi iloinen juhla”.

Järjestyksessään 150. Evankeliumijuhla järjestetään yhteistyössä Toholammin evankelis-luterilaisen seurakunnan kanssa. Evankeliumijuhlassa särkynyt saa kuulla, että Jeesus on kuolemallaan ja ylösnousemisellaan sovittanut kaikkien synnit. Evankeliumijuhlaan on vapaa pääsy.

Juhlakentän ohjelma koostuu pääosin raamattuopetuksista, evankelisen liikkeen laulukirjan Siionin kanteleen yhteislauluista ja upeista musiikkiesityksistä. Nuorille ja lapsille- ja perheille on omat juhlaohjelmansa, joissa riittää tekemistä ja kokemista koko viikonlopun ajaksi. Joka päivä järjestettävät ehtoollisjumalanpalvelukset, messut, kokoavat kaikenikäiset yhteen ehtoollispöytään.

Valtakunnallinen Evankeliumijuhla on osa Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen 150-juhlavuotta. Juhlavuotta vietetään teemalla ”Armo kuuluu kaikille”.

– Evankelisen uskon keskiössä on alusta saakka ollut ilo siitä, että Kristus on sovittanut koko maailman ristinkuolemallaan, ja siksi ihan jokainen saa siltä seisomalta uskoa syntinsä anteeksi annetuiksi ilman mitään ehtoja. Mikä olisikaan parempi juhlavuoden teema kuin iloa täynnä oleva ”Armo kuuluu kaikille”? Me olemme syntisiä, ja me tarvitsemme armoa. Ja se on aivan kaikille tarjolla, Evankeliumiyhdistyksen toiminnanjohtaja Tom Säilä kertoo.

Lue lisää ja tutustu ohjelmaan osoitteessa www.evankeliumijuhla.fi

 


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: