Viestikapula nuorelle sukupolvelle

 

Tuomo Talja tekee Kankaanpäässä työtä sen eteen, että nuoret kristityt ymmärtäisivät lähetystyön merkityksen. Tämän tavoitteen toteutumisessa on keskeistä se, että nuoret saavat oppia vanhemmilta sukupolvilta. Mutta yhtä tärkeää on antaa tilaa nuorten luovuudelle uusien varainkeruuideoiden toteuttamisessa. 

 

Korona-aika on haastanut perinteiset tavat kerätä rahaa lähetystyölle. Kankaanpään seurakunnassa lähetysmyyjäiset on siirretty nettiin. Seurakuntasaliin levitettyjen myyntipöytien sijaan vapaaehtoisten valmistamista tuotteista on ilmoitettu paikallislehdessä, seurakunnan nettisivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Äitienpäiväksi myytin kakkuja lähetyksen hyväksi samalla tavalla.  

Kankaanpään seurakunnan lähetyssihteeri ja nuorisotyönohjaaja Tuomo Talja on tyytyväinen netissä toteutettuihin myyjäisiin.  

– Myyjäiset ovat nousseet ihan uudelle tasolle. Uskon, että jatkamme nettimyyjäisiä myös korona-ajan jälkeen, Talja tuumii.  

Myyjäiset ovat yksi esimerkki siitä, miten lähetystyön tukemisessa uudet ja vanhat tavat kulkevat rinnakkain eri laduilla. Uusien ideoiden yhdistäminen perinteisiin käytäntöihin on usein haastavaa. Mutta uusia ideoita ja avauksia tarvitaan erityisesti siksi, että myös nuoret löytäisivät paikkansa lähetystyössä.  

Tuomo Taljan työssä yhdistyvät nuorisotyö ja lähetystyö.  

– Rukoukseni on vahvasti se, että nuoret voisivat tulla uskoon ja ymmärtää, miten hieno tehtävä meille on lähetystyössä annettu. Tämä on myös monien vanhempien lähetystyön aktiivien rukous: että nuoremmat sukupolvet jatkaisivat lähetystyön tekemistä. Se on ihan ykköstavoite. Jos uudet sukupolvet eivät pidä lähetystyötä tärkeänä, työllä ei ole eteenpäin viejiä eikä esirukoilijoita, Talja painottaa.  

Kankaanpään seurakunnassa toistuvat vuoden mittaan tapahtumat, joissa kerätään rahaa lähetysjärjestöille ja seurakunnan nimikkolähettien työlle. Jo neljänkymmenen vuoden ajan paikkakunnalla on järjestetty lähetyksen syystori, jonka idea kopioitiin aikoinaan Sastamalan seurakunnasta. Syystorin toteuttavat kaikenikäiset seurakuntalaiset yhdessä: mukana ovat niin isoskoulutukseen osallistuvat nuoret kuin vanhemmatkin seurakuntalaiset.  

– Olisi hyvä, ettei seurakunnassa olisi niin tiukkoja raja-aitoja eri-ikäisten ihmisten välillä. Kun nuoret näkevät, mitä vanhemmat vapaaehtoiset tekevät lähetystyön hyväksi, viestikapula siirtyy heille myös esimerkin kautta.  

 

Lue koko juttu Sanansaattajasta  11/21.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: