Päivän Manna 29.7.

Mutta hän ei vastannut hänelle sanaakaan. (Matt. 15:23)

Tämä on kirjoitettu meille kaikille rohkaisuksi ja opetukseksi tietääksemme, kuinka syvään Jumala salaa meiltä armonsa. Huomaathan tästä, että vaikka Kristus tekeytyykin ankaraksi, hän ei kuitenkaan lausu lopullista tuomiota.

Hänen vastauksensa tosin kuulostavat kielloilta, mutta ne eivät ole kieltämistä, vaan häilyvät epävarmoina. Hän ei sano: En tahdo kuulla tätä vaimoa, vaan hän vaikenee myöntämättä, kieltämättä. Hän ei liioin sano: Tämä ei ole Israelin kansaan kuuluva, vaan sanoo olevansa lähetetty vain Israelin kansaa varten. Hän jättää siis asian häilymään kiellon ja myönnön välille. Hän ei sano: Sinä olet penikka, eikä sinulle saa antaa lasten leipää, vaan sanoo: Ei ole soveliasta – – jättäen sanomatta, onko vaimo penikka vai ei. Siitä huolimatta kaikki kolme vastausta kuulostavat pikemmin kiellolta kuin myöntymiseltä. Kuitenkin niissä on enemmän myöntymystä kuin kieltoa, jopa niissä on pelkkää myöntymystä, mutta perin syvässä ja salaisena, niin että ne näyttävät pelkiltä kieltämisiltä. Tällä Jeesus tahtoo opettaa meille, mitä sydämemme ahdistuksen hetkenä kokee. Tässä Kristus tekeytyy sellaiseksi kuin sydän hänet tuntee. Olemme varmoja siitä, että hän vain kieltää. Mutta se ei ole totta. Meidän on siis luovuttava tällaisista tuntemisista ja vastoin hänen kieltämistään riiputtava hänessä ja pidettävä kiinni lujassa uskossa Herran syvästä, salatusta laupeudesta. On annettava Jumalalle oikeus hänen tuomitessaan meidät. Silloin olemme saaneet voiton ja sitoneet hänet hänen omiin sanoihinsa.