Päivän Manna 24.9.

 


Tulkoon sinun valtakuntasi. (Matt. 6:10)

Tämä rukous vaikuttaa kaksi asiaa: se alentaa ja ylentää meidät. Ensiksi tämä rukous nöyryyttää meitä siten, että tunnustamme julkisesti, että Jumalan valtakunta ei ole vielä tullut luoksemme. Tämä rukous on kauhistuttava, mikäli sitä ajatellaan vakavasti ja rukoillaan syvästi. Se murehduttaa ja huolestuttaa syystäkin jokaisen sydämen. Sillä siitä seuraa, että olemme hylättyinä, kurjuudessa ja julmien vihollisten keskellä, vailla rakkaimman isämme maata.

Kun tällainen tutkistelu on alentanut meidät ja avannut meille viheliäisyytemme, seuraa sitten lohdutus ystävällisen mestarimme ja Herramme Kristuksen opettaessa, että meidän tulee rukoilla ja ikävöidä pääsemistä pois kurjuudestamme. Ei kuitenkaan ole ketään, joka ei löytäisi itsestään vielä jotakin perkeleen valtakunnasta. Siksi hänen on rukoiltava: Tulkoon sinun valtakuntasi. Sillä Jumalan valtakunta tosin alkaa ja kasvaa täällä, mutta se tulee täydelliseksi toisessa elämässä. Tätä on siis lyhyesti sanottuna: Tulkoon sinun valtakuntasi. Rakas Isä, älä salli meidän elää kauan täällä, jotta valtakuntasi tulisi meissä täydelliseksi ja meidät lunastettaisiin kokonaan perkeleen valtakunnasta. Tai mikäli näet hyväksi jättää meidät vielä kauemmaksi aikaa tähän kurjuuteen, anna meille armosi, että voisimme aloittaa valtakuntasi meissä ja lakkaamatta enentää sitä sekä vähentää ja hävittää perkeleen valtakuntaa.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: