Iloisia uutisia!


”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.” Luuk. 10:2 Pimenevään syksyyn olemme saaneet valtavan hienon uutisen: Sleyn hallitus on päättänyt lähettää minut…

Kolme kuukautta Suomessa


Lämpimät terveiset Tokiosta! Palasimme viikko sitten kotimaankaudelta kotiimme Tokioon. Paluumme sujui hyvin vaikka monenlaisia vaiheita matkaamme mahtuikin.  Naritan kentällä siirryimme vaihe kerrallaan eteenpäin koronaan liittyvien papereiden tarkistukseen ladaten eri sovelluksia…

Opintiellä


Aloitin koulunkäynnin Matongon pienessä kylässä Länsi-Keniassa. Vanhempani tekivät päätöksen lähteä lähetystyöhön Keniaan hieman ennen kuin olin saavuttamassa kouluikäni. Minä, sisarukseni sekä muutama muu suomalainen oppilas pääsimme Kyllikki Talviojan pätevään opetukseen….

Kisumun kehitysvammaiskoulun terveisiä


Palasin mieheni kanssa takaisin Keniaan yli vuoden Suomessa vietetyn jakson jälkeen. Syyskuussa vierailimme Kisumun kehitysvammaiskoululla, jossa viime vuonna koululla uutena rehtorina aloitti Rosemary Omondi. Rosemary on koulun kahdeksas rehtori. Ensimmäinen…

Muuttuuko kaste nimeamisseremoniasta lähetystyön kautta?


Kuluneena kesänä teimme seurakuntavierailuja kymmenessä seurakunnassa sekä kahdessa ala- ja yläkoulussa ja yhdessä lukiossa. Kun esitimme diakuvia työstämme Tokion Suomi-kirkossa, lopetimme kuvaesityksen aina kahden saman kuvan esittämiseen. Toiseksi viimeinen kuva…

Herra on hyvä!


Tervehdys Kangasalta! Toivottavasti voitte kaikki hyvin. Meille kuuluu hyvää. Olemme iloinneet mahdollisuudesta vierailla kesän aikana seurakunnissa kertomassa työn kuulumisia Ugandasta / Etelä-Sudanista. Monta hienoa hetkeä on ollut noilla reissuilla, joihin…

Ajatuksia oppimisesta: Tapaus Myanmar


Onkohan niin, että maailmassa on liian paljon tekstiä, joka on joko harhaanjohtavaa tai, jolla ei ole mitään merkitystä? Gutenbergin kirjapaino mullisti maailman 1500 -luvulla siksi, että painaessa oli helppo tuottaa…

Laulavan kansan rukous


Osaisitko kuvitella, että Suomessa suuressa kansallisessa juhlassa tuhannet tai kymmenet tuhannet ihmiset laulaisivat laulua, jossa pyydetään Luojalta varjelusta ja anteeksiantoa? Suvivirsikin on pannassa, sillä äänekäs uskontoallergisten joukko ei siedä pienintäkään…

Uutta ja vanhaa


Kesäterveisiä! Olemme kiitollisia menneestä kesälomasta. Neljän viikon ajan olimme koko perheen kesken mökillämme Miekojärvellä. Päivät kuluivat kävelyretkiä tehden, metsäretkillä ja rannalla nauttien. Iloitsimme toinen toisistamme, virkistyimme ja lepäsimme. Taivaan Isälle…

Mitä pitää tehdä?


”Kysymys kristityille: En ole kristitty, mutta haluan kysyä näitä asioita, jotka kiinnostavat. Milloin kristityt rukoilevat, ja täytyykö rukoilla joku tietty määrä päivässä? Pitääkö kristityn pitää aina mukana Raamattua ja kaulassa…

Miksi kirkollisissa järjestöissä ei saa vapaasti viettää ehtoollista?


Keskiviikkoaamupäivällä täysistunnossa oli jotain sellaista, jota voi jo draamaksi sanoa. Käsittelyssä oli edustaja Hannu Kipon aloite, joka tähtäsi ehtoollisenvieton helpottumiseen jumalanpalvelusyhteisöissä. Monet tietävät liiankin hyvin, miten hankalaksi paikallisseurakunta voi halutessaan…

Outoja aloitteita, myönteinen ministeri


Jo toisena vuonna peräkkäin kirkolliskokous siirtyi tutulta paikaltaan toukokuulta elokuun alkuun. Koronaltasuojautumistoimenpiteistä huolimatta kokousviikko soljunee totuttuun tapaan. Vielä on auki, jatketaanko kokousta perjantain lounaan jälkeen. Asioita on kyllä paljon ja…

Henkien taakka


Helene vieraili menneellä viikolla Bangkokin modernin taiteen museossa. Hän oli yllättynyt siitä, että iso osa taiteesta oli uskontoaiheista ja erityisen suuri osa siitä kuvasi buddhalaisen maailmankuvan pimeää puolta. Monia taiteilijoita…

Taakoittamaan vai vapauttamaan?


Lähetyskentällä lähetti saattaa kohdata aikamoisen hengellisen sekamelskan. Vaikka Viro on monissa tutkimuksissa osoittautunut yhdeksi maailman uskonnottomimmaksi maaksi, puhaltavat täälläkin monenlaiset tuulet. Näyttäisi siltä, että ihminen ei kerta kaikkiaan ole luotu…

Joka aamu armottomuus


Kuulin hiljattain hyvin nuoresta ihmisestä täällä Japanissa, joka oli kuollut työuupumukseen. Nämä uutiset ovat Japanissa aivan liian tavallisia mutta aina yhtä järkyttäviä. Niin monet heräävät joka aamu armottomuuden todellisuuteen, jossa…

Siunausten Jumala


Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua, Herra kirkastakoon sinulle kasvonsa ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. (4. moos. 6:24–26) Hyvät ystävät, kolmiyhteinen Jumala…

Lähetys täysi-ikäisessä maailmassa


Kirkko on uskovien yhteisö, joka on kokoontunyt yhteisen rakkauden ympärille. Kirkko ei ole mitään ilman evankeliumia eli ilosanomaa Jumalan armosta ja anteeksiannosta, joka on annettu lahjaksi koko ihmiskunnalle. Matteus kuvaili…

Kohti ikikesää


Kevät-kesän terveisiä! Alkuvuoden kuukaudet ovat menneet nopeasti, vaikka kalenterit ovat olleet koronan takia varsin tyhjänä. Olemme asuneet pääkaupunkiseudulla ja pitäneet etäyhteyksin tiiviisti yhteyttä Keniaan ja jonkin verran Sambiaankin. Jorma on…

Miksi olen epäonnistunut sielunhoidossa?


Rouva O on Nakanon kaupungin järjestämän kuunteluryhmän vapaaehtoinen työntekijä. Toiminnan tarkoituksena on kuunnella hädässä olevia ihmisiä ilman varsinaista neuvon antamista tai ratkaisun osoittamista. Työtekijäksi pääsee haastattelun ja koulutuksen kautta. Hänen…

Omiin oloihinsa vetäytyjät


Japanissa on paljon sellaisia ihmisiä, jotka eristäytyvät muista ihmisistä muulloinkin kuin korona-aikana. Tällä tavoin elää Japanissa noin 540 000 nuorta/nuorta aikuista ja noin 610 000 keski-ikäistä – yhteensä siis reilusti…