Kärsimyksen salaisuus


Eräs lempikirjoistani on erään ortodoksiteologin kirjoittama lyhyt kirja kärsimyksestä nimeltä ”The Doors of the Sea: Where Was God in the Tsunami?”. Tuo kirja sai alkunsa vuoden 2004 Tsunamin jälkimainingeissa, jolloin…

”Kysyisin kristityiltä onko katuminen välttämätöntä?”


”Johannes Kastaja julisti, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle ja että ihmisten pitää katua/kääntyä ja ottaa kaste. Mutta jos tämä on kristillisen uskon pelastustie, niin silloinhan Johannes Kastaja on kristinuskon…

Meidän turvamme on ikiaikojen Jumala


Menneen kuukauden aikana on korona-pandemia vaikuttanut meidän kaikkien elämään tavalla tai toisella. Koulut on suljettu, monet tekevät kotoa käsin etätöitä, sosiaalista elämää on rajoitettu, Jumalanpalveluksiin ei saa kokoontua. Päivittäinen arkemme…

Kun kirkosta tulee e-kirkko


Jos elämä olisi mennyt ihmisen suunnitelmien mukaan, olisin viettänyt pääsiäistä Virossa, vielä juhlinut suuren juhlan yhdessä Rakveren seurakunnan kanssa ennen siirtymistäni kotimaankaudelle. Tänä keväänä ei kuitenkaan paljonkaan ole mennyt ihmisten…

Ylösnousemuksen ilon matkalla


”Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen. Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo…

Jumala on uskollinen


Seurakuntaelämä on täällä Tokiossa hiljentynyt jo noin kuukausi sitten. Luterilaiset seurakunnat peruivat toimintaansa jo aikaisessa vaiheessa, kun täällä tuli ensimmäisiä ohjeistuksia koronavirusepidemiaan liittyen. Jumalanpalveluksiin on kuitenkin saatu seurakuntana kokoontua kirkkoon…

Vapaaehtoistyöntekijänä Suomi-kirkolla


Saimme Japaniin Kaiju Viljan kolmeksi viikoksi vapaaehtoistyöhön. Aika oli niin seurakuntalisille kuin meille läheteille antoisa yhteisen tekemisen jakso. Iloitsimme hänen reippaasta otteesta, monista hyvistä ideoista sekä työpanoksesta seurakunnan hyväksi. Yllätyksemme…

Korkeimman suojelus


Mielessäni on ollut viime päivinä Psalmi, jonka otsikon valitsin tämän kirjoituksenkin otsikoksi. Kyseessä on Psalmi 91. Ehkä moni jo muistaa, mistä raamatunkohdasta on kyse. ”Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja…

Kertoisinko


Näin kotimaankaudella, kun vieraillaan lähettäjien luona, tulokulma lähetystyöhön voi siirtyä myös lähetin elämässä. Kohdemaassa, ainakin minulla, pääpaino on uusien ihmisten ja lyhyen aikaa kristittyinä olleiden ihmisten kutsumisessa, kohtaamisessa, opettamisessa ja…

Valeuutiset ja liturgia


”Kun olin nuori, avustin toisinaan jumalanpalveluksissa, mutta kukaan ei koskaan selittänyt minulle, miksi teemme tiettyjä asioita tietyllä tavalla”, sanoi puolalainen ystävämme, kun joimme teetä illallisen jälkeen kodissamme. Hän kertoi osallistuneensa…

Ydinkysymyksen äärellä


Yksi Sleyn Japanin internet-lähetystyön muodoista on kristillistä uskoa koskeviin kysymyksiin vastaaminen japaninkielellä internetissä. Tänään vastasin pitkästi kirjoitettuun ja huolellisesti muotoiltuun kysymykseen, joka lyhennellen ja suomeksi käännettynä kuului näin: ”Haluan kysyä kristityiltä…

Kirkkomatkalla


Osallistuin viime sunnuntaina yhteistyökirkkomme jumalanpalvelukseen Kawangwaren seurakunnassa. Edellisenä päivänä olimme kokoontuneet yhteen Credo-ohjelman opiskeluikäisten tyttöjen kanssa. Credo-ohjelma tukee tyttöjä, joilla on uhka ympärileikkauksesta ja lapsinaittamisesta, antamalla tytöille mahdollisuuden koulunkäyntiin ja…

Mitä Frozen II opettaa lähetystyöstä?


Kotikaupungissani Rakveressa vanha kirkollinen kulttuuri ja uusi nykyviihde kohtaavat samassa rakennuksessa. Kaupungin elokuvateatteri on nimittäin rakennettu paikalle, jossa kauan sitten sijaitsi luostari, joten aina elokuvissa käydessä voi kurkkia lattian alle…

Ylös vuorenrinnettä


Vuoret ja mäet ovat raamatullisessa symboliikassa tärkeitä. Vuorelle on vaivalloista päästä, mutta vuorelta avautuu maisema aikaan ja elämään. Vuorella kuunnellaan opetusta ja opetetaan. Vuorella rukoillaan ja valmistaudutaan kohtaamaan Jumalan läsnäolo….

Joulu Keniassa


Joulu on jo ovella. Juhlahumu on täyttänyt ostoskeskukset täällä Keniassakin jo lokakuusta alkaen ja tahti tuntuu sen kun kiihtyvän mitä lähemmäksi joulu tulee. Erilaisia joulumyyjäisiä, -tapahtumia ja -konsertteja on tarjolla…

Ikkuna voittavaan huomiseen


Kirjoitin päivälleen vuosi sitten kirjoituksen Se ei ole mahdotonta. Nyt vuotta myöhemmin on hyvä katsoa eteen- ja taaksepäin. Missä olimme ja minne menemme? Sleyn syyskokous hyväksyi perjantaina 13.12. Sleyn hallituksen…

Missä Jeesus on?


Vastailen japanilaisten kysymyksiin kristillisestä uskosta ja Raamatusta. Suurimmalle osalle kyselijöitä nämä aiheet ovat uusia ja outoja, mutta kysymykset ovat usein varsin hyviä. Yksi niistä kuului näin: ”Jeesus sanoo: ’Tulkaa minun luokseni,…

Hyvää uutta kirkkovuotta!


Sain päättää vanhan kirkkovuoden Jumalanpalveluksessa Narokin seurakunnassa. Viikonlopun ajan olimme kokoontuneet Credo-tyttöjen koululaisten seminaariin. Credo-ohjelma ennaltaehkäisee tyttöjen ympärileikkausta ja lapsiavioliittoja, antamalla tytöille mahdollisuuden koulutukseen ja aikuiseksi kasvamiseen. Täällä Keniassa tyttöjen…

Kotiin


Kun puhelimeni soi maanantaina, näin näytöstä, että soittaja oli yhden Puškinin seurakuntalaisen tytär. Seurakuntalainen sai aivoverenvuodon kymmenkunta vuotta sitten ja muutti tyttärensä luokse. Puhekyky meni lähes kokonaan – hän sanoi…

Maata Näkyvissä virolaisin silmin


Jo usean vuoden ajan Sleyn nuorisotyö on antanut myös virolaisille nuorille mahdollisuuden kokea Maata Näkyvissä -festarit tarjoamalla lippupaketit nuortenryhmälle. Tänä vuonna mukana oli 20 nuorta Tarton seudulta ja Tallinnasta. Kollegani…