Mikä antaa voimaa lähetystyöhön?


Tiedämme lähetystyön olevan pitkäjänteistä eikä työn tuloksia päästä näkemään kovin nopeasti. Näin on ainakin Japanissa tehtävän työn kohdalla. Mikä antaa voimaa lähetystyöhön? Lähetystyö on lähettäjän, lähetyksen Herran käsissä. ”Vain Herralla…

Kasvot


Persialaisessa kulttuurissa kunnia ja häpeä näyttelevät merkittävää osaa. Persian kielessä on kunnialle erityinen sana: āberu. Ilmaisu voitaisiin kääntää myös sanalla ”kasvot” (tai aivan tarkkaan ottaen ”kasvojen vesi”). Kyseessä on koko…

Mitä Jeesus sanoo kaltoin kohdelluille?


Teen Suomesta käsin lähetystyötä Japaniin internetin kautta. Yksi työmuodoista on vastailla kristinuskoon liittyviin kysymyksiin japaninkielisessä kysymys-vastaus-palvelussa. Kerran joku kirjoitti tällaisen kysymyksen: ”Kun luen Raamattua, näyttää siltä, että Jeesus sanoo siellä…

Lähetysjohtaja vieraili Japanissa


Olin Tokiossa osallistumassa Japanin evankelis-luterilaisen kirkon (JELC) yhteistyökonsultaatioon. Kahden päivän konsultaatioseminaarissa olivat edustettuina JELCin ja Sleyn lisäksi JELCin muut yhteistyökumppanit: Amerikan suurin luterilainen kirkko ELCA sekä saksalainen Braunschweigin maakirkko. Seminaarissa…

Lex Auvinen


Tiistain aamupäivällä (15.5.) käytiin hyvä keskustelu aloitteen pohjalta, joka nousi viimeisimmän arkkipiispanvaalin pohjalta. Aloitteessa kannettiin huolta siitä, että naispappeutta vastustava pappi voi periaatteessa yhä päästä piispaksi. Aika nopeasti aloitteen tavoite…

Kirkko turvapaikkana


Kirkkoturvakäytännöllä on Saksassa pitkät perinteet. Monelle Lähi-idästä kotoisin olevalle ja kristityksi kääntyneelle se on viimeinen mahdollisuus. ”Herra, teidän Jumalanne […] rakastaa muukalaista […]. Samoin tulee myös teidän rakastaa muukalaista; olettehan…

Identiteettinä kristitty


Aloitin huhtikuun alussa seurakunnassamme pienryhmää. Ensimmäisen kerran alussa pyysin osallistujia esittäytymään ja kertomaan itsestään, mitä haluavat. Kuulin samanlaisia asioita kuin Suomessakin esittäytymiskierroksilla tavataan sanoa, mutta myös sellaista, mitä kotimaassa en…

Kirkko turvapaikkana


Kirkkoturvakäytännöllä on Saksassa pitkät perinteet. Monelle Lähi-idästä kotoisin olevalle ja kristityksi kääntyneelle se on viimeinen mahdollisuus. ”Herra, teidän Jumalanne […] rakastaa muukalaista […]. Samoin tulee myös teidän rakastaa muukalaista; olettehan…

Ikuinen onni


Vastailen japanilaisten kysymyksiin kristillisestä uskosta. Eräs japanilainen kysyi internetissä näin: ”Miten määritellään onni kristinuskossa? – Onko niin, että kyse ei ole siitä miten paljon pystyy keräämään itselleen, vaan siitä miten paljon antaa…

Lähellä mutta kaukana


Nopea Skyliner-juna lähestyy Tokiota. Kurkistelen ulos ikkunasta. Edellisestä japaninmatkastani on melkein viisi vuotta aikaa, ja odotan kiinnostuneena, miltä Japani näyttää, tuntuu, tuoksuu ja maistuu pitkästä aikaa. Ensimmäinen vaikutelma on ahtaus….

Häiritsevän anova katse


Yangonin kadulla astelee vastaani äiti pienen lapsensa kanssa. Äidin luisevan laiha käsi on ojossa. Lapsen ilme on ”häiritsevän” anova. Kaikesta päätellen ylensyöntiä he eivät ainakaan ole voineet harrastaa. Avun tarve…

Pakolaisleiriltä pappisseminaariin


Olen tätä kirjoittaessa työmatkalla Afrikassa. Edellisen viikon olin pääosin Ugandassa. Olin tutustumassa pakolaistyön käynnistämiseen Ugandassa. Etelä-Sudanista on tullut valtavasti pakolaisia pohjoiseen Ugandaan. Nyt Sley laajentaa työtään heidän keskuuteensa. Olin lähettiemme…

Vapauden juhlaa


Vuoden alussa otin käyttöön uuden kalenterin. Koska kalenteri on suomalainen, käsin lisäsin siihen myös virolaiset merkkipäivät. Osa juhlapäivistä on samoja kuin Suomessa, mutta samalla huomasin, kuinka erilaisia teemoja kahden naapurimaan…

Maaginen joulu


Keitä olivat idän tietäjät ja miten he liittyvät tänä päivänä Etelä-Berliinissä sijaitsevan seurakunnan joulunviettoon? Näin loppiaisaikana Raamatun kertomus Itämaan tietäjistä on ajankohtainen. Matteuksen evankeliumi kertoo, että melko pian Jeesuksen syntymän…

Bible toolbox julistaa evankeliumia yötä päivää


Sley tekee lähetystyötä perinteisesti lähettämällä lähetystyöntekijöitä sinne, missä evankeliumi ei ole tuttu juttu. Lähetystyöntekijöitä on nytkin Japanissa, Keniassa, Myanmarissa, Saksassa, Venäjällä ja Virossa. Nykyiset viestintävälineet ja internet antavat mahdollisuuden tehdä lähetystyötä myös Suomesta käsin…

Sambian piispa rukouksissamme


Piispa Robert Kaumban johtaman pienen sambialaisen luterilaisen kirkon haasteet jatkuvat. Kirkon itsekannattavuus ei ole edennyt ja riippuvuus ulkomaisista yhteistyökumppaneista on jatkunut lähes entisellään. Erityisesti Sleyn taloudellisen tuen varaan on rakennettu…

Paavin vierailu Myanmarissa


Katolinen kirkko on ollut Myanmarissa (ent. Burma) jo yli 500 vuoden ajan, mutta tähän mennessä paavi ei ole koskaan vieraillut tässä maassa. Paavi Franciscuksen vierailu on siten todella historiallinen. Vierailu…

Seremoniat sikseen ja sanoista tekoihin


Venäjä on loppumattomien juhlien maa. Syy täytekakun leikkaamiseen jää harvoin löytymättä. Vuoden alussa valtion virastot ovat kaksikin viikkoa kiinni. Läntistä uutta vuotta seuraa juliaanisen kalenterin mukainen joulu (7.1.) ja uusi…

Ville Auvinen mukaan arkkipiispakisaan


Teologian tohtori, Sleyn ts. lähetysjohtaja ja Sanansaattajan päätoimittaja Ville Auvinen pyrkii Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispaksi. Auvisen mukaan kirkko tarvitsee johtajan ”joka uskaltaa seistä Jumalan sanan pohjalla silloinkin, kun se on…

Iloa tuottavat askareet


Syksy on vierähtänyt monenlaisten tilaisuuksien ja kohtaamisten parissa. Yksi mukavimmista jutuista on ollut päästä mukaan pullatalkoisiin. Tokiossa Suomi-kirkolla järjestettiin tapahtuma Suomi-teemalla ja mikäpä silloin sopisi myyjäistuotteeksi paremmin, kuin suomalainen pulla….