Kun junat myöhästelevät


Täälläpäin maailmaa työmatkat ja kaikki muukin liikkuminen sujuu kaikista kätevimmin junalla. Junia kulkee muutaman minuutin välein ja varsinkin ruuhka-aikoina niissä riittää kanssamatkustajia tungokseen saakka. Yleensä matka taittuu aikataulun mukaisesti, mutta…

Synnytystuskia ja iloa Yangonissa – seminaarihanke etenee!


Yksi sukupolvi Myanmarissa on jäänyt miltei kokonaan ilman koulutusta poliittisen kuohunnan keskellä. Tämä heijastuu myös kirkon työntekijöiden koulutustasoon. Tarve koulutukselle on valtava. Niin ovat haasteetkin. Jostain on kuitenkin aloitettava. Luterilaisten…

Todellisia ja kuviteltuja matkoja


Alkuaikoina bussilla matkustaessani ilahduin joka kerta, kun kuulutettiin ”Kansainvälinen bussiasema”. Täältä maan sydämestäkö pääsee yhdellä istumalla ulkomaille?  Edelleen kuulutuksen kuuluminen ja kyltin näkeminen ilahduttaa, vaikka opin jo ensimmäisenä vuonna, että…

Orpoprojekti Samburussa


Orpoprojekti alueellista kattavuutta on laajennettu Länsi-Keniasta Samburu alueelle, joka sijaitsee Kenian pohjoisosissa. Kuluneen vuoden aikana projektiin on palkattu osa-aikatyöhön juuri Matongosta valmistunut diakonissa Nancy Leparsanti sekä otettu ohjelmaan yhdeksän lasta…

Tapaaminen torpassa


Minut kutsuttiin hiljattain erään vanhemman seurakuntalaispariskunnan kotiin. Ajoin maaseudulle ja etsiskelin oikeaa taloa kuraisten teiden varrella. Lopulta löysin paikan ja ajoin pihaan. Maalaistalo oli pieni ja mutaisessa pihapiirissä näin kaivon…

Pajokin verilöyly


Olen saanut nyt parin päivän ajan erittäin surullisia uutisia Pajokin kylästä Etelä-Sudanista läheltä Ugandan rajaa. Etelä-Sudanin Luterilainen kirkko yhdessä Sleyn kanssa on toiminut alueella jo vuosien ajan. Se on tullut…

Myanmar virittää kysymyksiä


Lähetystyössä Myanmarissa AD 2017 kertaan mielessäni sitä toimintaympäristöä, jossa apostolit avustajineen alkoivat toteuttaa Jeesukselta saamaansa käskyä julistaen kaikille evankeliumia ja pelastusta Jeesuksessa. Valtava, lähes mahdoton tehtävä pienelle joukolle. Olen alkanut…

Joulupukki ja pormestari


Mitä tekisit, jos kotitalosi hajoaisi hiljaa paikalleen, eikä kukaan olisi valmis auttamaan? Krasnojarskin koilliskulmassa sijaitsevan Tsementnikovin kylän asukkaat vaativat, että heille osoitettaisiin toinen asuinpaikka. Uutisissa haastatellun naisen kotitalo on rakennettu…

Tietokoneopetusta teologeille


Tietokoneluokassa käy kuhina, opiskelijat ovat juuri käynnistäneet tietokoneet ja kirjautuneet tunnuksillaan järjestelmään. Monelle opiskelijalle on alkuvaikeuksien jälkeen avautunut uusi maailma, Wikipediasta haetaan tietoa Martti Lutherista tai kristinopista Afrikassa. Aluksi jo…

Poltettuja kirjeitä Jumalalle


Oli tuhkakeskiviikon aamu ja sytyttelin tulta kaakeliuuniin. Paperiroskan ja puiden joukossa oli myös muutama kirje Jumalalle. Toisinaan kun elämässäni on vaikeaa, kirjoitan kirjeitä Jumalalle. Vuodatan paperille murheeni ja ahdistukseni hieman…

Lähetystyön aluekoordinaattorin aatteita


Mistä sinä unelmoit? Itse odotan kevättä: keväisiä tuoksuja, lämpeneviä säitä, piteneviä päiviä, maasta nousevia leskenlehtiä… Kevään lapsena herään talven jälkeen aina uudelleen kokemaan ja ihastelemaan Luojan elämänihmeitä. Aina emme jaksa…

Uuden kouluvuoden kynnyksellä


Tänään oli poikamme tulevaan kouluun pääsemisen julkaisemistilaisuus. Koulun aulassa oli lista johon oli kirjattu kaikkien kouluun hyväksyttyjen oppilaiden tunnusnumerot. Listalta löytyi poikamme numero joten pääsimme jatkamaan päivää koulun aloittavien infotilaisuuteen….

Sambian Piispa kiitosmatkalle Suomeen


Olemme saaneet alkaa valmistella ensi kesän seurakuntavierailuja Suomeen. Suunnitelmissa on saapua Suomeen kesäkuun alussa ja teemme kuukauden aikana seurakuntavierailuja moniin seurakuntiin. Kesäkuun puolessa välissä mukaamme saapuu Sambian yhteistyökirkkomme piispa Robert…

Arkea ja juhlaa


Eteisen seinillä roikkuu riekaleita. Kaksivuotiaan luovuutta. Aika mitättömät ne tapetit olivatkin. Eivät todellakaan valitsemani. Tiskialtaaseen kiinnitetty työskentelytaso on tehty materiaalista, joka ei kestä kosteutta. Kaksivuotias on juuri nyt erityisen innostunut…

Maallistunut uskonnollinen maa


Joka vuoden alussa tiettynä päivänä ilmestyvää viikkolehteä ostetaan Virossa kymmenkertainen määrä. Muutoin lehden menekki on aika huono, mutta tuona yhtenä päivänä monet ihmiset ostavat lehden. Kustantaja tietää tämän ja toimitus…

Joulu pressukirkossa


Suomi valmistautuu jouluun. Niin teemme mekin vaimoni kanssa omassa kodissamme. Ajatukseni ovat kuitenkin päivittäin Afrikassa, Etelä-Sudanissa ja Sudanissa. Yhteistyökirkkomme huolet, pakolaisseurakunnat, väkivalta ja aseelliset konfliktit ovat arkipäivää. Tutut työntekijät ja…

Kiitos itsenäisestä Suomesta!


Olemme juuri saaneet juhlia 99 vuotiasta itsenäistä Suomea! Jo lokakuussa tyttäremme kansainvälisellä koululla vietettiin jokavuotista Kulttuuripäivää. Koululaisia on tänä vuonna 84 eri maasta. Joanna saa kunnian kuljettaa Suomen lippua. Ilman…

Työ jatkuu edelleen!


Tänä vuonna Sapporon kirkko pohjoisella Hokkaidon saarella on täyttänyt 100 vuotta. Työn siellä aloittivat suomalaiset lähetystyöntekijät. Sleyn ja suomalaisten lähetystyön ystävien puolesta saimme olla viime viikonloppuna viemässä Sapporoon onnitteluja konsertin…

Tyypin päivän työ


Jokaiselle Jumalan pellolla töitä tehneelle on tuttu asia, että vastustusta työlle löytyy kyllä. Asiaa voi miettiä soveltaen vaikka kylväjävertauksen kautta. Pitää olla tyyppi, joka niitä kylvettäviä juttuja heittelee. Sillä tyypillä…

Kaikkea ei voi tietää


Amerikkalainen liikkeenjohdon viisaus sanoo: ”20 prosentin työllä saavutetaan 80 prosentin tulos. Loppu 20 prosenttia vaatii 80 prosenttia työtä!” Tehdessäni raamattuluentoja olen monta kertaa huomannut säännön pitävän paikkansa: kolmas, neljäs, viides…