Sley on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallinen lähetysjärjestö. Sley tekee lähetystyötä kymmenessä eri maassa. Pelastuksen evankeliumi eli sanoma Kristuksesta on välitettävänä kaikille kansoille. Tehtävä ei toteutuisi ilman ihmisiä. Toiset lähtevät liikkeelle…

Uuden kouluvuoden kynnyksellä

Sanansaattajan kysely: Piispat eutanasiaa vastaan
Eduskunta käsittelee kansalaisaloitetta eutanasian laillistamiseksi tällä viikolla. Yli puolet kansanedustajista kannattaa sallivaa eutanasialakia. Lääkärien suuri enemmistö sen sijaan vastustaa sitä. Samoin piispat. Viime vaalien vaalikonevastauksissa 59,5 prosenttia kansanedustajista ilmoitti kannattavansa…

Piispat aidosti ihmisen ja elämän puolella

Joulukeräyksen tuotto ylitti tavoitteen

Sambian Piispa kiitosmatkalle Suomeen

Kirkon lähetysteologi Jaakko Rusama on yhden teesin mies

Yksi koti, monta tarinaa
Ajankohta-sivulta löydät Sleyn toiminnan ja tarinat ytimekkäästi.