Matti Rusama Seinäjoelle ja uusi yhteistyösopimus Ugandaan
Karkun evankelisen opiston rehtori Matti Rusama on nimitetty Sleyn Etelä-Pohjanmaan piirin pastoriksi. Sley on myös uudistanut yhteistyösopimuksensa Etelä-Sudanin ja Sudanin evankelis-luterilaisen kirkon kanssa ja myöntänyt uusia työkausia läheteille muilla kentillä….
Festarit keräsi 18500 kävijää
Vuoden 2017 Maata Näkyvissä -festareita vietettiin iloisissa tunnelmissa. Tapahtumaan osallistui viikonlopun aikana 18 500 henkilöä. − Nuoret ovat vaikuttaneet tyytyväisiltä. Ohjelma on ollut mielestäni tasapainoista ja sisältörikasta. Myös käytännön järjestelyt…
Suomalainen Messu soi MN-festarisunnuntaissa
Suomalainen Messu on Lasse Heikkilän vuosina 1997–1998 säveltämä teos. Suomalainen Messu kantaesitettiin Maata Näkyvissä –festareilla 1998. Tänä vuonna Suomalainen Messu palaa juurilleen Gatorade Centerin sunnuntaiaamussa. Suomalainen Messu on noin puolitoistatuntinen…
Turvallisempaa kuin koskaan aiemmin
Maata Näkyvissä –festareiden järjestyksenvalvontapäällikkö Ville Lahtela nukkuu yönsä rauhassa. Ville Lahtela ja Perttu Tarvainen suunnittelevat ja johtavat Maata Näkyvissä –festareiden järjestyksenvalvontaa yhdessä Gatorade Centerin ja Turun messukeskuksen työntekijöiden kanssa. Lahtela…
Antero Toikasta Nuotan uusi päätoimittaja
Vastikään Pyhän sydämen kappelin teologina aloittanut teologian maisteri Antero Toikka on valittu Nuotta-lehden uudeksi päätoimittajaksi. Toikan tehtävä alkaa 1.11. Hänen mielestään Nuotta-lehti on fyysisenä tuotteena hyvää vastapainoa sosiaaliselle medialle ja…
Jukko: ”Huhtisten työ Myanmarissa on LCM-kirkon kannalta elintärkeää”
Risto Jukko sanoo, että Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetystyön painopiste on ollut jo muutaman vuoden Aasiassa. Sleyn aloittama työ Myanmarissa vahvistaa hänen mukaansa tätä kehitystä. Kirkon lähetystyön keskuksen johtaja Risto Jukko…
Auta meitä uudistamaan Sanansaattajaa
Ulkoasultaan, kooltaan ja sisällöltään uudistunut Sanansaattaja julkaistaan vuoden 2018 alussa. Nyt myös sinä voit olla mukana vaikuttamassa siihen, millainen uudesta lehdestä tulee. Sanansaattaja on avannut verkkokyselyn, jonka kautta jokainen pääsee…