”Älkää lannistuko!”

Hanna-Leena Lehtolan pitkä ura koulussa ja kirjastossa ei lopulta ollut hänen elämäntehtävänsä. Hänen kutsumuksensa punoutuu sisälle lukuisiin papereihin, joissa on kuvia ja sanoja Jeesuksesta, rististä ja lupaus tulevasta. 

-Olen koko ajan tiennyt, kaiken kauheudenkin keskellä, että johonkin Jumala minua valmistaa. Kun se ei ollut työ koulussa, seurakunnassa eikä kirjastossa, niin sen oli oltava jossain muualla. Ja nyt tiedän mikä se on, Hanna-Leena Lehtola sanoo rauhallisella äänellä pöytänsä ääressä Vetelissä. 

Kahdeksannella vuosikymmenellään oleva Hanna-Leena Lehtola asuu seudulla, josta hän on myös lähtöisin. Hänen isänsä A. V. Lehtola toimi Vetelin kirkkoherrana 23 vuoden ajan.

– Olen itse kolmannen polven evankelinen. Isäni kautta, sillä hänen isänsä oli tullut evankeliseen herätykseen 1910-luvulla Uudessakaupungissa. Äitini puolelta olen vanhaa Forsmanien herännäissukua.

Lienevätkö syyt juuri vahvoissa sukutaustoissa, kun ylioppilaaksi valmistuttuaan Lehtola aloitti 59 vuotta sitten Helsingissä teologian opinnot. 

– Opiskelu oli mielenkiintoista, mutta hieman raskasta. Oli paljon luettavaa ja tentittävää myös vierailla kielillä. Lauantai-iltaisin kävin Evankelisen ylioppilasliiton illoissa Malminkadulla, Hanna-Leena Lehtola muistelee.

Pöydällä Hanna-Leenan vieressä on vino pino kirjoja, jotka kertovat hänen edelleen jatkuvasta rakkaudestaan kieleen, joka vaatii lukijaltaan uuden kirjaimiston opiskelua.

– Uuden testamentin kreikka on rakkauteni. Luen sitä joka päivä säännöllisesti ja tutkin muun muassa sanoja ja niiden merkityksiä. Viimeisimpänä olen nyt tutkinut sanaa ”ἐπέρχομαι”. Se on erittäin vahva verbi, jota evankelista Luukas käyttää sekä omassa evankeliumissaan että Apostolien teoissa. Se merkitsee jonkin asian tulemista ihmisen päälle. Evankeliumissa hän käyttää sitä kohdassa, jossa enkeli ilmoittaa Marialle Jeesuksen sikiämisestä, ja Apostolien tekojen alussa Jeesus lupaa opetuslasten saavan Pyhän Hengen voimakseen todistajan tehtävässään.  Olen miettinyt, kuinka mekin kasteessa saamme Pyhän Hengen samalla tavoin, Hanna-Leena Lehtola kertoo silmät ilosta tuikkien.

Teologian opinnot eivät vieneet Lehtolaa kuitenkaan seurakunnan työhön, vaan vuonna 1962 hän jo opiskeluaikana toimi Vetelissä uskonnonopettajan sijaisena. Myöhemmin valmistuttuaan hän jatkoi opettajantöitä Laitilassa ja Perhossa. 

– Minulla oli Laitilassa kuudensadan oppilaan koulun uskonnontunnit hoidettavanani ja Perhossa pienempi neliluokkainen keskikoulu. Ajattelin opiskeluaikana, ettei minun paikkani ole seurakunnassa vaan koulussa, mutta Jumala antoi minun sitten puskea päätäni seinään. Koulu ei ollut minun paikkani, uuvuin siellä pahasti.

Varsinaisen elämäntyönsä Hanna-Leena Lehtola teki Vetelin pääkirjastossa, jossa hän toimi kahdeksantoista vuoden ajan, kunnes jäi omaishoitajaksi huolehtimaan vanhasta äidistään. 

– Muun ohella olen tehnyt seurakunnassa vapaaehtoistyötä. Olen pitänyt raamattupiirejä ja hartauspuheita. Luennoin myös aikanaan Raamattu tutuksi -luennoilla. Pidin siitä, vaikka luentojen valmistaminen oli aika haastavaa ja aikaa vievää. Kun minulla ei ole ollut varsinaista virkaa seurakunnassa, ei minua ole alun perin tehtäviin siunattukaan. Koin kuitenkin, että olisi hyvä saada seurakunnan siunaus myös näihin tehtäviin, ja pyynnöstäni loppiaisena 1994 kirkkoherra Eero Palola minut tehtäviin siunasikin. Minusta oli tärkeää, että seurakunta lähettää jokaisen työntekijänsä, myös vapaaehtoiset, Hanna-Leena tuumii. 

Avara sydän

– Tuolla pihalla on eräs elämäni suurimpia ihmeitä, Lehtola sanoo ja osoittaa ikkunasta kohti punaista vajaa.

Hanna-Leena Lehtolan edesmenneen merikapteeniveljen Martin rakentama tavara-aitta on saanut nyt yli kymmenen vuoden ajan palvella uusissa tehtävissä.

– Minulla oli pitkään ollut mielessä kappelin rakentaminen. Olen aina ajatellut, että minun tulisi rakennuttaa erillinen rakennus sitä varten, mutta sitten Pyhä Henki sai minut huomaamaan, että tuostahan sen saa. 

Kappeli ja sen vieressä oleva työhuone siunattiin käyttöön 2004 ja 2005 ja sen jälkeen ne ovat palvelleet lukuisten raamattu-rukouspiirien sekä sielunhoidollisten keskustelujen tyyssijana. 

– Se on toiminut seurakunnan toimituskappelina, jossa on ainakin neljä avioparia vihitty, yksi kirkollinen siunaaminen toimitettu ja on yksi rippikoulupoika kastettukin, Hanna-Leena luettelee.

Kappelin käyttö ei rajaudu pelkästään luterilaiseen käyttöön.

– Kappelissa on vietetty kymmenkunta ortodoksista liturgiaa. Se on ekumeeninen kappeli, sillä minulla sattuu näet olemaan sellainen niin sanottu avara sydän kaikkien kristittyjen yhteydelle, Hanna-Leena hymyilee.

Ekumeeninen kappeli omalla pihamaalla sopiikin Hanna-Leena Lehtolan luonteeseen. Hänen kotinsa on kyllä vahvasti evankelisuudessa, mutta hän vierastaa kovasti kaikenlaista kapeakatseisuutta.

– Olen paljon ajatellut sitä, kuinka Paavali käskee koettelemaan kaiken ja pitämään sen mikä on hyvää. Olen käynyt eri herätysliikkeiden ja -suuntien tilaisuuksissa ja nähnyt joitakin asioita, jotka ole tuntuneet minusta vierailta. Olen kuitenkin ajatellut, että se on relevanttia heille ja olkoot he varmoja omassaan, kuten minä olen omassani. Ei tarvitse kaikkea hyväksyä, mitä näkee ja kuulee, mutta ei tarvitse myöskään tuomita. Me kun kaikki olemme vajaita. On vain yksi ihminen, jolla oli kaikessa kirkas ja puhdas oppi, ja Hän on Jeesus. Me muut olemme aina enemmän tai vähemmän väärässä. Jumala yksin on täydellinen. On tietysti asioita, joihin on vedettävä raja, esimerksiksi se, että Jeesus Kristus on Jumala joka on kuollut ristillä, Hanna-Leena muistuttaa tavalla, jonka voi tuoda ainoastaan iän mukanaan tuoma kokemus. 

Honkakappelin tarinan Hanna-Leena on suunnitellut jatkuvan pitkälle hänen aikansa jälkeen.

– Ihmisen elämä on hauras. Minun kuten muidenkin. En halua, että kappeli joutuu mihinkään muuhun käyttöön minun jälkeeni. Olen lahjoittanut sen kaikkine sisustuksineen Vetelin seurakunnalle siten, että kun minusta aika jättää, ja varmasti jättää, siitä ei ole epäilystäkään, niin seurakunta nostaa sen sitten rattaille ja vie omalle tontilleen, Hanna-Leena kertoo hymyillen.

– En ole mistään Raamatussa lukenut, että apostolit olisivat olleet pessimistisiä! Hanna-Leena Lehtola sanoo.

Suuri tehtävä

Hanna-Leena Lehtola kokee, että hänen työnsä koulu- ja kirjastomaailmassa eivät ole olleet hänen tärkein tehtävänsä. Edes oman kappelin avaaminen pihamaalle ei ole se keskeisin asia. Pitkään oman kutsumuksensa kanssa kipuilleena hänelle lopulta 90-luvulla alkoi kirkastua oma tehtävänsä Jumalan valtakunnassa.

– Minulle on uskottu näky, visio herätyksestä ja hengellisestä uudistuksesta Suomessa, Hanna-Leena Lehtola sanoo hiljaa. 

– Jo lokakuusta 1998 lähtien olen koonnut ja levittänyt eri puolille saamaani näkyä nimellä: ”Uusi päivä Suomelle”, hän jatkaa.

Hän nostaa pöydälle lehtileikkeen Sanansaattaja-lehdestä vuodelta 1998. Leikkeessä on silloisen päätoimittaja Seppo Suokunnaan pääkirjoitus, jossa tämä kyselee, josko vielä eletään talvea, vai olisiko kohta jo jäiden lähdön aika – herätyksen aika.

– Tuleeko herätystä, vai eikö tule. Se on kristikunnalle tuhannen taalan kysymys. Jumalalta tulevat kaikki herätyksen ajat, kuten täällä Keski-Pohjanmaalla sodan jälkeen, jolloin Vetelissäkin herätyksen tulet paloivat niin voimakkaasti, että rukoushuone täyttyi parveketta myöten. Maakunnassa asti sanottiin: ”Vetelissä palaa”. Nyt pitkään olemme eläneet aikaa, jolloin vain muutama prosentti seurakuntaväestä käy messussa, jonka pitäisi olla päätapahtuma, Hanna-Leena naputtaa pöytää puhuessaan ja avaa Raamatun.

– Olen puhunut tästä viime vuosina paljon. Pahinta on, kun me kristityt laskemme kätemme alas ja ajattelemme, että antaa mennä, nyt ei voi enää mitään, nyt olemme jo niin syvällä. Totta kai olemme syvällä, kyllä minä tässä iässä tiedän realiteetit riittävän hyvin. Olen kohta kahdeksankymmentä ja silmieni eteen ovat vyöryneet kauheudet lähelä ja kaukana. 

Lehtola muistuttaa, että apostolien tilanne alkukirkon aikana oli kuitenkin aivan jotain muuta kuin meidän aikamme.

– En ole mistään Raamatussa lukenut, että apostolit olisivat olleet pessimistisiä! Heitä oli kourallinen ja vastassa oli koko pakanamaailma. Ei ollut ketään muuta kristittyä kuin he. He lähtivät liikkeelle. Me katsomme aivan liikaa ulkonaisia olosuhteita ja annamme niiden lamaannuttaa meitä. Kristus sanoo, että Hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Uskommeko me todella sen, Lehtola kysyy?

Mutta mistä voisi ihminen saada voiman kääntää ajatuksensa ja asenteensa pois maailmasta, joka tuntuu kaatuvan päälle joka puolelta?

– Luther opettaa: Minä uskon, etten voi omasta järjestäni tai voimastani uskoa, vaan sen saa aikaan Pyhä Henki. Hänestä kaikki alkaa, kolmannesta uskonkappaleesta, ei ensimmäisestä. Pyhä Henki avaa tietä, täyttää voimallaan ja kirkastaa Kristusta, Hanna-Leena Lehtola muistuttaa.

Lehtola on huomannut, että evankelisten piireissä puhetta Pyhästä Hengestä joskus hieman vierastetaan.

Hän muistuttaa, että Pyhä Henki on Jumala, Jeesuksen Henki ja Hän yksin antaa voiman jaksaa kohti tulevaa.

– Paavali sanoo toisen Korinttilaiskirjeen neljännessä luvussa kahteen otteeseen: ”Me emme lannistu”. Mutta me suomalaiset lannistumme kuitenkin! Jumalalla on kaikki valta. Ihmeellinen armon evankeliumi kirkastuu, leviää ja valtaa uusia alueita. Kristuksen ristin evankeliumissa on se Jumalan voima, dynamiitti, joka vastustamattomalla voimalla täyttää hyvän Jumalan pelastussuunnitelmaa, Lehtola päättää hymyillen.

Teksti on julkaistu Sanansaattajassa 21/18.