Alkuvuoden terveiset

 

Kirsi Vimparin lähettikirje 1/2024

28.2.2024

 

Alkuvuodelta onkin kertynyt mukavasti kerrottavaa. Tällä kertaa enemmän kuvien ja kuvatekstien muodossa, ja sieltä löytyy myös runsaasti rukousaiheita. Yksi uutinen myös ilman kuvaa tähän alkuun, minut pyydettiin Kokkolan Kaarlelan päiväkerhon ryhmille lähettikummiksi, ja siihen olikin ilo suostua mukaan! Jatkossa osassa kirjeistä on mukana Lasten Oma Nurkka, se ei ehdi vielä tähän mukaan mutta toivottavasti jo seuraavaan. Mutta nyt alkuvuoden työkuulumisiin:

OPISKELIJATYÖSTÄ

Opiskelijajärjestö EEÜÜn uusi pääsihteeri Eleri pyysi minut mukaan Puolaan IFESin järjestämille koulutuspäiville. Tässä Eleri meidän virolaisten tuliaisten kanssa kansainvälisten herkkujen illassa. Yhteinen aika koulutuksessa ja matkoilla oli meille yhteistyön vahvistumien ja tulevaisuuden rakentamisen kannalta erittäin hedelmällistä aikaa. Erityisesti Latvian
opiskelijaliike haluaa olla tukemassa meidän Viron yhdistyksemme kasvun aikaa, suuri ilo ja siunaus siinä!

Rukousaiheita:

Elerin työn murros- ja kasvuvaihe pääsihteerinä

– Kevääksi suunnitellut Opiskelijaviikon kolme tapahtumaa, kaikki vapaaehtoiset (nykyiset ja vielä etsinnässä olevat), kaikki järjestelyt

– Uusien opiskelijoiden kutsuminen ja mukaan jääminen,
englanninkielisen raamattupiirin toiminta

NUORISOSTA

Tarton Paavalissa Elise on jatkanut hyvää työtä nuorisotyöntekijänä. Nyt kevätkaudella teen kerran kuussa Raamattuillan, ja olen mahdollisuuksien mukaan muuten mukana. Meribellin kanssa teemme yhdessä huhtikuussa teemaillan kylvämisen tiimoilta. Me olemme molemmat viherpeukaloihmisiä, ja ajatukset lähtivät hyvin lentoon niin varsinaisen kylvämisen kuin Raamatunkohtien suhteen.

Kävimme leireilemässä Põltsamaan nuorten Talvipäivillä, sain olla mukana niitä myös järjestämässä. Monia mukavia ja syvällisiäkin kohtaamisia nuorten kanssa, ja yhteistä ajan viettämistä.
Põltsamaan seurakunnan tavallisiin nuorteniltoihin pystyn panostamaan tänä keväänä kahdesti kuussa. Toivottavasti tämä voisi kantaa osaltaan hedelmää, että Jumala lähettäisi niin nuoria kuin paikallisia vastuunkantajia ja nuorten toiminta voisi jatkua säännöllisenä seurakunnassa.

Rukousaiheita:

– Talvipäivien vaikutus nuorten elämässä

– Põltsamaan nuorteniltojen kevään toiminta ja jatko

– Kärsivällisyyttä, voimia ja intoa kaikille paikallisille vastuunkantajille, erityisesti Eliselle, Meribellille ja Kristiinalle

– Kesän rovastikunnallisten ja valtakunnallisten tapahtumien valmistelut

-Nuorille hyvän Jumalan johdatusta ja siunausta elämään

Tässä jalkojen yhteiskuvassa (kuva löytyy täältä alkuperäisestä kirjeestä: https://mediakirjasto.sley.fi/2024/02/kirsi-vimparin-lahettikirje-helmikuu-2024) on paljon iloa mukana, ja saimme ottaa sen edellisen Põltsamaan nuortenillan jälkeen. Meitä oli Põltsamaan nuortenillan paikalla ennätysmäärä, kun mietin niitä kertoja kun olemme nyt monen vuoden tauon jälkeen tehneet säännöllisiä nuorteniltoja. Minun jalkani on keskellä alhaalla, ja jalassa on Hollolan seurakunnasta lahjaksi saadut villasukat. Olen saanut muutamista seurakunnista niitä muistamisena, ja kaikki ovat lämmittäneet ihanasti! Olen omistanut nämä työkäyttöön, ja monessa paikassa onkin kylmät lattiat ja tulevat tarpeeseen. Ja joka kerran kun laitan nämä jalkaan, muistan lämpimästi niin niitä käsiä, jotka kutoivat nämä lämpimät sukat, kuin koko seurakuntaa, joka on ollut monta vuotta ja on edelleen lähettämässä minua tänne, ja mukana tässä yhteisessä tehtävässä ja elämässä.

Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. Joh. 1:5

Tämä on vuoden alusta ensimmäisestä Põltsamaan nuortenillasta, kun tein raamatunkohdasta pienen palapelin. Valon teemaa olemme käsitelleet sitten muissakin porukoissa.
Jeesus on valo meidän maailmamme pimeydessä. Jeesus on ainoa valo, joka voi valaista synnin pimentämän sydämen. Jeesus on ainoa, joka voi antaa kestävän toivon säteen kaiken keskelle.

PYHÄKOULUTERVEISIÄ

Kambjan seurakunnan pyhäkoulussa olen käynyt nyt kerran kuussa. Ystävänpäivän tienoilla olikin asianmukaista pohtia ystävällisyyttä, ystävyyttä, ja miten Jumala sitä meille antaa. Yhdellä lapsista oli mukana Bätmänin viitta, ja siitä tulikin hieno vuodematto, jonka avulla ystävät saivat viedä sairaan ystävän Jeesuksen luokse. Nämä lapset tuntevat minut jo kohtuullisen hyvin. Tunnin lopuksi kerroin lapsille, että tykkään ystävänpäivästä yhdestä erityisestä syystä. Ja se syy on se, että saan kertoa muille omasta parhaasta ystävästäni. Kysyin lapsilta, että arvaatteko, kuka tämä ystävä on. ”No Jeesus tietysti!” Oikea vastaus tuli hyvin nopeasti.

Rukousaiheita:

– Kambjan ja koko Viron lapset ja lapsiperheet

– Kristillinen lapsityö Virossa

– Uusia vastuunkantajia pyhäkouluihin

– Viisautta tuntien suunnitteluun ja lapsille hyviä hetkiä ja keskittymistä pyhäkoulussa ja leireillä

Lopuksi jätän myös itseni esirukouksiinne. Talvi on ollut kaikkien hienojen hetkien keskellä myös pitkä ja väsyttävä, ja vasemman jalan plantaarifaskiitin aiheuttamat kivut ja liikkumisrajoitukset sekä koronan jälkiseurauksena tulleet käsien kivut ovat vaikuttaneet arkeen paljon. Kiitos, kun muistatte!

Ole siunattu ja Jumalan hyvässä hoidossa joka päivä.

 

Seuraa instagramissa: kirsivimpari

 


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: