Apua Afrikan pappispulaan

 

Evankeliumiyhdistyksen kevätkeräyksellä tuetaan teologian opiskelijoita, jotta muun muassa Afrikan luterilaisiin seurakuntiin saataisiin lisää pappeja ja diakoneja. 

Evankeliumiyhdistys tukee stipendien avulla opiskelijoita Etelä-Sudanissa, Keniassa, Sambiassa ja Venäjällä. Tavoitteena on mahdollistaa Sleyn yhteistyökirkkojen tulevien työntekijöiden opiskelu. Anna-Liisa ja Paavo Markkula toimivat Sleyn lähetystyöntekijöinä Kenian luterilaisen kirkon palveluksessa. Paavo Markkula kertoo, että Kenian kirkossa vallitsee huutava pula papeista.

– Kenian kirkossa on noin 200 seurakuntaa ja jäseniä 80–90 000, hän arvioi.

Kenian kirkon pappien koulutus keskittyy Matongon teologiseen seminaariin. Sley tukee opiskelijoita stipendein, jotka kattavat koko opiskeluajan tai osan siitä. Vähintään kolme vuotta kestävä pappiskoulutus maksaa noin 90 euroa kuukaudelta. Opiskelun jälkeen pappien taloudenpito on haasteellista, koska kirkko ei maksa papeilleen palkkaa, vaan palkka järjestetään seurakuntakohtaisesti niin sanotusti kolehtipohjalta.

– Tällä hetkellä Matongon seminaarissa opiskelee seitsemän Sleyn tukemaa pappis- tai diakoniopiskelijaa. Valmistuttuaan he sijoittuvat Kenian evankelis-luterilaisen kirkon virkoihin, Markkula kertoo.

Sambian papit koulutetaan Matongossa

Sambian kirkko on virallisesti LECA-kirkon (Lutheran Evangelical Church in Africa) Sambian hiippakunta. Sleyn Afrikan työn koordinaattori Ari Lukkarinen arvioi Sambian kirkkoon kuuluvan alle 2000 jäsentä, mutta kirkon sisäisen tilanteen vuoksi jäsenmäärästä ei ole aivan tarkkaa tietoa.

– Kirkossa on neljä rovastikuntaa, joissa työskentelee 18 pappia ja yhdeksän evankelistaa.

Lukkarinen on kollegoineen järjestänyt Sambiassa teologeille suunnattuja lyhytseminaareja, mutta varsinainen Sambian kirkon pappien koulutus tapahtuu Kenian Matongossa – sinne Evankeliumiyhdistys pyrkii Sambiastakin lähettämään stipendein tuettuja opiskelijoita.

– Esimerkiksi LECA:n sambialainen pääsihteeri Gilbert Chirwa suoritti aikanaan Sleyn stipendituella opintonsa Matongossa.

– Stipendien myöntämisillä saamme kaksi kärpästä yhdellä iskulla, koska tuemme niillä sekä Sambian kirkkoa että Matongon teologista seminaaria, Lukkarinen toteaa.

Niin ikään Lukkarisen vastuualueelle kuuluva Sudanin-työ on mutkikasta poliittisen tilanteen vuoksi. Myös Etelä-Sudanin ja Sudanin luterilainen kirkko on osin jakaantunut sisäisissä ristiriidoissaan.

– Siellä muun muassa kiistellään, kuka on kirkon oikea piispa. Yambion pappisseminaari, jossa olen itsekin pitänyt koulutuksia, on kiistan toisen osapuolen hallussa. Yritämme nyt väistää ongelmallista tilannetta lähettämällä pappiskokelaita Matongoon.

Voit osallistua Kevätkeräykseen  tästä.

Lue lisää Sanansaattajasta 7/2018.

 


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: