
-
Connector.
sanansaattaja • Pinnalla
”Armolahjat on tarkoitettu ihmisten rakastamista varten”
02.06.2022
Lakkasiko kielilläpuhuminen ja profetointi apostolien jälkeen? Voiko tunnustuksellinen luterilainen olla karismaatikko? Sleyn Satakunnan pastorit Markus Malmivaara ja Johan Helkkula toivovat, että armolahjoja käytettäisiin rohkeasti seurakunnan arjessa.
Kun Sleyn Satakunnan piiripastori Markus Malmivaara vuosia sitten alkoi puhua kielillä, hän koki saaneensa kirjaimellisesti armolahjan.
-Elämässäni oli vaikea vaihe. Kun mies oli täysin pois pelistä, Jumala hyvyydessään ja rakkaudessaan antoi minulle kielilläpuhumisen lahjan. Se oli Jumalan valtavaa armoa, hän kertoo.
Malmivaara käyttää Jumalan antamaa kieltä pääosin henkilökohtaisena rukouskielenä, mutta muutaman kerran hän on myös ollut tilanteessa, jossa paikalla on ollut ihminen, joka on pystynyt selittämään, mitä hän puhuu.
-Ensiksi on tärkeää, että joukko, jossa kielillä puhutaan ja niitä selitetään, on turvallinen. Toiseksi paikalla olevien täytyy aina koetella, pitääkö selitys yhtä Raamatun kanssa. Kaikki, mikä ei ole linjassa, blokataan pois.
Puhuuko Jumala?
Armolahjojen arviointi ja rajojen vetäminen on Malmivaaran mielestä erittäin tärkeää siksi, että ”kaikenlaista voi olla ja onkin”.
Opetus armolahjoista on hyvin kirjavaa niin Suomen Siionissa kuin maailmanlaajuisestikin.
Monet opettavat esimerkiksi erillistä Pyhän Hengen kastetta, jonka merkkinä on kielillä puhuminen. Paavali sanoo kuitenkin selväsanaisesti, etteivät kaikki puhu kielillä.
-Joillekin taas Jumalan äänen kuuleminen tuntuu olevan kaikki kaikessa. Raamattu on kiinni pöydällä, mutta odotetaan, että Jumala puhuisi minulle suoraan ja johdattaisi, kuvaa puolestaan Sleyn Satakunnan piirivastaava Johan Helkkula.
Uuden testamentin profetia ei välttämättä aina suuntaudu tulevaisuuteen, vaan tuo käsillä olevaan seurakunnan tilanteeseen esimerkiksi rohkaisua tai kehotusta parannukseen.
-Jumala voi tietysti antaa meille seurakunnan keskelle profetiaa myös tulevasta. Tällöin kuitenkin täytyy paitsi punnita Raamatun sanalla, myös jaksaa rauhallisesti odottaa, toteutuuko sana. Kaikkea ei voi suin päin ottaa vastaan, Markus Malmivaara sanoo.
Malmivaaran mukaan oikeassa profetiassa ei ole koskaan pelottavaa sävyä.
-Meidän Herramme ei ole uhkaava, vaan Hän tuo valon ja ilon varjoistenkin näkyjen keskelle ja Hänellä on kaikki hallussaan. Parannukseenkin Hän kehottaa rakkaudessa.
Lue koko juttu Sanansaattajan numerosta 11/2022.
Jaa tämä artikkeli
Lisää artikkeleita:
- Syyskeräys 2023: Raamattukoulutus Karkun opistolla
- Kotimatkalla juhlavuoden kunniaksi
- Joulukeräys 2022: anna joululahja – sytytä valo pimeään
- Suuri lahjoitus Keski-Pohjanmaalla: alueelle palkataan nuorisotyöntekijä
- Taisto Sokka vihittiin pastoriksi Ugandassa
- Tervetuloa uudet työntekijät ja uusi messuyhteisö
- Anna ja Taisto Sokka lähetettiin työhön Ugandaan
- Kitara auttoi muusikkoa peittämään ujouden
- KEO saa hallintojohtajan
- Verkkoraamattukoulu jatkuu
- Riippuuko kirkon tulevaisuus prosenteista?
- Teologit ja seurakuntalaiset, opiskelkaa Raamatun alkukieliä!
- Joko kelpaisin itselleni?
- Turun yössä on rukoiltu monta rukousta
- Nuorten ikäluokkaa ei ole menetetty
- Siunattua pääsiäistä!
- Koronarajoitusten vaikutukset toimintaan pääkaupunkiseudulla
- Park 7 -yhtyeen yhdysvaltalaissingle julki!
- Ilon avain on tyytyväisyys
- Myanmarissa rauhaa etsimässä
- Soli Deo Gloria
- Olemmeko uskontomarkkinoilla?
- Teologia opettaa ja haastaa
- Maskinaamat koolla
- Seurakuntaelämää keskellä Siperiaa
- Tasankojen ja vuorien maa
- Rippikoulut alkoivat poikkeusoloissa
- Jumalan johdatusta
aivoinfarktista selviämisessä - Vuosikokous Tampereen evankeliumijuhlilla syyskuussa
- Hallitus kokoontui: Kiitokset poikkeusolojen keskelle
- Kevätkeräyksellä rakennetaan yhdessä uutta Karkkuun
- Yhdistyksen syyskokous pidettiin Helsingissä
- Ratkaisu on olemassa
- Pommisuojasta piispaksi
- Oven takana taivas
- Ajatuksilla on seuraukset
- Uusi elämä avioliittoleiriltä
- Enää ei tarvitse vihata
- Sana pimeyttä vastaan
- Paimen rajan takana
- Päivi Poukka:”Me saamme kasvattaa, mutta myös kasvaa”
- Erikoisuuden tavoittelija