Kiitos itsenäisestä Suomesta!

Olemme juuri saaneet juhlia 99 vuotiasta itsenäistä Suomea! Jo lokakuussa tyttäremme kansainvälisellä koululla vietettiin jokavuotista Kulttuuripäivää. Koululaisia on tänä vuonna 84 eri maasta. Joanna saa kunnian kuljettaa Suomen lippua. Ilman häntä se ei heiluisi kulkueessa ollenkaan, Joanna kun on tänä vuonna koulun ainoa suomalainen. Kaikille lapsille kulkueeseen liittyminen ei ole niin yksinkertaista. Jos isä on intialainen ja äiti puolalainen ja lapsi itse asunut koko ikänsä Afrikassa, vieläpä sen eri maissa, minkä lipun perään lapsen tulisi lähteä kävelemään? Onneksi kansainvälinen koulu opettaa monenlaisia elämäntaitoja, myös suuren annoksen suvaitsevaisuutta. Lapsi saa kulkea rauhassa Eurooppa-paita päällään Aasian lippujen joukossa kantaen kädessään Kenian lippua.
Vanhempia on pyydetty tekemään näyttelypöytä omasta maasta koulun suurelle kentälle. Mitä haluamme Suomesta tuoda esille? Tietenkin kauniin siniristi-lippumme! Suomen kartan ja kuvia kauniista luonnostamme, tuhansista järvistämme. Miten saisi kesämaissa asuvat ihmiset ymmärtämään talvea? Lappi sekä erilaiset talviurheilulajit kiinnostavat monia. Muumit ovat lasten ehdoton suosikki. Tarjolle tuomme suomalaista pullaa. Ylpeänä seisomme näyttelypöytämme edessä. Meillä on hieno kotimaa, meillä on paljon aihetta kiitokseen.
Koulun kenttä on täynnä eloa, väriä ja erilaisten ruokien tuoksua. Harvoin on mahdollista maistella näin monen eri maan erikoisuuksia. Amerikan pöydältä saamme kalkkunaa, Etelä-Afrikan pöydältä virkistävää jääteetä, Sveitsin pöydältä suussa (ja pöydällä) sulavaa suklaata. Bangladeshin näyttelypöydän äärellä saamme muistella lähetysuramme alkuvaiheita, työvuosia Kylväjän lähetteinä Bangladeshissa, sanatsuurin maistuessa suussamme.
Eri luokkaryhmät esittävät lauluja ja tansseja. Cowboyt tanssivat lännenhatut päässään, intialaisessa tanssiesityksessä sharinhelmat liehuvat, venäläinen ja bulgarialainen tyttö esittävät hitaampaa tanssiesitystä valkoiset nenäliinat käsissään. Ympärilläni on kaikennäköisiä ja -kokoisia ihmisiä eri puolelta maapalloa. Me kaikki olemme Jumalan luomia, Hänen kuviaan, Hänelle rakkaita. Jumala rakasti meitä niin paljon, että antoi ainoan poikansa syntyä tallin seimeen. Jeesus kärsi ristillä syntiemme sovittamiseksi, voitti kuoleman ja aukaisi meille tien Taivaaseen.
Kiitämme itsenäisestä Suomesta sekä itsenäisestä Keniasta. Jumala on luonut meille kauniin maailman. Keniassa valmistaudutaan presidentin vaaleihin, jotka pidetään ensi vuoden elokuussa. Rukoilemme rauhaa vaalivalmisteluihin ja erityisesti vaaliaikaan. Pyydämme alkaneelle Adventtiajalle rauhaa koko maailmaan.

  • Satu Arkkila
    satu [dot] arkkila [at] sley [dot] fi

Blogin uusimmat kirjoitukset

Sleyn messut
Raamattu tutuksi

Monipuolista gospel-musiikkia 24/7.

Kuuntele »