Eräs tehokas työviikko

 

Liisa Rossin lähettikirje 3/2024
27.3.2024

Keväinen tervehdys Tallinnasta! Tänään epäilin hetken lämpömittarin hajonneen, kun se näytti eilisen jäätävän päivän jälkeen +7 astetta, mutta niin vaan pääsi keväinen lämpö yllättämään. Maaliskuu on kulunut niin nopeasti, että on vaikea uskoa pääsiäisen olevan edessä jo muutaman päivän päästä. Ennen sitä vielä jotain kuulumisia kuluneelta kuukaudelta. Joskus kysellään, millainen on lähetin keskiverto työpäivä tai -viikko. Keskivertoa ei tässä työssä oikein löydy, mutta jaan teille nyt viimeviikkoisen esimerkin täydestä työviikosta. Kaikki eivät onneksi ihan näin vauhdikkaita ole.

Maanantai: vapaapäivä

Tällä kertaa työviikko alkoi vapaapäivällä. Vaikka minulla ei ole kiinteitä viikkovapaapäiviä, pyrin järjestämään työni niin, että viikossa olisi kaksi vapaapäivää. Ihan aina tämä ei onnistu, mutta useimmiten kyllä.

Tiistai: toimistopäivä

Tiistai kului kotitoimistossa viikonlopun raamattuopetuksia valmistellen. Omista varastoista löytyy onneksi jo aika hyvä materiaalipankki, joten kaikkea ei tarvitse valmistella alusta asti, vaan nytkin pystyin yhdistelemään uuden kokonaisuuden parin olemassa olevan pohjalta. Ajastin myös seuraavien viikkojen keskiviikkoiltojen hartaustekstit Sleyn sometileille. Illalla lähdin kylään Lasnamäen seurakuntakodille. Kansanlähetyksen lähetit ovat lähes kymmenen vuoden ajan tehneet seurakuntaa perustavaa työtä tuossa Tallinnan suurimmassa kaupunginosassa, ja nyt koitti se hetki, kun päätettiin virallisesti itsenäisen seurakunnan perustamisesta. Olin luvannut kuvata tuon tärkeän kokouksen, jotta seurakunnan oma väki sai keskittyä itse kokoukseen.

Keskiviikko: kirjoitus- ja kokouspäivä

Keskiviikkona viimeistelin lauantain opetukset ja kirjoitin artikkelin kotiseurakuntani Tallinnan Tuomiokirkkoseurakunnan lehteen. Koska Virossa asiat tapahtuvat joskus nopealla varoitusajalla, olin tiistaina saanut viestin, että perjantaiksi tarvittaisiin artikkeli. Onneksi muutama vuosi sitten pidetty opetus ”Pääsiäisestä arkipäivään” taipui hyvin myös artikkeliksi. Keskiviikko on myös kokouspäivä, joten alkuiltapäivä kului Lähetyskeskuksen viikkopalaverissa. Aloitamme aina hartaudella ja purkkikeittolounaalla, minkä jälkeen jokainen työntekijä kertoo kuluneen viikon työkuulumisista ja seuraavista suunnitelmista.

Torstai: Põlvaan

Työreissun ensimmäisenä määränpäänä oli Põlva Etelä-Virossa, mikä tarkoitti 3,5 tunnin bussimatkaa, jonka aikana ehdin mukaan myös Teams-palaveriin Sleyn kustantamaan, kesällä ilmestyvään kirjaan liittyen. Bussiaikataulujen takia olin perillä jo iltapäivällä, joten kävin syömässä, palauttelin mieleen illan opetuksen sisällön ja istuin kirjastossa lukemassa työhön liittyvää kirjaa, kunnes oli aika siirtyä seurakuntasaliin, joka on myös Põlvan kristillisen koulun ruokasali. Isä meidän -rukoukseen liittyvä opetussarja alkaa olla loppusuoralla. Tällä kertaa puhuimme kuuden hengen porukalla viimeisistä pyynnöistä ”äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta”. Sitten maakuntabussilla yöksi Tarttoon – Vimparin Kirsin sohvalta löytyy onneksi yleensä aina majapaikka etelän työmatkojen sitä vaatiessa.

Perjantai: Puutarhassa

Viikon toinen vapaapäivä sujui rennoissa merkeissä Tartossa. Kävin Kasvitieteellisessä puutarhassa toteamassa, että krookukset ja lumikellot ovat jo puhjenneet kukkaan. Kiitos museokortin kävin ensimmäistä kertaa tutkimassa myös sisätilat orkideoineen ja kilpikonnineen.

Lauantai: Leireilypäivä

Aamubussi vei Puhjaan, jossa oli käynnissä varhaisnuorten viikonloppuleiri. Aamupuuron ja -hartauden jälkeen ohjelmassa oli minun pitämäni raamattutunti aikuisille eli osalle leirin työntekijäjoukkoa, parille vanhemmalle ja muutamalle muulle seurakuntalaiselle. Porukka lähti hienosti mukaan tutkimaan palmusunnuntain kertomusta myös draaman keinoin. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä ajatteli palmunoksa, jota Jerusalemiin ratsastavalle Jeesukselle heilutettiin? Seuraavaksi pidin raamattuopetuksen myös 28-päiselle varkkarijoukolle. Voisi kuvitella, että suunnilleen samanlainen hälinä kävi myös Jerusalemissa palmusunnuntaina. Lounaan jälkeen hyppäsin jälleen bussiin ja illalla kotiin ehdittyäni viimeistelin vielä seuraavan päivän raamattutunnin materiaalin.

Sunnuntai: Palmusunnuntai

Palmusunnuntaita vietin Tuomiokirkossa eli täkäläisessä kotikirkossani. Ulko-ovea ja alttaria reunustivat Kasvitieteellisestä puutarhasta saadut monimetriset palmunoksat ja pienemmät oksat heiluivat messun alun kulkueessa. Tällä kertaa tosin pajunoksien sijaan heiluteltiin yhden pyhäkoulunopettajan kotipihalta harvennetun tuijan oksia. Messun jälkeen nautittiin harvinaiset kirkkokahvit, ja sitten olikin aika siirtyä kirkon sivuhuoneeseen raamattutunnille. Tällä kertaa enemmän raamattupiirin muodossa tutkimme, mitä kaikkea Jeesuksen ristinkuolema meille merkitseekään. 

Ilahduin siitä, että kahden pyhäkouluun osallistuvan lapsen vanhemmat innostuivat jo toista kertaa jäämään mukaan raamattutunnillekin. Ennen kuin pääsin heittämään illaksi vapaalle, piti vielä kotona istahtaa hetkeksi tietokoneelle ja tehdä muutama korjaus kirjaan kirjoittamiini artikkeleihin ja pakata reppu valmiiksi. Seuraavana aamuna olisi edessä aikainen herätys raamatunopetusakatemian lähipäivään Helsinkiin.

Pääsiäisestä arkipäivään

Seurakunnan lehteen kirjoittamaani artikkeliin poimin Luukkaan ja Johanneksen evankeliumien loppuluvuista vinkkejä, kuinka elää ylösnousseen Jeesuksen kanssa myös sitten, kun suklaamunat on syöty ja koristeet pakattu kaappeihin. Näitä ohjeita voi löytää ainakin seitsemän:

  1. Älä jää yksin vaan pysy porukassa. (Joh. 20:24–29)
  2. Pidä kiinni Jumalan sanasta. (Luuk. 24:13–35, Joh. 20:31)
  3. Pysy murretun leivän osallisuudessa. (Luuk. Lk 24:30–31)
  4. Usko anteeksiantoon. (Joh 21:7–19)
  5. Elä niin lähellä Jeesusta, että tunnet Hänen äänensä. (Joh. 20:11–18)
  6. Anna Jeesuksen olla osa jokapäiväistä elämääsi. (Joh. 21:5–13)
  7. Ota vastaan saamasi kutsu ja tehtävät. (Luuk. 24:47–49)

 

Rukousaiheita

  • Kiirastorstain Isä meidän -rukouksen yhdessä lukeminen ympäri Viroa
  • Pääsiäisajan tilaisuudet, että ristin evankeliumi saisi koskettaa
  • Kevään raamattuopetukset
  • Auton löytyminen kotimaankaudelle
  • Sleyn ja Suomen kirkon tulevaisuus
  • Jaksaminen ja terveenä pysyminen

Kiitos rukouksistasi!

 

Alkuperäinen kirje kuvineen löytyy Mediakirjastosta.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: