Eri kansojen veljiä ja sisaria Kristuksessa

 

Seurakuntien työ turvapaikanhakijoiden keskuudessa kirkastaa uskovien yhteyttä eri kansakuntien välillä. Espoolainen Antero Polso on saanut vapaaehtoistyöntekijänä opastaa Suomeen tulevia käytännöllisissä ja hengellisissä asioissa. Näkynä on tukea rukoillen sillä, mitä Herra on lahjoittanut.

Vuonna 2015 suuri turvapaikanhakijoiden aalto kulkeutui Euroopan läpi Suomeen asti. Erityisesti Lähi-idän levottomuuksien ja suurvaltapoliittisten jännitteiden vuoksi monet lähtivät liikkeelle etsimään turvallisempaa elämää itselleen ja perheelleen.

Valtaosa pakolaisaallon turvapaikanhakijoista oli naimattomia nuoria miehiä. Perheissä usein aviomies on lähtenyt etsimään turvapaikkaa Euroopasta. Sen löytämisen jälkeen muu perhe pyritään yhdistämään turvapaikkaa tarjoavaan maahan. Maahanmuuttoviraston arvioinneissa turvapaikan saamisesta tehdään kartoitus henkilön taustasta, mahdollisen kristityksi kääntymisen prosessista ja siitä, onko maahanmuuttaja mahdollisesti uhan kohteena. Kristityiksi kääntyneiltä arvioidaan siis uskoa.

Turvapaikanhakijoiden suuri liike sai aikaan maahanmuuttajille suunnattua kohtaavaa ja kotouttavaa toimintaa myös Suomen seurakunnissa.

– Turvapaikanhakijoiden toimesta tuli pyyntöjä raamattupiireille, vapaaehtoistyössä vuodesta 2016 asti toiminut espoolainen Antero Polso kertoo. Helsingin Luther-kirkon maahanmuuttajatyöstä vastaa pastori Richard Ondicho. Työ on ollut osa Sleyn lähetystyötä vuodesta 2016. Polson tehtävänä on ollut olla eräänlaisena isoveljenä turvapaikanhakijoille, jotka pääsääntöisesti ovat 20–30-vuotiaita. Seurakuntatyön lisäksi Polso on avustanut tukihenkilönä turvapaikanhakijoiden haastatteluissa. Hän kokee työn merkitykselliseksi diakonian ja lähetysnäyn näkökulmista.

– Ilmestyskirjassa sanotaan, että kaikki kansanheimot ja kielet ylistävät Jumalaa. Se välittyy tämän työn kautta selvästi, Polso kertoo kristittyjen kokoontumisista.

– Kaikkia meitä yhdistää luominen, lankeemus ja lunastus, Polso muistuttaa.

 

Julkaistu  kokonaan  Sanansaattajassa  17/21.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: