-
Connector.
Yleinen
Evankeliumijuhla alkoi
03.07.2021
Valtakunnallinen Evankeliumijuhla Turussa laitettiin käyntiin kello 17 alkaneella Ennakkotunnelmia-lähetyksellä. Pääjuhlan juontajat Anni Toikka ja Aino-Maija Helkkula johdattivat juhlaväkeä kohti tuntia myöhemmin alkanutta Paluu lähtöruutuun -juhlaa, jossa laulettiin yhdessä Siionin Kannelta Neea Lamminmäki Trion säestyksellä. Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen toivotti juhlan tervetulleeksi Turkuun.
– Jo nuorena muistan kulkeneeni Evankeliumijuhilla. Olen kotoisin Vaasasta ja meidän raamattupiirimme kokoontui Vaasan rukoushuoneella. Niiltä ajoilta evankelisuus tuli tutuksi, arkkipiispa Tapio Luoma kertoi pastori Timo Nisulanhaastattelussa.
Kirsi Ryösö muistutti opetuksessaan elämän tärkeimmästä asiasta: taivastiestä ja pääjuhlan illan päätti Kotiinapalaajat-yhtyeen konsertti.
Kuuden aikaan lastenjuhla alkoi Kirkonrottien löytö-ohjelmakokonaisuudella.
Juhla ei suinkaan perjantain osalta loppunut alkuiltaan: nuortenjuhla alkoi kahdeksalta ja jatkui kello yhdeltätoista yömessulla Mikaelinkirkossa.
Pääjuhlan internetyhteyteen kesken kaiken iskenyttä teknistä vikaa on ratkottu ja pätkimisestä on päästy eroon, kun juhla huomenna jatkuu kello 11.10 lähetysjuhlan merkeissä. Koko perjantain juhlakokonaisuus on tallennettu erikseen ja saapuu katsottavaksi ilman teknisiä vikoja pian.
Jaa tämä artikkeli
Lisää artikkeleita:
- Diktatuuriakin vahvempi voima
- Järjestöjohtajat: Lujasti raamatullinen – avarasti mukaansa sulkeva
- Ovatko herätysliikejärjestöjen ehtoolliset päteviä?
- Syyskeräys 2024: tulevaisuus on sinun käsissäsi – auta omilleen muuttanutta löytämään tie seurakuntaan
- Tuhlaajapojan paluu
- Lähetystä ja lautapeliä
- ”Adrenaliinia riitti”
- Piispat päättivät: Sleyn työ kirkon virallisena lähetysjärjestönä jatkuu
- Siunattuna eteenpäin
- Totuus vai tehtävä? -kirjasta uusi painos ja Juhani Tikkaselta kappale