Evankeliumijuhlan haastekeräys

 

Lähde nyt mukaan tekemään
”Juhla, jota ei peruta!” 

Tänä vuonna Evankeliumijuhla tulee todella valtakunnallisena jokaiseen kotiin. Perjantaista sunnuntaihin 26.–28. kesäkuuta Evankeliumijuhla nousee YouTube-verkkopalveluun suorana videolähetyksenä, ja äänilähetys kuullaan nettiradiona. Lisäksi Radio Dei lähettää osan ohjelmasta valtakunnallisessa FM-lähetyksessä.  

– Evankeliumijuhla on tänä vuonna toisenlainen kuin tavallisesti, mutta hyvä juhla on tulossa. Juhlassa on myös sellaista, mitä ei ole tavallisesti. Esimerkiksi raamattuopetuksen pitäjältä voidaan kysyä opetusta kuunneltaessa, mitä hän ajattelee tästä asiasta, ja juhlakuoroon voi osallistua eri puolilta maata ja maailmaa, juhlan projektipäällikkö Jari Rankinen kertoo. 

– Paljon on myös tuttua: jumalanpalveluksia, raamattuopetusta, Siionin kannelta, hienoja konsertteja, keskusteluja, seuroja ja haastatteluja. Eikä sanoma Jeesuksesta muutu.  

Lähde mukaan Evankeliumijuhlan perinteiseen haastekeräykseen. Lahjoita sopivaksi katsomasi summa Evankeliumijuhlan toteuttamiseen ja haasta sitten muutama ystäväsi mukaan! Haasteet voit lähettää sähköpostitse osoitteeseen sanansaattaja@sley.fi tai postitse Sanansaattaja PL 184 00181 Helsinki. Haasteet julkaistaan Sanansaattaja-lehdessä.

Haastekeräykseen osallistut lahjoittamalla haluamasi summan

– verkkopankissa tilille: FI13 8000 1500 7791 95
saaja: Sley
viite: 10078 89200 44001 00516
tai viesti ”Ev. juhla”

– MobilePay-ohjelmalla numeroon 64439

taivaallisessa lahjassa

– Tänä vuonna varoja ei kulu tilojen vuokriin, äänentoistoon ja opasteisiin, mutta tekniikkaa ja osaajia tarvitaan, jotta juhla voidaan lähettää netissä. Myös radiointi ja ohjelma maksavat. Suuri kiitos, jos voit osaltasi mahdollistaa juhlan, jossa voi olla mukana kotona tai mökillä ja johon voi osallistua paljon niitäkin, jotka eivät yleensä ole Evankeliumijuhlassa, Jari Rankinen innostaa.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: