Japanin internetlähetystyön terveisiä

 

Tiina Latva-Raskun lähettikirje 1/2024

Tampereella 1.2.2024

Maanjäristys kylvi tuhoa

Japanissa vuosi alkoi isolla luonnonkatastrofilla. Uudenvuodenpäivänä neljän jälkeen iltapäivällä Japanin luoteisosassa Ishikawan prefektuurissa sattui voimakas maanjäristys. Pahinta tuhoa se aiheutti Noton niemimaalla, joka on merkitty viereiseen karttaan punaisella. Tokiossa, jossa lähettitoverini asuvat, järistys tuntui lievänä.

Ishikawassa, lähellä järistyksen keskusta rakennuksia romahti ja tulipalot levisivät. Järistyksen seurauksiin menehtyi tämänhetkisen tiedon mukaan 238 ja vakavasti loukkaantui 319 ihmistä. Suzu-nimisessä rannikkokaupungissa 90% taloista vaurioitui tai tuhoutui. Hetkessä tuon seudun asukkaiden elämään tuli iso muutos. Rukoillaan järistyksen seurauksista kärsivien ihmisten puolesta, ja ennen kaikkea pyydetään sitä, että he löytäisivät turvan Jeesuksen luota.

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” (Joh. 3:16)

Japani sijaitsee mannerlaattojen saumojen kohdassa. Siksi siellä sattuu tuhoisia maanjäristyksiä useita kertoja vuosisadassa. Pieniä järistyksiä koetaan jatkuvasti – silloin tällöin tuoli tai maa keikkuu alla tai sälekaihtimet paukuttavat ikkunaan.

Japanin pääkaupunkiin, Tokioon, on iskenyt suuri maanjäristys noin 100 vuoden välein: vuonna 1703, 1855 ja 1923. Viime vuonna viimeisimmästä Tokion isosta järistyksestä tuli kuluneeksi 100 vuotta. Asiantuntijat arvioivat, että seuraava sellainen iskisi Tokioon 70 % todennäköisyydellä seuraavan 30 vuoden aikana. Pelottavinta tässä on se, että suurimmalla osalla japanilaisista ei ole turvanaan sitä yhtä ainoaa Jumalaa, jolla on kaikki valta myös silloin, kun mannerlaatat liikkuvat. Hän kantaa omansa turvaan myös silloin kun on aika päättää tämä maanpäällinen matka. Lähetystyötä tehden ja tukien me voimme yhdessä toimia sen hyväksi, että mahdollisimman moni japanilainen saisi kuulla Jeesuksesta. Hänellä on valta antaa synnit anteeksi ja iankaikkinen elämä Jumalan luona.

”Me saamme valtakunnan, joka ei järky. Olkaamme sen vuoksi kiitollisia, kiittäkäämme Jumalaa ja palvelkaamme häntä hänen tahtonsa mukaisesti…” (Hepr. 12:28)

Työkalut muidenkin käytössä

Japanilaisten kysymyksiin vastaillessa lainaan usein Bible Toolbox-sivustomme opetuksia. Oli mukava huomata, että en ole ainut, joka tekee niin. Silmiini osui erään minulle tuntemattoman japanilaisen kristityn vastaus, jossa hän kertoi löytäneensä sivuston, josta löytyy tiivis, hyvä opetus tämän kysyjän kysymykseen. Linkki osoitti Bible Toolboxin artikkeliin. Kysyjä kiitti hyvästä vastauksesta ja kertasi miten oli Bible Toolboxin artikkelin, aivan oikein, ymmärtänyt. On ilo nähdä, että “Raamatun työkalupakista” (Toolbox) löytyvät Raamatun ymmärtämisen työkalut sopivat
toistenkin käteen.

Miten se säilyi?

Japanilaisten kysymykset ovat usein hyvin oivaltavia. Eräs heistä kysyi näin: – “Miten alkukirkossa apostolien opetus pysyi yhtenäisenä, kun he hajaantuivat eri puolille? Vai alkoivatko he kukin opettaa oman päänsä mukaan kukin vähän eri oppia?” Joku toinenkin mietti ihmisen taipumusta unohtaa ja ajan kuluessa alkaa muistaa väärin asioita. Miten opetuslapset pystyivät muistamaan oikein sen mitä Jeesus oli heille opettanut, kun Jeesus oli palannut Isänsä luo?

Ottaen huomioon ihmisen rajoittuneen muistin ja käsityskyvyn, tähän on todellakin tarvittu Jumalan hyvä suunnitelma ja johdatus. Siinä on osansa sekä suoranaisella Pyhän Hengen työllä että myös Uuden testamentin kirjojen kirjoittamisella, kopioinnilla ja laajalle leviämisellä sen ajan roomalaisten hyvää, laajalle ulottuvaa tieverkostoa pitkin. Pian Jeesuksen ylösnousemisen ja Taivaaseen nousemisen jälkeen hänen opetuksiaan, ihmetekojaan ja elämänsä tapahtumia alettiin kirjoittaa ylös, ja myös Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa silminnäkijöiden todistukset tulivat kirjatuiksi evankeliumeihin.

Mikään tästä ei tapahtunut vain ihmillisen muistin varassa, vaan Jeesus lupasi jo ennen kuolemaansa näin: ”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.” (Joh. 14:26). Jumala on pitänyt huolta siitä, että meillä on yhä tänäkin päivänä Raamatussa kirjoitettuna aito Jeesuksen sanoma ja apostolinen opetus, jossa Pyhä Henki on ollut opettajana. Me uskomme, että Raamatun kirjoitukset syntyivät “Jumalan Hengestä” ja että ne voivat välittää meille pelastuksen, kuten 2. Tim. 3:15-16 sanoo:

”…pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen. Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään.”

Tähän uskominen, että jokainen Raamatun kirjoitus on Jumalan Hengestä syntynyt, ei vie aina helpolle tielle – varsinkaan silloin, kun ihmisjärki väittää vastaan. Silti Jumalan sanoista kiinni pitäminen on siunattu tie, sillä Hän on viisaampi kuin kukaan meistä, ja pitää kyllä omistaan huolen.

Tuumaustehtävä

Tämän, erään japanilaisen esittämän kysymyksen jätän teille mietittäväksi joko itsekseen tai vaikka raamattupiiriin: ”Kysymys kristityille: Eikö ole jotenkin hassua toistaa samoja syntejä ja sitten pyytää niitä Jumalalta anteeksi? Ajatelkaa, jos vaikka joku aina varastaa ja sitten tunnustaa syntinsä Jumalalle, ja sitten taas varastaa. Tai jos joku tappaa jonkun, pyytää sitä anteeksi, ja sitten taas tappaa?” – Tänne lähetysblogiin kirjoitin jotakin tähän liittyen.

Kauas ja lähelle

Karkun evankelisessa opistossa Sastamalassa järjestetään 16.-18.2. Kauas ja lähelle – tavoittavan työn kurssi. Siellä annetaan vinkkejä siihen miten voi tuoda evankeliumin sanomaa esille erilaisin tavoin nykypäivänä. Kurssin opettajina toimivat Antti Saarenketo ja Pekka Jauhiainen, joilla on laaja kokemus lähetystyöstä, radio-, media- ja muusta tavoittavasta työstä Keniassa, Ugandassa, Venäjällä ja Suomessa. Jos pohdit omaa paikkaasi lähetystyössä tai seurakunnassa kotimaassa, kannattaa osallistua tälle kurssille.

Tavataanko?

Olen lähiaikoina mukana ainakin näissä, jos Herra suo:
– 25.2. klo 9:30 Lähetys- ja raamattuluento, Hervannan kirkon takkahuone, Lindforsinkatu 7
– 20.3. klo 13 Päiväpiiri, Tampereen Luther-talo, Pellavatehtaankatu 19
– 4.4. klo 18 Raamattu- ja lähetyspiiri, Porvoon seurakuntakoti kokoushuone 3, 4.krs, Lundinkatu 5

Siunausta talvisiin päiviin!


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: