Joulu on lahja

 

Joulu on lahjojen, antamisen ja saamisen aikaa. Tiedämme, että Suomessa, jossa lähes kaikki viettävät joulua, joulun sanoma helposti hukkuu kaikenlaiseen markkinahumuun ja lahjaruljanssiin. Japanissa joulua ei vietetä samalla tavalla kuin länsimaissa, eikä joulun kristillinen sanoma saa ei-kristityssä maassa sitäkään vähää tilaa, vaikka pukit, kuuset ja jouluvalaistukset katukuvassa näkyvätkin. Kuitenkin juuri tässä ympäristössä ajattelen, että joulu itsessään on monessakin mielessä lahja meille. Tietysti ennen kaikkea sen vuoksi, että me kristityt juhlimme sitä suurinta lahjaa, seimeen syntynyttä maailman Vapahtajaa. Mutta täällä myös siksi, että koen joulun ajan lahjoittavan meille kristityille hienon mahdollisuuden jakaa tuota suurinta lahjaa eteenpäin. Joulun aikaan on helppo kutsua kirkkoon erilaisiin tilaisuuksiin, koska uskon että on myös helpompi tulla. Kirkon kynnys madaltuu, kun myös kirkon ulkopuolella joulu tavalla tai toisella näkyy ja antaa hyvän syyn, vaikka vain uteliaisuuttaan tulla kurkistamaan kristillisen kirkon sisälle, miten siellä joulua vietetään. Jo kirkkojen ulkopuolella jouluvalot ja joulukuuset loistavat kutsuvina. Joulukonsertteihin ja joulumyyjäisiin on erityisen helppo tulla ja usein ne on sijoitettu jouluaaton jumalanpalvelusta ennen tai sen jälkeen, niin että on hyvä syy jäädä myös aattoillan jumalanpalvelukseen kuulemaan jouluevankeliumia. Pienpiiritoiminnoissa joulua myös pidetään esillä ja saadaan kutsua kirkkoon.

Omassa seurakunnassani Ichigayassa vietettiin juuri sunnuntaina pyhäkoulun joulujuhlaa, pitkästä aikaa ihan oikeasti livenä! Suomi-kirkolla ollaan valmistelemassa lapsille jouluvideota. Sunnuntaina on tulossa seurakunnissa joulujuhlat, joita täällä usein vietetään juuri joulua edeltävänä sunnuntaina. Jouluaattoiltaa vietetään myös monissa kirkoissa koronasta huolimatta, tarvittavin varotoimin kuitenkin. Ichigayan seurakunnassa perinteinen joulukonsertti on peruttu mutta sekä aattoillan että jouluyön jumalanpalvelukset pidetään normaalisti. Korona siis varjostaa joulun viettoa edelleen täälläkin, mutta Tokiossa koronatilanne on niin rauhallinen, että monta tilaisuutta voidaan silti järjestää ja ihmisiä paikan päälle kutsua. Samalla jatketaan kuitenkin myös striimaamista, tai esim. joulujuhlan kohdalla osallistumismahdollisuutta Zoomin kautta, niin että kaikki halukkaat pääsevät tavalla tai toisella mukaan. Rukoillaan, että joulun suurin lahja saisi tänäkin joulunaikana myös täällä Japanissa tulla mahdollisimman monien ulottuville ja moni haluaisi ottaa lahjan vastaan!


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: