Journalistiryhmä taistelee ISIS:tä vastaan Raqqan kaupungissa

 

Syyrian monimutkaisen konfliktin keskellä Islamilaista ISIS-järjestöä vastaan on taistellut soti-laallisten ryhmien lisäksi myös joukko journalisteja.

Raqqa is being slaughtered silently (Raqqan kaupunkia teurastetaan kaikessa hiljaisuudessa) –verkkosivustoa ylläpitävä ryhmä kertoo olevansa mihinkään poliittiseen tai sotilaalliseen joukkoon sitoutumaton ja pyrkivänsä tarkastelemaan totuutta objektiivisesti. Ryhmä kertoo paljastavansa sekä Bashar Al-Assadin hallinnon että terroristijärjestö ISIS:n hirmutekoja Raqqan kaupungissa.

Raqqan kaupunki sijaitsee Syyrian pohjoisosassa Eufrat-joen rannalla. Kaupungin alueella on ollut asutusta vähintään pronssikaudelta Babylonian suurvallan ajalta saakka. Nykyisen Raqqan alueella sijainneessa roomalaisessa Callinicumin kaupungissa oli kristillinen hiippakunta, jonka piispa Da-mianus otti osaa Khalkedonin kirkolliskokoukseen, jossa vahvistettiin käsitys siitä, että Kristus on sekä ihminen että Jumala. Muslimivalloittajat kukistivat kaupungin seitsemännellä vuosisadalla. Kaupunkiin jäi useita kristillisiä luostareita, jotka jatkoivat toimintaansa keskiajalle saakka. Syyrian konfliktin myötä ISIS valloitti Raqqan kaupungin tammikuussa 2014, julisti sen niin sanotuksi pää-kaupungikseen ja tuhosi kaupungista sekä kristillisiä kirkkoja että shia-muslimien moskeijoita.

Journalismilla vastarintaan

Journalistiryhmän anonyyminä pysytellyt jäsen kertoi vuonna 2014 Yhdysvaltalaiselle VICE News –medialle heidän aloittaneen toimintansa vastustaen Syyrian hallitusta. ISIS-ryhmän vallattua kau-pungin he jatkoivat jakaen sosiaalisen median välityksellä tietoa ISIS:n hirmuteoista alueen väes-töä kohtaan. RBSS (Raqqa is being slaugtered silently) –ryhmän jäsen kertoo osan journalistiryh-mästä toimivan kaupungin sisällä ja osan ulkomailla. Toiminta on vaarallista, sillä ISIS on valvonut internetyhteyksiä tarkasti, sekä pyrkinyt tappamaan RBSS-ryhmän jäsenet. Ryhmä on kuvannut videomateriaalia alueella lähinnä kännykkäkameroilla.

ISIS:n hallinnon keskellä Raqqan kaupungissa on elänyt myös kristittyjä.

–Raqqassa on asunut ISIS:n hallinnon ajan noin 50 kristittyä perhettä. He ovat rekisteröityneet ISIS:lle kristityiksi ja maksaneet siitä määrättyä veroa. He eivät ole voineet kokoontua kirkoissa, sillä kirkot on joko hävitetty tai otettu muuhun käyttöön, mutta kodeissa kokoontuminen on ollut mahdollista, kertoo Patmos lähetyssäätiön muslimityöstä vastaava pastori Timo Keskitalo.

Tänä vuonna kesäkuun alussa alkanut Raqqan taistelu ISIS:n hallinnon tuhoamiseksi on edelleen käynnissä. Useista eri tahoista kootut joukot ovat piirittäneet Raqqan kaupungin ja ottavat sitä haltuun pala palalta. Heinäkuun lopulla RBSS raportoi alueella elävien nuorten miesten vaihtoeh-tojen olevan välissä: heitä otetaan kiinni ja pakkovärvätään väkivaltaisesti taisteluun joko Syyrian demokraattiset voimat –liittouman tai ISIS:n joukkoihin. Syyrian kurdien, arabimuslimeiden ja ara-bikristittyjen muodostamaan SDF-liittoumaa tukevat mm. Yhdysvallat. Heinäkuussa RBSS raportoi monien pyrkivän pakoon alueelta välttääkseen pakkovärvätyksi tulemisen.

Dokumenttielokuva

Jos ISIS alueella kukistuu ja RBSS kestää, on se osoittanut sosiaalisen median lyömättömän voi-man: ISIS:n pakkokeinoista huolimatta alueelta on pystytty välittämään tietoa lähes taukoamatta koko konfliktin ajan. Amerikkalainen Emmy-palkittu ohjaaja Matthew Heineman ohjasi tänä vuon-na dokumenttielokuvan City of Ghosts, joka kertoo journalistiryhmän toiminnasta ISIS:n hallinnan alla. Heinäkuun alussa ensi-iltansa saanut puolitoistatuntinen dokumenttielokuva on ehtinyt voit-taa kuusi elokuva-alan palkintoa ja saanut kansainvälisessä elokuvia arvioivassa IMDB-verkkopalvelussa arvosanan 7,4/10. Traileria lukuun ottamatta elokuva ei ole vielä Euroopassa nähtävissä.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: