Juhlia ja sattumuksia

 

Siiri ja Marko Turusen lähettikirje 1/2024

13.1.2024

Tervehdys täältä lumisesta Hampurista!

Marko on nyt vuoden vaihteessa aloittanut kahden kuukauden mittaisen isyysloman, ja Siiri on siirtynyt tekemään täyttä työviikkoa. Markon isyysloman aikana kollegat Pasi Palmu ja Christian Tiews hoitavat farsinkielisten messujen toimittamisen tulkkien avustuksella. Pasi jatkaa myös meneillään olevan kastekurssin vetämistä.

Musiikkityö etenee

Siiri: Kuluneet neljä viikkoa ovat olleet melko intensiivisiä, koska juhlakauden myötä meillä on ollut joka viikko persiankielinen jumalanpalvelus. Tästä toki olemme iloinneet sekä me, että persialaiset. Adventin, joulun, uuden vuoden ja loppiaisen messuihin olemme myös ottaneet käyttöön uusia aiheeseen sopivia lauluja. Olemme tehneet itse uusia käännöksiä tai korjailleet olemassa olevia, jos emme ole olleet tyytyväisiä niiden sisältöön. Sitä joutuu törmäämään omaan rajallisuuteensa sovitellessaan loppusointuja yhteen ilman että rikasta sisältöä joutuisi liikaa muuttamaan. Meistä on tärkeää, että lauluissa tulee esiin kunkin juhlapyhän sanoma. On mieltä lämmittävää laulaa itselle rakkaita lauluja, kuten ”Hoosianna”, ”Oi saavu Emmanuel” ja ”Heinillä härkien kaukalon” myös farsiksi.

Joulun kommelluksia

Juhlapyhiin, ja etenkin jouluaattoon latautuu yleensä erityisiä odotuksia, onhan Pelastajamme syntymä merkittävä juhla. Sattumuksilta ei kuitenkaan aina voi välttyä. Kitaristimme oli sairastunut koronaan juuri ennen joulua. Pianistin kanssa joululauluja ehdittiin treenata vain kerran, vaikka suurin osa lauluista oli hänelle uusia. Tyttäremme Aurora oli heräillyt yöllä ja olo ei ollut virkein mahdollinen. Tullessamme kirkolle pianistimme kertoi isoäitinsä juuri kuolleen. Tavallisesti pidättyväinen pianistimme kertoi isoäidin olleen hänelle läheinen, koska tämä oli käytännössä kasvattanut hänet. He eivät olleet kuitenkaan voineet tavata toisiaan kuuteen vuoteen. Tilanne oli ymmärrettävästi raskas, mutta hän suoriutui soitosta silti kunnialla. Moni persialainen ei olisi tullut lainkaan paikalle vastaavassa tilanteessa.

Kaiken lisäksi äänentoisto ei toiminut, emmekä tekniikkavastaavankaan avulla saaneet selville, missä vika piili. Kytkimme hätäpäissämme sähköpianon käytävällä lojuneeseen kitaravahvistimeen, mutta äänentoiston puutteiden vuoksi musiikki ei ollut kovin harmonista kuultavaa. Juhlajumalanpalveluksen jo alkaessa paikalle ilmestyi eräs pitkään poissa ollut seurakuntalainen, joka työskentelee äänentoiston parissa ammatikseen. Hän onnistui löytämään ja korjaamaan miksauspöydän väärät asetukset ja loput laulut saatiin kuulumaan hyvällä äänentoistolla. On myönnettävä, että yhteistyö kyseisen muusikon kanssa ei ole aina ollut helppoa ja hänen kanssaan on ollut tiettyjä haasteita ja hankaluuksia seurakunnassa. Kuitenkin minua puhutteli se, miten Jumala tässä toimii: joulun äänentoiston pelastaa tämä aiemmin hankaluuksia aiheuttanut kaveri, joka ilmestyy paikalle myöhässä ja yllättäen.

Muutoin kauniin ja onnistuneen messun aikana sattui muitakin pieniä kommelluksia, kuten että tekstin lukijalla oli osa tekstistä hukassa. Mutta tämä kaikki muistuttaa meitä siitä, ettei joulussa ole kyse siitä, että kaikki olisi täydellistä. Jeesuskaan ei syntynyt kovin täydellisissä oloissa ainakaan nykyaikaisen länsimaisen lääketieteen ja hygieniavaatimusten mittapuulla. Tärkeintä on se, että Jumala tuli ihmiseksi aivan lähelle meitä, ja siitä saimme iloita. Persialaisia puhuttelee joulussa myös se, että Jeesus-lapsikin joutui pakolaiseksi: Maria ja Joosef veivät hänet Egyptiin pakoon Herodeksen toimittamaa lastensurmaa. Myös siinä mielessä Jeesus osaa samaistua kaikkiin ihmiselämämme haasteisiin ja ymmärtää myös pakolaisten kokemuksia.

Sallikaa lasten tulla luokseni

Mukavaa oli myös nähdä jouluna tavallista enemmän lapsia kirkossa. Saksalainen pastori Bernhard Schütze piti sillä kertaa lapsille pyhäkoulua. Rukoilemme, että pyhäkoulun pitäjiä löytyisi lisää myös farsinkielisiin messuihin ja yhä useampi lapsiperhe löytäisi tiensä kirkkoon.

Aina ei ole itsestään selvää, että kirkkoon tulevat lapset löytävät tiensä pyhäkouluun. Eräänä sunnuntaina olin Auroran kanssa saksankielisessä messussa ja näin siellä tutun perheen, jossa on 6- ja 1-vuotiaat lapset. Ihmettelin, miksi perheen 6-vuotias tyttö ei lähde pyhäkouluun toisten lasten kanssa, ja kannustin tätä osallistumaan. Tyttö kuitenkin ujosteli, koska ei ollut aiemmin käynyt pyhäkoulussa. Lopulta suostutteluni jälkeen hän uskalsi lähteä mukaan, mutta vain äidin kanssa. Äidillä oli kuitenkin täysi työ yksivuotiaan vilkkaan pojan paimentamisessa, ja sen ikäiset eivät olleet tervetulleita isompien pyhäkouluun. Viihdytin sitten Aurora kainalossa tätä yksivuotiasta hetken toisessa huoneessa, jotta tyttö pääsi äitinsä kanssa rauhassa tutustumaan pyhäkouluun. Lopulta tyttö tuli innoissaan näyttämään paperisia adventtikynttilöitä, joita he olivat askarrelleet, ja totesi, että pyhäkoulussa olikin ollut hauskaa. Tavatessani tätä perhettä äiti-lapsi-kerhossa olen pyrkinyt juttelemaan aiheena olleesta Raamatun kertomuksesta erikseen myös tämän 6-vuotiaan tytön kanssa.

Uusille kristityille lasten kristillinen kasvatus ei ole helppoa; vaikka he ovat itse innoissaan uskosta, tulevat flunssaisinakin kirkkoon joka sunnuntai ja opettelevat jopa raamatunjakeita ulkoa, heillä ei välttämättä vielä ole välineitä ja taitoja välittää uskon asioita lapsilleen. Kielimuurin takia he eivät aina ymmärrä, mikä pyhäkoulu on. Toisaalta saksalaiset eivät ehkä huomaa, miten paljon ohjeistusta ja tukea nuoret kristityt vanhemmat tarvitsisivat, vaan olettavat kaikkien tietävän, että lapset kuuluu tuoda tai lähettää pyhäkouluun. Hampurin talvi on ollut harvinaisen luminen Juuri sitä varten myös perustin äiti-lapsikerhon, että voisimme tukea toisiamme lasten kristillisessä kasvatuksessa. Kerhossa olemme käsitelleet Raamatun naisten elämää Eevasta ja Saarasta alkaen ja keskustelleet myös kirkkovuoden teemoista. Pienten lasten äidit ovat kiireisiä ja monet ovat jo aloittaneet saksan kurssin, joten on ilo nähdä joidenkin heistä silti ottavan aikaa kerholle ja Raamatun tutkimiselle. Myös Aurorasta on hauskaa nähdä toisia lapsia.

Aktioon!

Lopuksi vielä katse tulevaan: Olemme järjestämässä yhdessä Evankelisten Opiskelijoiden kanssa aktiota tänne Saksaan. Aktiolaiset pääsevät ensin kulkemaan Lutherin jalanjäljissä ja tulevat sitten auttamaan meitä täällä Hampurin persialaistyössä. Jos tiedät jonkun opiskelijaikäisen, joka saattaisi innostua tällaisesta mahdollisuudesta, vinkkaa aktiosta hänelle! Hakuaikaa on tammikuun loppuun. Lisätietoja saa meiltä, Pasi Palmulta tai Aleksi Kuokkaselta. https://eo.sley.fi/aktio/

Kiitos, kun olet mukana yhteisessä työssämme! Jokainen lahjoitus on arvokas, onhan työmme niiden varassa. Siunattua alkanutta vuotta sinulle ja rakkaillesi!

 

Kiitos, kun rukoilet kanssamme!

• Kiitämme iloisista juhlapyhistä, jotka ovat muistuttaneet meitä Jumalan hyvyydestä
• Kiitämme seurakuntalaisten aktiivisuudesta ja palvelualttiudesta esimerkiksi Auroran hoidossa messujen aikana
• Kiitämme mahdollisuudesta isyyslomaan
• rukoilemme tulevan aktion puolesta, että Herra lähettäisi juuri sopivat henkilöt
• rukoilemme maahanmuuttajaperheiden ja perhesuhteiden puolesta
• rukoilemme, että farsinkielisiin messuihin järjestyisi pyhäkoulunpitäjiä
• rukoilemme rauhaa Ukrainaan ja Israeliin

 


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: