Jumala johdatti Venäjältä Armonkallioon

Venäjältä kotoisin oleva Liubov Tynkkynen tuli alun perin Suomeen etsimään töitä kotimaansa huonon taloustilanteen takia. Täällä hän avioitui suomalaisen miehen kanssa ja vastaanotti kasteen Sleyn messuyhteisössä Lappeenrannan Armonkalliolla.

Millainen suhteesi on ollut kristinuskoon?
– Lapsuuteni Venäjä oli ateistinen maa, ja koulussa opetettiin, että Raamattu on vanhentunut kirja. Neuvostoliitossa ei saanut kastaa, mutta käytössä oli salakasteita. Minua ei kuitenkaan kastettu. Tiesin silti jo lapsena, että Jumala on olemassa. Mummollani oli risti kaulassa, ja hän rukoili joka ilta. Vaikeina aikoina kävin rukoilemassa kirkossa. Muistan, kuinka poikani sanoi kerran: ”Äiti, kirkossa on niin rauhallista.” Jotain kuitenkin puuttui. Silloin en ymmärtänyt, että Jeesus on silta ihmisten ja Jumalan välissä, ja Jeesuksen kautta Jumalaa voi kutsua Taivaan Isäksi. 

Miten päädyit Lappeenrantaan Armonkallioon?
– Venäjällä asuessani lauloin kuorossa Inkerin kirkon Tuutarin seurakunnassa. Tutustuin siellä mieheeni Mattiin, joka oli vierailulla Suomesta lähetti Arvo Survon kanssa. Joulukuussa 2009 tulin Helsinkiin töihin, ja jatkoimme yhteydenpitoa. Jumala johdatti niin, että Matti pyysi minua vaimokseen, ja muutin Lappeenrantaan 2011. Armonkallioon oli helppo löytää, koska mieheni tarttui käteeni ja vei minut sinne. Siellä Arvo Survo kastoi minut ollessani 48-vuotias. Armonkalliolla myös Manu Ryösö siunasi avioliittomme.

Minkälainen paikka Armonkallio on?
– Armonkallio on mahtava paikka, koska lähetyskenttä on niin lähellä. Pastorimme tekevät lähetystyötä myös rajan takana. Myös Inkerin kirkon papit käyvät vierailuilla Suomen puolella. Armonkallion kautta olen saanut paljon ystäviä, joista tunnen, että olemme Jumalan perhettä. Siellä käy ihmisiä myös muista kirkkokunnista, ja kaikki voivat jättää omat asiansa rukouksessa. Käydessäni ehtoollisella voin myös tuoda Herran eteen läheiseni, että hekin löytäisivät Jeesuksen.

Miten olet kertonut uskostasi?
– Töissä olen kertonut, että tapasin mieheni kirkossa, ja pidämme rajan takana pyhäkoulua ja raamattupiiriä. En tiedä, mitä he ajattelevat, mutta viime jouluna työkaverini toivottaessa ”hyvää joulua” hän lisäsi melkein huutaen ”siunattua joulua”, niin että varmasti kuulisin. Jeesuksen sanat rohkaisevat: ”Joka tunnustautuu minun omakseni ihmisten edessä, sen minäkin tunnustan omakseni Isäni edessä taivaissa.” Vanhempani eivät ole uskossa, mutta luotan, että Jumala on armollinen. Kun vierailimme heidän luonaan Venäjällä, he olivat saaneet Suomessa painetun Uuden testamentin ja psalmit. Jumala oli lähettänyt sen jo etukäteen sinne. Luimme sitä, ja he kuuntelivat. Viimeisenä iltana isä pyysi rukoilemaan sairaan jalkansa puolesta. Kun soitimme myöhemmin, hän kertoi sen parantuneen.

Teksti on julkaistu Sanansaattajassa 3/20.