-
Connector.
sanansaattaja • Viikon nosto
Jumala piirsi taiteilijan
30.11.2020
Lapsuutensa Muoniossa kasvanut Satu Sinikumpu on monella tavalla luova ihminen. Taiteilijan lahjoillaan hän halua palvella sekä toisia ihmisiä että Jumalaa.
Lapin Muoniosta kotoisin oleva graafinen suunnittelija ja taiteilija Satu Sinikumpu ihailee, kun kaamos maalaa taivaan liukuvärein. Hänelle se on luonnollinen osa joulun maisemaa.
– Muistan katsoneeni 17-vuotiaana televisiosta Turun joulurauhan julistusta ja ihmettelin, miten siellä voi olla niin valoisaa. Eihän jouluna kuulu paistaa aurinko! Aivan pimeää ei kaamoksenkaan aikana toki ole, vaan hämärää kestää useamman tunnin. Kaamoksen värit ovat oikeasti hyvin kauniit, Satu kuvailee.
Satu on tehnyt töitä muun muassa mainostoimistossa Helsingissä. Hän on palvellut graafikon lahjoillaan myös Evankeliumiyhdistyksen raamattukoulutusta: sekä Bible Toolbox -sivusto että Vanhan testamentin aikajanan ulkoasu ovat Satun käsialaa. Graafisen puolen lisäksi Satu on kunnostautunut myös kuvittajana ja kuvataiteilijana. Kulkiessaan ulkona hänellä on usein pieni vesivärisetti mukanaan.
– Saatan pysähtyä johonkin ja ryhtyä maalaamaan. Pidän ”hetkien” tallettamisesta. Graafinen suunnittelu on enemmän asiakaslähtöistä, ja oma tyyli ei välttämättä näy siinä niin vahvasti. Minulla on erikseen oma kuvataiteellinen puoli, jossa teen sitä, mitä sydämestä lähtee. Molemmissa minulla on kuitenkin tärkeää palvella toisia omilla lahjoillani.
Vaikka kristilliselle taholle tehtävä työ on Satun sydäntä lähellä, hän kokee voivansa olla kaikessa työssään Jumalan asialla.
– Jumala voi käyttää meidän lahjojamme ihan kaikenlaisissa projekteissa. Itsellenikin on monesti tullut ideoita työhöni rukouksessa. Olen saattanut rukoillessani nähdä selkeän kuvan päässäni, ja työstä on tullut tosi hyvä.
Satulle on omassa taiteessa tärkeää värien käyttö. Hänen töissään näkyvät ilo ja lapsenmielisyys. Satu kokee, että saa taiteellaan kohdata Jumalaa.
– Taidetta voi käyttää rukouksen välineenä. Voin esimerkiksi maalata vaikeita tunteita tauluun ja samalla rukoilla. Taiteen tekeminen vaatii luottoa paitsi omiin kykyihin myös Jumalaan. Jos kohtaan luovan kriisin, rukoilen Jumalaa auttamaan eteenpäin, Satu kuvaa.
Lue koko juttu Sanansaattajasta 24/20.
Jaa tämä artikkeli
Lisää artikkeleita:
- Syksy on talouden suunnittelun aikaa
- Matti Rusama Seinäjoelle ja uusi yhteistyösopimus Ugandaan
- Työ jatkuu Ugandassa ja Virossa sekä muita kuulumisia hallituksen kokouksesta
- Joulukeräys 2023: Aurinko nousee Japanissa
- Kotimatkalla juhlavuoden kunniaksi
- Joulukeräys 2022: anna joululahja – sytytä valo pimeään
- Suuri lahjoitus Keski-Pohjanmaalla: alueelle palkataan nuorisotyöntekijä
- Taisto Sokka vihittiin pastoriksi Ugandassa
- Tervetuloa uudet työntekijät ja uusi messuyhteisö
- Anna ja Taisto Sokka lähetettiin työhön Ugandaan
- Kitara auttoi muusikkoa peittämään ujouden
- KEO saa hallintojohtajan
- Verkkoraamattukoulu jatkuu
- Riippuuko kirkon tulevaisuus prosenteista?
- Teologit ja seurakuntalaiset, opiskelkaa Raamatun alkukieliä!
- Joko kelpaisin itselleni?
- Turun yössä on rukoiltu monta rukousta
- Nuorten ikäluokkaa ei ole menetetty
- Siunattua pääsiäistä!
- Koronarajoitusten vaikutukset toimintaan pääkaupunkiseudulla
- Park 7 -yhtyeen yhdysvaltalaissingle julki!
- Ilon avain on tyytyväisyys
- Myanmarissa rauhaa etsimässä
- Soli Deo Gloria
- Olemmeko uskontomarkkinoilla?
- Teologia opettaa ja haastaa
- Maskinaamat koolla
- Seurakuntaelämää keskellä Siperiaa
- Tasankojen ja vuorien maa
- Rippikoulut alkoivat poikkeusoloissa
- Jumalan johdatusta
aivoinfarktista selviämisessä - Vuosikokous Tampereen evankeliumijuhlilla syyskuussa
- Hallitus kokoontui: Kiitokset poikkeusolojen keskelle
- Kevätkeräyksellä rakennetaan yhdessä uutta Karkkuun
- Yhdistyksen syyskokous pidettiin Helsingissä
- Severin sävelet
- Tuhlaajapojan paluu
- ”Adrenaliinia riitti”
- Elämän värit
- Kellosepän aarre
- Matkakumppanina C.S. Lewis
- Mitä tehdä kirkosta eronneille?
- Nealapea pihta, pyhäkouluja ja kesäleirejä
- Rakentaja
- Pastori Matti Hernesaho: ”Jeesus ei ole teinipojille mikään vitsi”