Jumalan huolenpidossa

 

Marja Ochiengin lähettikirje 2/2024

1.3.2024

Terveiset jälleen Kisumusta. Alkuvuosi on mennyt hurjaa vauhtia monenlaisessa puuhassa niin työssä kuin vapaa-ajalla. Alkuvuoden aikana on aina aika kirjoitella monenlaisia raportteja edellisestä vuodesta. Valmistelin oman työkertomukseni sekä yhdessä orpotyön ydintiimin kanssa kirjoitimme orpotyön vuosiraportin. Kokosimme lähettienkokouksessa työalueen raportin, jonka sitten toimitin yhteistyökirkkomme arkkipiispalle yhteisessä palaverissa. On tärkeätä, että tiedotamme työstämme mahdollisimman laajasti, jotta työhömme käytetty aika ja varat ovat selkeästi kaikkien osapuolien tiedossa.

Sleyn Afrikan aluekoordinaattori Ari Lukkarinen vieraili helmikuussa Keniassa. Toimin työalueen vastaavana lähettinä ja siihen tehtävänkuvaan kuuluu yhdyshenkilönä oleminen yhteistyökirkkomme ja Sleyn välillä. Tähän tehtävään liittyen järjestelin Arin matkaohjelmaa ja sovin kolme palaveria yhteistyökirkomme kanssa. Nämä tapaamise tolivat tärkeitä työmme kannalta täällä. Viikkoon mahtui myös työalueen lähettienkokous, jota saimme viettää melko lähellä Kisumua todella kauniissa maisemissa. Taisi olla minun aikanani ensimmäinen kerta, kun koko kokous istuttiin kokoushuoneen sijasta majoitusrakennuksen terassilla keskustellen työhön liittyvistä asioista ihastellen kaunista maisemaa.

Orpotyössä on suunnitteilla monenlaista toimintaa kevään ohjelmaksi. Maaliskuussameidän on tarkoitus vierailla paimentolaisalueella, jossa tuemme yhdeksää lasta.Viimeksi pääsimme käymään tällä työalueella keväällä 2022 ja tämänkin vuoksi ontärkeätä, etta matka onnistuisi nyt. Alue on hyvin haasteellista ja sinne pääseminenkinvaatii kausijokien pohjien ylittämistä. Keniassa tammikuu oli poikkeuksellisesti todellasateinen lähes koko maassa ja tämän vuoksi kausijokien ylittäminen on ollutmahdotonta. Monenlaisia valmisteluja tulee tehdä, jotta pääsemme matkaan. Alueenpiispa on luvannut tulla tiimimme kanssa yhdessä vierailemaan tuolle alueelle ja hänen kanssaan yhteistyössä teemme suunnitelmia.

Tänä vuonna olemme päässeet rakentamaan jo kolme kotia orpotyön tuen piirissä oleville nuorille. Tämä keräys jatkuu läpi vuoden osoitteessa: https://www.taivaallinenlahja.fi/rakenna-savimaja-orvoille

Vuoden ensimmäinen lukukausi on kääntymässä yli puolenvälin. Lasten koulumaksut on maksettu toimistomme kautta, perheille on pystytty maksamaan ruokarahaa ja lasten lääkärikulut on katettu. Tiimimme matkakulut koti- ja koulukäynneille on pystytty korvaamaan. Minäkin olen saanut vierailla parissa kodissa alkuvuoden aikana. Yhdessä ollaan saatu jättää kaikki kodin asiat rukouksessa Jumalalle. On hienoa, että pystymme suunnittelemaan tekemäämme työtä tietäen, että työllämme on uskollisia tukijoita. Lämmin kiitos kaikesta tuesta työllemme. Vielä on muutamia opiskelijoita, jotka kaipaavat itselleen lisätukijoita. Tuntisitko sinä jonkun, joka voisi olla tukemassa kenialaista nuorta elämässä eteenpäin?

“Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.” Jes 43:1

 

Rukousaiheita

-Kevään suunnitelmat orpolapsityössä (mm. kenttävierailut, alumnitapaaminen)
-Hankkeiden lapset, huoltajat ja työntekijät
-Lisävastuut työtoverin ollessa kotimaankaudella, työ ja vapaa-aika, varjelus liikenteessä
-Kiitetään kaikista Kenian työalan tukijoista
-Sleyn työ niin kotimaassa kuin ulkomailla
-Yhteistyökirkkomme ELCK ja hankkeiden johtokunnat

Kiitos rukouksistasi!


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: