Kaikki on hyvin – Evankeliumijuhla monimuotoisena tapahtumana

 

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen valtakunnallinen Evankeliumijuhla järjestetään tänä kesänä monimuotoisena tapahtumana yhdessä Turun Mikaelinseurakunnan kanssa teemalla ”Kaikki on hyvin”. Evankeliumiyhdistyksen jäsenkokous järjestetään aiemmin samalla viikolla Helsingissä ja siihen suositellaan osallistumaan etänä.

Tänä vuonna 148. valtakunnallinen Evankeliumijuhla järjestetään monimuotoisena tapahtumana heinäkuun alussa vallitsevien olosuhteiden puitteissa. Juhlaa vietetään teemalla ”Kaikki on hyvin”. Monimuotoinen tapahtuma tarkoittaa sitä, että juhlaan on mahdollista osallistua muutaman sadan hengen joukolla paikan päällä tai ottaen osaa mahdollisesti omalla paikkakunnalla järjestettävään kokoontumiseen, jos epidemiatilanne sen sallii. Valtakunnallinen Evankeliumijuhla on järjestetty 147 kertaa vuodesta 1874 alkaen. Juhla järjestetään aina juhannusta seuraavana viikonloppuna.

Juhlaohjelmaan osallistumisesta paikan päällä Turussa ja ilmoittautumisesta tiedotetaan myöhemmin. Ohjelma rakennetaan siten, että juhla tuodaan jokaiseen kotiin verkko- ja radiolähetyksenä.

– Teemamme on suorastaan häikäilemätön. Kuinka voisimme väittää kaiken olevan hyvin keskellä tällaisia aikoja? Jumalan lupaukset antavat meille kuitenkin toivon ja rohkeuden sanoa niin, juhlan projektipäällikkö Lukas Brenner kertoo.

Juhla järjestetään Turun Mikaelinkirkossa ja Turun Lutherin kirkossa ja koko ohjelma lähetetään verkkolähetyksenä jokaisen osallistuttavaksi. Osa juhlaohjelmasta tarjotaan myös suorassa lähetyksessä Radio Dein kanavalla.

– Jos olosuhteet vain sallivat, juhla näkyy myös Turun katukuvassa tavalla tai toisella, Turun Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen kertoo.

Evankeliumijuhlan ohjelma rakentuu tänäkin kesänä monesta palasesta: raamattuopetus ja Evankelisen liikkeen laulukirja Siionin kannel ovat vahvasti läsnä. Verkkolähetyksenä toteutettu juhla antaa myös uudenlaisia mahdollisuuksia juhlaohjelman sisällöille.

–  Olemme odottaneet tilanteen selkiytymistä, mutta nyt on toimimisen aika. Järjestämme juhlan, joka elää tilanteen mukaan: emme tiedä voimmeko kokoontua yhteen, mutta juhlaohjelma jättää siihenkin mahdollisuuden. Opimme viime vuodesta paljon ja olemme kuunnelleet saamaamme palautetta herkällä korvalla. Kiitos jokaiselle palautteen antajalle ja lämpimästi tervetuloa tämän vuoden juhlaan mukaan, Brenner toivottaa.

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen jäsenkokous järjestetään viime vuoden tapaan, ja edelleen poikkeusolosuhteista johtuen, erillään Evankeliumijuhlasta. Jäsenistön kesäkokous järjestetään keskiviikkona 30.6 Helsingin Luther-kirkolla kello 18.00 alkaen. Kokoukseen järjestetään sekä etäosallistumismahdollisuus että sähköinen vaali. Etäosallistumista suositellaan vahvasti. Kokouksesta uutisoidaan ja tiedotetaan vielä erikseen. Virallinen kokouskutsu julkaistaan Sanansaattaja-lehdessä.

Evankeliumijuhlaohjelma ja tietoa juhlaan osallistumisesta julkaistaan torstaina 6.5. Evankeliumijuhlan verkkosivuilla osoitteessa evankeliumijuhla.fi.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: