Kaksikielinen leiri ja uudet raamattukurssit

 

Tähän mennessä yksi parhaita kokemuksiamme koko täällä Saksassa asumisen aikana oli seurakunnan leiri, joka järjestettiin syyskuun lopulla luonnonläheisessä leirikeskuksessa tunnin matkan päässä Hampurista. Leirille osallistui noin 40 henkeä, joista puolet oli saksalaisia ja puolet iranilaisia. Koska Saksassa matkapuhelinverkko lakkaa toimimasta heti suurkaupungin ulkopuolella, saimme rauhoittavan tilaisuuden irtautua mobiililaitteista ja keskittyä paikalla oleviin ihmisiin, Jumalan sanaan ja luontoon. Siiri sai ensi töikseen tarkistaa kaikilta koronarokotustodistukset.
Oli ihmeellistä, että pitkästä aikaa pystyi kokoontumaan suurella joukolla yhteiseen ruokapöytään ilman etäisyyksiä tai maskeja.

Leirin aiheena oli Paavalin kirje Roomalaisille. Tulkkasimme kaikki opetukset, puheet ja hartaudet
farsiksi. Leirin rakkaudelliseen tunnelmaan vaikutti muun muassa, että kaikki jaksoivat kuunnella kärsivällisesti, ja eri kieliset seurakuntalaiset pyrkivät kielimuurista huolimatta tutustumaan toisiinsa.
Saksalaiset yrittivät laulaa persiankielisiä lauluja ja iranilaiset sietivät super-matalan budjetin saksalaista iltapalaa, joka koostui leivästä ja halvimmasta leikkelemakkarasta sekä lounasta, joka valmistui suoraan säilykepurkista. Herkullisista itsetehdyistä kakuista iltapäiväkahvilla ei kuitenkaan ollut pulaa. Sää suosi meitä, ja koko viikonloppu oli aurinkoinen. Niinpä oli helppo nauttia kävelyretkistä, joita teimme nummilla ja lähimetsissä. Ohjelmaan kuului myös lasten järjestämä pingisturnaus, jalkapallopeli, laulua leirinuotion äärellä sekä lautapelejä.

Sunnuntain jumalanpalvelus pidettiin ulkoilmassa ja sitä varten olimme ryhmissä valmistelleet leirin teeman mukaisesti näytelmiä Paavalin lähetysmatkoihin liittyen. Yksi näytelmistä oli kokonaan farsinkielinen, mutta rekvisiitan ja hyvän näyttelemisen ansiosta saksalaisetkin pysyivät kärryillä tapahtumista. Muutamat iranilaiset myös rohkaistuivat lausumaan vuorosanoja tai messun esirukouksia saksaksi. Viikonloppuun mahtui paljon hyviä kohtaamisia sekä saksalaisten että persialaisten kanssa. Leirin lopuksi saimme paljon positiivista palautetta; korona-ajan päätteeksi kristittyjen yhteys oli monille hyvin tärkeää ja leiri teki hyvää. Myös ulkoilmamessu oli monelle uusi ja hyvä kokemus, varsinkin kun siihen sai itse osallistua näyttelemällä.

Tästä saimme yhdenlaisen esimerkin leirin järjestämisestä Saksassa. Keväälle olemme nyt suunnittelemassa kokonaan farsin kielistä leiriä maaliskuussa. Voitte ottaa tämän leirin valmistelun jo esirukouksiinne.

Al Massira -kurssi opettaa tuntemaan Messiaan

Syksyyn on mahtunut muutakin uutta ja innostavaa. Olemme aloittaneet Al Massira -kurssin Siion-seurakunnassa. Kurssi etenee kronologisesti Vanhan testamentin profeetoista alkaen aina luvattuun Messiaaseen asti ja on suunnattu Lähi-Idästä tuleville ihmisille. Kurssimateriaaliin kuuluu laadukkaasti toteutettu lyhyt video, jonka pohjalta päivän aiheesta keskustellaan. Osallistujia on ollut kerrasta riippuen 5–10 eli ryhmäkoko on pysynyt sopivana luontevia keskusteluja varten. Keskustelut kurssilla ovat olleet antoisia. Eräs eläkkeellä oleva taloustieteen opettaja, iäkäs herrasmies, on mukana oppiakseen tuntemaan kristillistä uskoa. Hän kertoi, että hän ei tiedä, mitä kristinusko todella on, sillä hän ei luota Iranissa saamiinsa tietoihin, ja nyt hän haluaa ottaa selvää. Avoimin mielin hän kysyy mielenkiintoisia kysymyksiä, joiden pohjalta syntyy rakentavaa keskustelua.

Kolminaisuuden seurakunnassa olemme aloittaneet raamattutunnit, ja ne pidetään joka kuukausi aina farsinkielisen messun jälkeen. Raamattutunneilla Marko on opettanut kasteesta, ehtoollisesta ja ripistä, sekä viimeisimpänä kristillisistä uskontunnustuksista: Nikean uskontunnustus farsiksi otettiin vihdoin messukäyttöön Markon työstämänä versiona anglikaanisen kirkon käännöksen pohjalta. Sama versio otetaan Berliinin Steglitzissä käyttöön joulun messuissa. Raamattutunneille on ollut kysyntää ja seurakunnan uskollinen vakioporukka on osallistunut niille aktiivisesti. Enemmänkin opetusta toivottaisiin.

Kotiraamattupiiri mahdollistaa ilosanoman kuulemisen pikkulapsiarjen keskellä

Olemme aloittaneet kotiraamattupiirin erään lapsiperheen luona pakolaisasuntolassa. Nautimme tilaisuudesta tutustua kaikessa rauhassa tähän mukavaan perheeseen, jota muuten on näkynyt seurakunnassa vain vilaukselta. Monilla pikkulapsiperheillä on samat haasteet: lapset ovat usein sairaana tai vanhemmat kokevat kirkkoon lähtemisen heidän kanssaan liian raskaana. Kotiraamattupiiri on heille hyvä tilaisuus tulla ravituksi Jumalan sanalla samalla, kun lapset saavat leikkiä kotiympäristössä. Toisella kokoontumiskerralla olohuone olikin jo varsin täynnä, kun useampi seurakunnan jäsen halusi osallistua. Istuessamme vieraina tässä kodissa tuli elävästi mieleen myös se perhe, jonka luona Berliinissä pidimme raamattupiiriä. Markolla oli tilaisuus lyhyesti käydä heidän luonaan samalla kun hän osallistui yhteistyökirkkomme emerituspiispa Schönen hautajaisiin Berliinissä. Toivomme, että pääsisimme joulun jälkeen käymään Berliinissä tapaamassa vanhoja tuttujamme. Työmme jatkuvuuden kannalta on kuitenkin tärkeää, että olemme viikonloput enimmäkseen Hampurissa – nyt jo jaamme aikamme kahden seurakunnan kesken.

Muutamat aktiiviset seurakuntalaiset ovat syksyn aikana olleet sairaalahoidossa tai kriisitilanteessa, minkä vuoksi he eivät ole päässeet kirkkoon. Olemme vierailleet heidän luonaan kotona tai sairaalassa, ja Marko on myös jakanut sairaan ehtoollista. Myös muutamia perheenyhdistämisiä olemme päässeet todistamaan: esimerkiksi eräs aktiivinen seurakunnan jäsen, joka sai alkuvuodesta positiivisen turvapaikkapäätöksen, sai vihdoin vaimonsa ja teini-ikäisen poikansa luokseen. Ikävä oli ollut kova, koska he eivät olleet nähneet toisiaan vuosiin. Perheenjäsenillä on toki paljon sopeutumista uuteen maahan, mutta he olivat joka tapauksessa hyvin iloisia, että saivat taas elää yhdessä perheenä.

Siiri on juuri osallistunut EMDR-koulutuksen ensimmäiseen osaan. EMDR on paljon tutkittu ja tehokkaaksi osoittautunut menetelmä traumojen ja hankalien elämänkokemusten hoidossa. Koulutus jatkuu kevätkaudella. Kiitos, että olet mukana! Juuri sinä olet tärkeä ja olemme kiitollisia jokaisesta rukouksesta. Korona-ajan myötä seurakunnista tulevat kolehdit ovat vähentyneet huomattavasti, joten työmme on suurimmalta osin yksityisten lahjoitusten varassa.

Iloa syksyysi!


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: