-
Connector.
Uganda
Kesää kohti
26.06.2023
Anna ja Taisto Sokan lähettikirje 3/2023 – 4.6.2023
Terveisiä Ugandasta, ikuisen kesän maasta! Viimeiset kuukaudet kentällä ovat olleet kiireisiä kirkon eri projekteissa ja vaatineet monta pitkää kokouspäivää. Pian alkavat lomat ovat tervetullut hengähdystauko, jonka jälkeen on hyvä jatkaa syksylle tehtyjä suunnitelmia. Kiireiden keskellä olemme iloinneet kaikesta siitä työstä, mitä yhteistyökirkkomme tekee pakolaisleireillä ja niistä koulutuksista, joita olemme päässeet toteuttamaan.
Jokin aika sitten kuulimme huolestuttavia uutisia Sudanin pääkaupungista Khartumista, missä tyytymättömyys hallintoon oli yltynyt väkivaltaisiksi yhteenotoiksi, eikä tilanne ole vieläkään rauhoittunut. Khartumissa on myös paljon yhteistyökirkkomme eli Etelä-Sudanin ja Sudanin luterilaisen kirkon seurakuntia, jotka ovat olleet hyvin vaikeassa tilanteessa tänä aikana. Muistetaan rukouksin näitä seurakuntalaisia ja Sudanin tilanteen rauhoittumista.
Nuoret seurakunnassa
Toukokuussa kirkon edustajat kokoontuivat keskustelemaan kirkon koulutukiprojektista ja sen tulevaisuudesta. Keskustelut olivat hyviä, mutta tuen järjestämiseen tarvitaan paljon viisautta. Oppilaiden valitseminen ei ole helppoa, sillä niin moni tarvitsisi tukea. Kirkko auttaa tällä hetkellä 47 haavoittuvassa asemassa olevaa lasta pääsemään kouluun. Monet pakolaisleirien lapsista ja nuorista ovat menettäneet joko molemmat tai toisen vanhemmistaan. Koska koulunkäynti on maksullista, mahdollisuudet kouluun pääsemiseen ilman ulkopuolisten tukea ovat pakolaislapsilla heikot.
Koulujen loma-aikaan järjestimme yhdessä kirkon työntekijöiden kanssa nuorten raamattuopetuspäiviä jokaisella pakolaisleirillä. Viime kerralta tullut palaute nuorten seminaareista joulukuussa oli hyvä, ja koimme, että on tarpeellista jatkaa raamattukoulutusta nuorten loma-aikoina. Seurakuntien ikäjakauma on hyvin nuori, suurin osa on kouluikäisiä lapsia ja nuoria. He ovat nuoresta iästään huolimattan joutuneet kokemaan paljon sellaista, mitä moni ei koe edes koko elämänsä aikana. Osa muistaa pakomatkan Etelä- Sudanista ja siellä koetut kauheudet, osa on elänyt koko elämänsä pakolaisena leirillä. Moni murehtii tulevaisuutta ja koulunkäyntiä. On tärkeää pystyä vahvistamaan ja rohkaisemaan näitä nuoria, jotta seurakunta voisi kasvaa ja vahvistua.
Tukea naisten koulutukseen
Sleyn kesäkeräys tulee kohdistumaan tänä vuonna eteläsudanilaisten naisten kouluttamiseen. Yhdessä kirkon kanssa olemme miettineet, millä tavalla pakolaisperheitä voitaisiin tukea Ugandan neljällä leirillä, joissa kirkkomme toimii. Suurin osa pakolaisista on lapsia ja naisia, jotka joutuvat taistelemaan toimeentulostaan. Monet perheet ovat joko isättömiä tai isä on vähän väliä Etelä-Sudanin puolella viljelemässä maata levottomuuksien hellittäessä. Suurimmalla osalla naisista ei ole koulutusta eikä lukutaitoa. Seurakunnan naiset ovat toivoneet, että saisivat pienyrittäjyyttä varten koulutusta, jotta voisivat tukea perheitään ja kirkkoa.
Tämä koulutus on tarkoitus järjestää kesäkeräyksestä saaduilla varoilla. Naiset ovat halunneet, että koulutusta järjestettäisiin saippuan tekoon, siipikarjan kasvatukseen ja leipomoyrittäjyyteen, jotka ovat kaikki pakolaisympäristössä suhteellisen helppoja tulonlähteitä mutta merkittävä apu perheille.
Muutoksia kentällä
Toukokuun lopussa olimme haikeissa tunnelmissa, kun hyvästelimme lähettikollegamme, Vanhasten perheen. Pauli ja Florence siirtyvät monen lähetysvuoden jälkeen kotimaan kentälle, ja loppuvuodesta saamme uusia lähettejä Ugandaan. Kirkon edustajia saapui Etelä-Sudanista asti saattamaan matkaan näitä uskollisia palvelijoita. Olemme kiitollisa siitä työstä, jota he ovat Ugandan pakolaisleireillä aloittaneet ja jota saamme itse olla jatkamassa.
Yhteinen tehtävä
Vaikka kentällä asiat muuttuvat ja ihmiset vaihtuvat, kutsu lähetystyöhön on sama ja koskee meitä kaikkia. Jumalan sanaa on saarnattava siellä, missä häntä ei vielä tunneta ja missä kristityt tarvitsevat vahvistusta uskolleen. Toisille se tarkoittaa lähtöä jonnekin, ja toisille se tarkoittaa tehtävää kotimaassa. Olimme sitten lähettäjiä tai itse lähtijöitä kaikkien panosta tarvitaan.
Jotta työ myös Ugandassa voi jatkua, tarvitsemme työn puolesta rukoilijoita ja taloudellista tukea. Seuraamme meille asetetun tavoitteen toteutumista lähettikirjeissä. Jos ajattelet, että voisit kasvattaa lahjoitussummaasi tai tiedät jonkun, joka voisi olla kiinnostunut tukemaan työtä, kaikki työlle tuleva tuki on tarpeen. Rukoillaan, että yhdessä tekemämme työ saa kantaa hedelmä. Kiitos avustasi!
Rukoile kanssamme:
– Rauhaa Sudaniin ja Etelä-Sudaniin
– Apua pakolaisten nälänhätään
– Lähettimuutokset Ugandan työssä
– Naisten koulutustuki
– Lasten ja nuorten kouluprojekti
– Kiitämme hyvästä työyhteydestä Kirkossa
Seuraa työtämme:
Instagram: @SokatUgandassa
Facebook: Sokat Ugandassa
Jaa tämä artikkeli
Lisää artikkeleita:
- Juhlat Matongossa
- Kotimatkalla
- Elämän rajallisuus
- Ovatko herätysliikejärjestöjen ehtoolliset päteviä?
- Vuoden paras viikko
- Syyskeräys 2024: tulevaisuus on sinun käsissäsi – auta omilleen muuttanutta löytämään tie seurakuntaan
- Tuhlaajapojan paluu
- Lähetystä ja lautapeliä
- Kesä takana ja syksy edessä
- Viestejä Virosta – lapsilta lapsille