Kirsi Vimparin lähettikirje

 

Kotimaankauden viime metrit

Kirsi Vimparin lähettikirje 4/2020 – 16.6.2020

Tällä kertaa kirjoittelen teille terveisiä Helsingistä. Muutin tänne viimeiseksi kuukaudeksi ennen siirtymistä takaisin Viroon. Kummallinen kevät on edennyt kesään, ja Jumalalle kiitos, olemme päässeet jo osallistumaan messuunkin. Toivottavasti kaikki pääsevät pian mukaan, ketkä syystä tai toisesta ovat vielä joutuneet jäämään pois. Hoitakoon hyvä Herramme meitä kaikkia sillä avulla, mitä tarvitsemme.

Tämän kuvan nappasi Harjun Jani, kun olimme tällä porukalla videoimassa etukäteen kesäkuun alussa Ohtakarissa juhannusjuhlaa. Janin lisäksi mukana Henna-Maria Harju, Lukkaroisen Tuomas, Palmun Pasi, ja Ohtakarin emäntä Tiina Salonen. Taas yksi erikoisuus tälle vuodelle, mutta tiloista ja muista tekijöistä johtuen ei ollut vielä järkevää järjestää  juhlaa tavalliseen tapaan. Toivottavasti tästä nettiin juhannusaattona tulevasta juhlasta on iloa monelle, sen voi katsoa myös jälkeenpäin Armon Kappelin Youtube- kanavalta tai juuri oikeaan aikaan juhannusaattona kuudelta youtube.com/armonkappeli/live

Kaikkien videojuttujen ja nettilivesysteemien jälkeen oli suuri ilo päästä oikein ihmisten pariin. Viime lauantaina oli Hämeenlinnan Sleyllä Lina Sandellin elämään ja lauluihin perustuva hetki, ja se oli kyllä iso ilo. Läspän Sirpa lauloi, ja Hämäläisen Ville tuli mukaan säestämään kitaralla, ja minä kasasin Linan elämästä ja lauluista meille yhteisesti jaettavaa. Lina eli puhuttelevan elämän, ja hänen tekstinsä ovat edelleen meitä hoitamassa ja ohjaamassa niin monin tavoin. Yksistään Siionin Kanteeleessa on 53 Linan tekstiä, useita myös Virsikirjassa. Hämeenlinnasta matkasin Tampereelle, jossa sain sunnuntaina olla mukana messussa ja Lähetyskipinässä Sleyllä. Kiitos näistä yhteisistä hetkistä!

Kotimaankausi on lopuillaan, mutta vielä ehdimme sopia nopean kesäseuratilanteen Ikaalisten seurakuntaan ensi viikolle. Tiistaina 23.6. klo 18, jos olet siellä päin, olisi kiva nähdä!

Juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna on taas perinteisesti Evankeliumijuhla, tänä erikoisena vuotena se lähetetään internetin kautta, koska niin suuresti vielä kokoontua emme voi. Tule mukaan seuraamaan internetin välityksellä, jos suinkin voit. Katso kirjeen lopusta infot, ohjelman löydät http://www.evankeliumijuhla.fi/ Sieltä voit tilata myös juhlajärjestelyiden tukemiseksi Evankeliumijuhlan kassin, ostin omani tänään ja on oikein hyvän tilava kuljetella niin evankeliumin asioita kuin ihan maallisiakin tarvikkeita.

Mainoksessa ei mainita lähetystyöstä mitään, mutta ei kannata siitä hätkähtää, kyllä lähetystyö on vahvasti ohjelmassa mukana. Itse olen myös yhdessä tilanteessa puhumassa, aiheesta mistä löytää iloa kun elämä ei tunnu juhlalta.

Minulla on katse siirtynyt jo puolittain Suomenlahden toiselle puolelle, koska 1.7., jos Jumala suo, matkaan takaisin kotiin Tarttoon. Puoli vuotta Suomessa oli monin tavoin hyvä ja tarpeellinen, mutta toki on myös raskasta olla poissa omasta kotoa niin kauan. Odotan jo innolla, että saan vaihtaa kuulumisia naapurin pikkutyttöjen kanssa ja nukkua omassa sängyssä. Lisäksi olen ollut mukana hieman yhteyksin eri ihmisiin, koska esimerkiksi Soontagan leiri, joka on Valgan rovastikunnan lastenleiri, on näillä näkymin toteutumassa heinäkuun puolessavälissä. Se on tärkeä osa nuorisotyön rakentamisen kuviotamme, koska sinne tulee mukaan myös nuoria, ja saamme yhdessä tehdä yhteistä ohjelmaa ja kenties suunnitella syyskaudelle jo jotain rovastikunnallisia kokoontumisia. Rukoilethan kanssamme!

Valtakunnallinen nuortenleiri, JäPe, oli siirretty heinäkuulta elokuun loppuun, ja tämä tarkoittaa sitä, että minunkin on mahdollista osallistua sinne nuorten kanssa kesälomani jälkeen. Sen leirin puolesta saa myös mielellään ristiä käsiä. Samoin opiskelijatyön syksy on tällä hetkellä vielä jokseenkin avoin, ja jätän myös sen teidän rukouksiinne. Ilman yhteistä rukousta ja asioiden viemistä Jumalalle ei ole mahdollista tehdä lähetystyötä. Välillä edelleen pysähdyn sen äärelle, että miten ihmeessä Jumala on halunnut, että me olemme näin erilaisin ja yhteisin tavoin mukana Hänen omassa työssään, kun sen ihmisjärjellä ajatellen voisi niin paljon helpomminkin Kaikkivaltiaan Jumalan voimin toteuttaa. Mutta me saamme olla mukana, Jumalan työtovereina. Kaikilla niillä meiltä löytyvillä avuilla, niin näkyvästi toteutukseen tulevilla kuin niillä, mitä toiset ihmiset eivät koskaan näe. Mutta Jumala tietää, ja on tahtonut juuri sinut ja minut mukaan.

Minä rukoilen sinua, Herra. Kunpa tämä hetki olisi otollinen.
Jumala, vastaa minulle! Onhan hyvyytesi suuri ja apusi varma.
Ps. 69:13

Usein elämässä me joudumme odottamaan vastauksia. Odotamme vastausta elämän suunnasta, ihmissuhteisiin liittyen, sairauden keskellä, tai ihan jonkun pienenkin asian suhteen. Suurempien ja vaikeampien asioiden suhteen voi kärsimättömyys tulla tutuksi. Herra, miksi et vastaa, miksi pitää vielä odottaa? Miksi apu näyttää viipyvän?

Jos saamme olla psalminkirjoittajan tavoin varmoja Jumalan hyvyydestä, ja siitä, että Hän varmasti auttaa, odottaminen on ehkä helpompaa. On kenties mahdollista siirtää katsetta vähän poispäin omista käsistä, ja katsella enemmän Vapahtajan käsiä. Jeesuksen käsien kautta saimme synnit anteeksi, ja niissä käsissä meitä hoidetaan myös tänään. Kaikesta huolimatta, niissä käsissä on jokainen hetki tiedossa, rakkaiden lasten hiusten lukumääräkin tiedetään, ja niiden käsien kautta meille lahjoitetaan tulevaisuus ja toivo.

Rakas ystävä, jää hyvän Herramme rakkaisiin käsiin ja Hänen hyvään hoitoonsa. Olkoon kesäsi kaikin puolin siunattu.

Jos Jumala suo, seuraavan kirjeen lähettelen Viron puolelta. Rukoilemisiin!

Kirsi

sähköposti: kirsi.vimpari(at)sley.fi
internet: https://www.taivaallinenlahja.fi/kirsi-vimpari-virossa
instagram: kirsivimpari

Vanhemmat lähettikirjeet löytyvät Sleyn sivuilta
https://mediakirjasto.sley.fi/

Paperiversiota voi tilata Ahvenaisen Sinikalta (yhteystiedot alla).

 

Rukous- ja kiitosaiheita

* Kiitos kaikesta huolenpidosta, terveydestä, läheisistä ja johdatuksesta. Rukoilemme näitä edelleen.
* Rukoilemme kesän leirien ja tilanteiden puolesta erityisesti Valgan ja Võrun rovastikuntien alueella, mutta myös valtakunnallisen JäPe-leirin ja muiden leirien puolesta. Pidä meidät turvassa ja hoida kaikkia pieniäkin asioita.
* Pyydämme virkistävää kesälomaa ja tarpeellista lepoa.
* Rukoilemme kaikille kärsiville, sairaille ja kuoleville erityistä Jumalan armoa kestää kaikki tarvittava, ja Jumalan hyvää armohoitoa ja evankeliumin kirkastumista jokaiselle. Auttakoon hyvä Jumala meitä kaikkia.

Haluaisitko olla mukana lähetystyössä? Jos haluat tukea Kirsi Vimparin työtä, voit laittaa haluamasi summan Sleyn lahjoitustilille IBAN: FI13 8000 1500 7791 95 BIC: DABAFIHH. Käytä henkilökohtaista viitenumeroasi, jolloin kannatus näkyy automaattisesti myös kotiseurakuntasi lähetyskannatuksena, tai kirjoita viestikenttään Kirsi Vimparin rengas + oma kotiseurakuntasi. Säännöllisestä kuukausilahjoittamisesta saat tietoa täältä https://www.taivaallinenlahja.fi/kuukausilahjoittaminen tai Leea Gröhniltä, leea.grohn@sley.fi, puh. 09 251 39 228

Viitenumero- ja osoiteasioissa sinua palvelee Sinikka Ahvenainen sinikka.ahvenainen@sley.fi tai puh. 050 348 4645.
Tukesi tekee mahdolliseksi evankeliumin viemisen niiden pariin, jotka eivät vielä tunne Kristusta. Kiitos tuestasi! Jumala lahjasi siunatkoon.
Keräyslupa 2017-2021: RA/2017/100

 


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: