Kotimaankaudelta takaisin Keniaan

 

Marja Ochieng lähettikirje 3/2023
31.8.2023

Kotimaankauden seurakuntavierailut ovat ohitse ja kesälomakin on jo vietetty. Oli hienoa tavata monia työmme tukijoita seurakuntavierailuiden aikana. Evankeliumijuhlassa sunnuntaina minut siunattiin uudelle kaksi vuotiselle työkaudelle Keniaan. Kahdeksas työkauteni käynnistyi elokuun alussa. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut palvella Kenian luterilaista kirkkoa näin monen vuoden ajan, syyskuusta 2007 lähtien. Monet teistä olette kulkeneet matkassani mukana nämä vuodet. Kiitos kaikille, jotka ovat mahdollistamassa työmme Keniassa! Kiitos kaikista esirukouksista ja taloudellisesta tuesta työllemme.

Olen palannut takaisin Keniaan. Kisumun kotipiha on todella kuiva, sateita ilmeisesti ei ole saatu hetkeen. Lämpötila kohoaa päivisin yli +30 asteeseen. Sain vierailla heti toisena päivänä maahan tulon jälkeen orpotyöntoimistossa ja päivittää kuulumisia ja välittää myös teidän terveisiä tiimillemme. Koko tiimin tapaan heti syyskuun alussa tiimin kokouksessa ja hankkeen johtokuntakin ehtii kokoontua muutaman päivän päästä. Tiimimme tapasi hankkeemme lapset ja huoltajat yhteisissä kokoontumissa kotimaankauteni aikana. Tapaamisessa tärkeätä on yhteinen hartaushetki ja kuulumisten vaihto. Tapaamisten aikana lapset saivat uudet koulukengät, nekin tärkeä asia lapsille. Vuoden viimeinen lukukausi on alkanut ja lapset ovat palanneet takaisin kouluun loman jälkeen.

Paljon on suunnitelmia tulevaan syksyyn. Innoissani odotan orpolapsityön entisten opiskelijoiden (alumni) tapaamista, joka järjestetään jo 16.9. Kotimaankauteni aikana ammattiin valmistui yksitoista nuorta; sähkömiehiä, muotisuunnittelijoita, kauneudenhoitajia, automekaanikko, sosiaalityöntekijä ja terveydenhuollon ammattilainen. Hienoa, että Kenia saa uusia ammattilaisia. Muistetaan heidän työllistymistään rukoukissamme. Tavoitteena on, että tapaamiseen tulisi noin 50 alumnia. Ilmoittautuminen on meneillään ja suunnitelmat käynnissä. Ensimmäinen tapaaminen oli keväällä 2022 eli siitä on reilu vuosi aikaa. Tästä tapaamisesta jäi kaikille hyvä mieli ja nuoret olivat innoissaan, että he saivat olla yhdessä järjestämässä tätä tapaamista. Rukoillaan, että toinenkin tapaaminen onnistuu hyvin.

Lämmin kiitos lahjoituksista savimajakeräykselle, josta kerroin viime kirjeessäni! Tiimimme ja johtokunta on käsitellyt anomuksia ja kolme kotia on jo päästy rakentamaan ja lisäksi kahden kodin rakentamispäivät ovat sovittuna. Perheet ovat todella kiitollisia lahjoituksista. Tämän hankkeen kautta pystymme myös silloin tällöin työllistämään hankkeemme entisiä nuoria. Victorin kodin rakennuksessa päätyömiehenä oli hankkeen entinen opiskelija Brian. Oma koti on tärkeä asia jokaiselle ja on hienoa, että olemme voineet helpottaa näiden nuorten elämää hyvin konkreettisella tavalla. Rakentaminen tehdään yhdessä seurakunnan ja perheen kanssa. Orpotyöntiimin kautta hankitaan kattopellit, kattopeltinaulat, ovi ja puinen ikkunaluukku. Päätyöntekijän palkkio myös korvataan. Perhe ja seurakunta hankkivat rakentamiseen tarvittavat puumateriaalit sekä maa-aineksen ja veden. Väkeä tarvitaan seiniän rakentamiseen ja se tapahtuukin sitten talkoovoimin.

Tapasin kotimaankauden aikana monia lähetystyöntekijöitä, jotka muistelivat omia lähettivuosia. Monilla oli jäänyt mieleen se, että työtä tehdessä aikaa meni monenlaisien käytännön asioiden hoitamiseen ja tämä oli poissa siltä varsinaiselta työltä. Tämän asian kanssa olen itsekin tuskaillut pitkään ja teillekin siitä kirjoittanut. Toisaalta hoitamalla käytännön asioita, mahdollistan kenialaisen tiimin työnteon ja se on erittäin tärkeätä. Saan luottavaisesti hoitaa tehtäviä, joihin minut on kutsuttu ja luottaa siihen, että Jumala johdattaa asioita.

”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää, joka pysyy.
”Joh 15:16.

Rukous- ja kiitosaiheita:
• Uuden työkauden työ ja vapaa-aika, varjelus liikenteessä
• Suunnitteilla oleva kummilapsityön kautta valmistuneiden nuorten tapaaminen 16.9
• Kiitetään kaikista Kenian työalan tukijoista
• Yhteistyökirkkomme ELCK ja hankkeiden johtokunnat
• Lapset, huoltajat ja työntekijät, myös hankkeista valmistuneet nuoret ja heidän perheensä, nuorten työllistyminen


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: