Kotiryhmät kannustavat tutkimaan sanaa

 

Tampereen Sleyn alueella on pitkään toiminut useita raamattupiirejä, mutta viime syksynä ne organisoitiin kotiryhmiksi. 

Astun ovesta sisään, ja minut toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi. Kello on kuusi tavallisena arki-iltana, ja Hallilassa sijaitsevan rivitalon eteisessä on monta muutakin riisumassa kenkiä ja ulkovaatteita. Kotiryhmä kokoontuu nimensä mukaisesti jäsentensä kotona. Olen päässyt mukaan tutustumaan Etelä-Tampereen kotiryhmään.

Kaikki kerääntyvät mukavasti olohuoneeseen sohville, ja Raamatut kaivetaan esiin. Ryhmä aloittaa yhteisellä rukouksella. Vasta sitten avataan raamattupiirin olennaisin materiaali: Raamattu. Tämä kotiryhmä käy läpi Timoteuksen kirjeitä. Osa on valmistautunut kuuntelemalla aiheesta Jukka Norvannon opetusta.

Valmistautumisesta ei kuitenkaan oteta paineita, sillä keskustelu päivän Sanasta käy vilkkaana muutoinkin.

– Periaatteessa kotiryhmässämme on rento meininki, mutta tänään kyllä siivosin, talon isäntä myöntää.

– Pientä painetta kilpavarusteluun voisi kuvitella olevan ilmassa. Tarjoiluihin saa toki panostaa, jos haluaa niin tehdä, yksi ryhmän jäsen naurahtaa.

Raamatunluvun, rukouksen ja keskustelun jälkeen ryhmässä on tapana ruokailla. Keskusteluun päivän kohdasta kuitenkin käytetään runsaasti aikaa, ja kaikki pääsevät ääneen.

Rönsyjä runsaasti

Meneillään on ryhmän kahdeksas kokoontumiskerta. Kaikkien kodeissa on jo vierailtu, ja kotiryhmästä on muodostunut odotettu tapahtuma joka toiselle viikolle.

– Toisinaan on ollut vaikeuksia pysyä aikataulussa, sillä puhuttavaahan riittäisi vaikka aamuun asti, ryhmän jäsen Kari Jauhonen kertoo.

– Moni kuitenkin käy töissä, joten pyrimme siihen, että kotiryhmämme kokoontumiset kestäisivät suunnilleen kaksi tuntia, Markus Pakkala kertoo.

Etelä-Tampereen kotiryhmään kuuluu neljä pariskuntaa. Tiedon kotiryhmistä he ovat saaneet Luther-talolla käydessään. Kotiryhmistä kiinnostuneista muodostettiin uusiakin ryhmiä, ja tämä on yksi niistä.

Osa kotiryhmistä kokoontuu muidenkin asioiden kuin Raamatun ympärille. Tälläkin porukalla kokeiltiin kerran järjestää peli-iltaa, mutta se ei osoittautunut menestyksekkääksi.

– Raamisteluksihan se meni. Palaute illasta oli, että kaikki haluaisivat mieluummin lukea Raamattua. Sehän tässä on tarkoituksenakin, joten siinä pysytään jatkossa, ryhmäläiset kertovat myhäillen.

Tyynyjen valtakunta 

Jäsenet luonnehtivat kotiryhmän tapaamisia kotoisiksi ja viihtyisiksi verrattuna Luther-talolla tapahtuvaan virallisempaan toimintaan. Kotisohvillakin pystyy osallistumaan seurakunnan toimintaan mainiosti.

– Kotiryhmissä ihmisiin tutustuu paremmin, ja lähelle on helppo tulla, kuvailee Sara Losoi.

Kynnys osallistua on matala, kun ihmiset tuntee hyvin ja matka on lyhyt. Kotiryhmän kokoontumisesta on muodostunut yksi viikon kohokohta: Sanan äärellä hiljentyminen omassa olohuoneessa tuttujen kanssa.

– Parasta kotiryhmässä on nimenomaan Sana ja seura. Raamattu ei yksinään aukenisi samalla tavalla, ryhmäläiset toteavat yksimielisesti.

Kotiryhmän aktiivin Sara Losoin mielestä pienryhmässä on helpompi tutustua muihin kuin perinteisissä tilaisuuksissa.

sana ja yhteys

Kotiryhmien organisoinnista Tampereella vastaa paikallisen Luther-talon johtokunnan jäsen Markku Tienhaara. Hän kertoo pitävänsä pienryhmätoimintaa tärkeänä osana seurakunnan toimintaa.

– Kotiryhmät sitouttavat ja keskusteluttavat ihmisiä. Isoissa tilaisuuksissa on usein se tilanne, että yksi puhuu ja muut kuuntelevat. Silloin ei tutustu muihin välttämättä kovin hyvin eikä pääse ääneen, Tienhaara kertoo.

Kotiryhmien tarkoituksen hän tiivistään kahteen asiaan:

– Pienryhmissä keskeisintä on Jumalan Sanan ympärille kokoontuminen ja yhteys.

Tienhaara päätyi kotiryhmien organisoijaksi puhuttuaan niiden puolesta pitkään johtokunnassa. Viime vuonna johtokunta nimesikin Tienhaaran kotiryhmätoiminnan organisoijaksi. Syksyllä koottiin tietoja Tampereen alueella toimivista Sleyn raamattupiireistä ja selvitettiin erillisellä kyselyllä seurakuntalaisten halukkuutta liittyä kotiryhmiin.

Uusia halukkaita liittyjiä tuli noin kaksikymmentäviisi, eli tilausta ryhmille selvästi oli. Työn tuloksena Tampereen Sleyn alla on nyt lähes kymmenen kotiryhmää, ja suunnitteilla on lisää. Uusi kysely olisi tarkoitus järjestää taas keväällä, Tienhaara kertoo.

Myös Tampereen Evankelisilla Opiskelijoilla on omat kotiryhmänsä. EO:n puolella ryhmien vastuuhenkilönä toimii Janne Jänichen.

– Myös EO:n raamiksissa keskeistä on raamatunluku ja rukous. Varsinaista raamismateriaalia ei ole, mutta annan kyllä vinkkejä aina tarvittaessa, Jänichen lupaa.

Jokaisesta raamattupiiristä on muodostunut hyvin omannäköisensä. Kotiryhmiin verrattuna osallistujat ovat nuorempia ja aiheet ovat lähellä opiskelijoiden elämää.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: