”Kristityn ei tarvitse vältellä talousmaailmaa”

 

Alma-Median taloustoimittaja Maarit Alkula kirjoittaa työkseen talousuutisia muun muassa Markkinointi&Mainonta -lehteen. Kirjoittajan lahjat pääsevät käyttöön myös Maata Näkyvissä -festareiden tiedottajana.

Miten sinusta tuli taloustoimittaja?
Toimittaja oli lapsuuden haaveammattini. 8–9-vuotiaana päätin, että isona minusta tulee toimittaja, ja menen sitä varten opiskelemaan tiedotusoppia Tampereen yliopistoon. Kymmenen vuotta myöhemmin pääsin sisään ja toteutin sen haaveen.

Talous on ollut minulle tuttua lapsesta asti. Ensimmäiset kosketukset talousjournalismiin sain, kun katsoin isäni kanssa MTV3:n Talousuutisia Seitsemän uutisten jälkeen. Isäni on ekonomi, ja muistan oppineeni häneltä jo silloin, että prosentti ja prosenttiyksikkö ovat eri asioita. Talousasiat eivät siis tuntuneet vierailta tai pelottavilta. Olen myös kirjoittanut molemmat graduni talousjournalismia sivuavista aiheista.

Näetkö ristiriitaa ”kovan” talouden ja kristityn arvojen välillä?
Talousuutiset mielletään ”koviksi uutiksiksi”, mutta ei talousmaailma ole ristiriidassa kristityn elämän kanssa. Talousmaailma ei ole sellainen, mitä kristityn pitäisi vältellä. Esimerkiksi Raamatun Vanhassa testamentissa Joosef pelastaa viisaalla taloudenpidollaan koko Egyptin kansan ja oman sukunsa, Israelin kansan. Se on osoitus siitä, että hyvä taloudenpito on suotavaa ja Jumalan mielen mukaista. Joosefin toiminnasta näkee, että talousasioissa mukana oleminen voi olla hyväksi. Taloustoimittajana voin ehkä osaltani edistää viisasta taloudenhoitoa.

Millaista on olla kristitty toimittaja?
Kristittynä toimittajana on samanlaista kuin muuna toimittajana. Taloustoimittajana tulee harvoin vastaan aiheita, jotka liittyvät kristinuskoon.

Koen olevani kutsumustyössäni. Hienointa on, kun pääsen tapaamaan ihmisen, jolla on mielenkiintoinen tarina tai näen jotain, mitä muuten kuin toimittajana ei pääse näkemään – ja sitten onnistun välittämään sen hyväksi jutuksi. Silloin tulee tunne, että vau, saan tehdä tätä työkseni!

Miten vakaumuksesi näkyy työssäsi?
Olen päivittäin töissä risti kaulassa. Se on pieni asia, mutta joskus ihmiset huomaavat sen. Olen ollut tilanteessa, jossa haastateltava sanoi: ”Onpa sinulla kaunis risti, onko se rippiristi?” He, jotka huomaavat sen, osaavat ehkä tarkkailla muitakin merkkejä.

Millaisia vapaaehtoistehtäviä sinulla on?
Olen kolmatta vuotta Maata Näkyvissä -festareiden tiedottajana, se on isoin vapaaehtoistyöni. Myös siinä on hyötyä ammatistani: toimituksen arjen tunteminen auttaa siinä, että tiedän, kenelle tiedotteita kirjoitan, ja pystyn vastaamaan tarpeisiin parhaani mukaan. Lisäksi olen Helsingin Luther-kirkolla pidettävien Freda24-iltojen suunnittelutiimissä.

Teksti on julkaistu Sanansaattajassa 10/20.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: