Kukapa olisi uskonut?

 

Kuka tuskaani hiljaa koskettaa

Vuosi sitten maaliskuussa tuskin kukaan meistä vielä arvasi, että vielä vuoden päästä korona-pandemia määrittelisi ja rajoittaisi elämäämme monin tavoin. Samalla kun pysähtyneisyys ja yksinäisyys leimaa toisten hiljaiseksi käynyttä elämää, toisten on työskenneltävä ehkä jo voimiensa äärirajoilla tartuntojen hillitsemiseksi ja sairastuneiden hoitamiseksi, kolmansien surressa läheistensä tai työpaikkansa menettämistä. Seurakunnissa ja jumalanpalvelusyhteisöissäkin kokoonnutaan pienenevin joukoin jos ollenkaan. Kaikkia yhdistävä tekijä lienee väsähtänyt
odotus: ’Kunpa tilanne jo alkaisi helpottaa ja normalisoitua!’ sekä sydämen huokaus: ’Herra armahda!’

Kukapa olisi uskonut, että vuosi sitten ostetut lentoliput Japaniin odottavat yhä käyttämistä? Niiden
hyödyntäminen odottaa rokotteiden saamista ja tilanteen rauhoittumista niin kotimaassa kuin Japanin päässäkin. Kun viime keväinen lähetysmatkamme Japaniin peruuntui, valmistimme monenlaista pääsiäisaiheista materiaalia lähetettäväksi niihin seurakuntiin, joissa olisimme matkallamme vierailleet. Yksi näistä seurakunnista oli Hiyoshi, josta tuli kiitospostia isossa kirjekuoressa jouluna. Pyhäkoululaiset olivat pastorinsa ja opettajansa kanssa kirjoittaneet kirjeitä, valmistaneet kortteja ja taitelleet hauskoja hahmoja origami-papereista.

Pilvimuurista valo välähtää

Pääsiäisen jälleen lähestyessä olemme ihmetelleet, miten jatkaa projektilähetin työtämme. Rukousvastauksena saimme Japanista pyynnön valmistaa palmusunnuntaiksi videojumalanpalvelus Suomi-kirkolle. Siellä on ollut tapana palmusunnuntaisin esittää myös Via Dolorosa eli Jeesuksen
kärsimystietä kuvaava raamatunteksteihin pohjautuva musiikillinen ohjelma. Nyt valmistamme Via Dolorosan musiikkia ja kuvamateriaalia käyttäen jumalanpalvelusvideon jatkoksi. Näin yhteistyö Japanin suuntaan järjestyi, vaikka paikan päälle emme vielä voineetkaan lähteä. Myös yhteistyö lähettäjäseurakuntiemme kanssa on jatkunut. Paastonaikana sen konkreettisena muotona on ollut Laskiaisesta pääsiäiseen -niminen pääsiäiskalenterimme, jota julkaistaan seurakuntien facebook-sivuilla. Omaehtoisesti olemme julkaisseet sitä myös ylläpitämissämme Kasvuvoimaafacebook-ryhmissä: suomeksi (https://www.facebook.com/groups/kasvuvoimaa) ja japaniksi (https://www.facebook.com/groups/seichoenosasae).

Jos olet facebook-ihmisiä, tervetuloa Kasvuvoima-ryhmään mukaan! Vieraile toki myös Aurinko nousee – facebooksivuillamme (https://www.facebook.com/aurinkonousee), josta
löytyy suomen- ja japaninkielisiä päivityksiä. Martti tekee sinne kaksi kertaa viikossa äänityksiä Jumalan ihmeellisestä rakkaudesta Raamatun sanoin ja sävelin vanhan kirkkokäsikirjan tekstejä
seuraten. Päivi puolestaan julkaisee muun muassa pieniä Päivänpilkahduksia. Japaninkielisessä Päivän-pilkahduksen tekstinä on: Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä… (1. Moos. 4:1) Tänä talvena olemme saaneet ainakin Suomessa iloita monista aurinkoisista talvipäivistä, jotka ovat auttaneet meitä jaksamaan!

Alas syntiimme armo kumartuu

Kukapa olisi uskonut, millainen Jeesuksen maanpäällinen tie oli? Hän oli kiertänyt kaksi ja puoli vuotta Palestiinaa seuraansa kutsumiensa opetuslasten kanssa. Suuret joukot olivat kuulleet hänen opetuksiaan taivaan valtakunnasta ja nähneet hänen parantavan sairaita. Tuhannet ihmiset olivat tulleet ravituiksi hänen siunaamalla viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Suurta hämmästystä ja
hämmennystä oli aiheuttanut puhe, että tämä sama opettaja oli herättänyt kuolleista jo neljä päivää haudassa maanneen miehen. Jeesuksen maine oli levinnyt maassa synnyttäen sekä ihmisten suosiota että vastustusta.

Sitten tuli hetki, jolloin Jeesus kysyi, mitä ihmiset hänestä ajattelivat. Entä kuka hän oli opetuslasten mielestä? Pietarin vastattua: ”Sinä olet Messias”, Jeesus varoitti heitä kertomasta
tästä vielä kenellekään. Tämän jälkeen Jeesus alkoi valmistaa opetuslapsiaan edessä olevaan. Hän kertoi menevänsä Jerusalemiin, jossa hän joutuisi kärsimään kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.

Jeesus, sinä kehotat meitä ottamaan oman ristimme ja seuraamaan sinua. En tiedä, onko minusta siihen, mutta tässä minä olen. Suo, että näitä askeleita ottaessani oppisin tuntemaan lisää sinua, joka
vapaaehtoisesti lähdit ristintielle minun tähteni, pelastaaksesi minut synnin, kuoleman ja Pahan vallasta! Kukapa tätä olisi uskonut?

Kiitos, että saamme pääsiäisenä laulaa: Läpi lukkojenkin Herra Jeesus tulla voi. Kuolleista hän noussut on!

Siunattua paastonajan jatkoa ja riemullista pääsiäistä rukoillen ja toivottaen

Päivi ja Martti


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: