”Kysyisin kristityiltä onko katuminen välttämätöntä?”

 

”Johannes Kastaja julisti, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle ja että ihmisten pitää katua/kääntyä ja ottaa kaste. Mutta jos tämä on kristillisen uskon pelastustie, niin silloinhan Johannes Kastaja on kristinuskon perustaja? Vaikuttaa siltä, että Jeesus ei niin paljoa puhunut katumisesta/kääntymisestä, mutta onko niin, että se on kristillisessä pelastuksessa kastetta ja uskoa tärkeämpi? Mitkä ovat pelastuksen ehdot?”

Näin kuului erään japanilaisen kysymys suomeksi käännettynä. Tällaisiin kysymyksiin on ilo vastata. Kysyjä on lukenut Raamatusta joitain kohtia, ja alkanut miettiä miten kaikki oikein menee. Ja tähtäyspisteenä pilkottaa se ihmisen polttavin ja tärkein kysymys: mitkä ovat pelastuksen ehdot?  Miten minä kelpaisin Jumalalle. Katumallako?

Otin ensin esiin Raamatusta kohdat Matteus 11:10 ja Markus 1:2–3, jotka opettavat  Johannes Kastajan roolista. Hän oli tien tasoittaja Herralle. Johannes Kastaja sanoo, että se, joka tulee hänen jälkeensä, on niin paljon korkeampi, että Johannes on arvoton avaamaan edes hänen kenkiensä nauhoja (Joh. 1:27).

Sitten kerroin, että kyllä Jeesus myös opetti kääntymisen välttämättömyydestä, esim. Matt. 4:17. Eli kyllä se on välttämätöntä. Mutta mitä kääntyminen oikein on?

Siinä siirryin linkillä Hiroaki Yoshimuran saarnaan, jossa hän selittää asian tapansa mukaan kreikan alkukielestä lähtien. ”Metanoia”, kääntyä, tarkoittaa:  mielenmuutos, kulkusuunnan vaihtaminen – ja tässä yhteydessä: palata Jumalan luo, arvioida uudelleen suhteensa Jumalaan. Sitä, että ihminen, joka on elänyt elämäänsä Jumalalle selkänsä kääntäen suuntautuukin Jumalaa kohti. Ja siitä Hiroakin saarna jatkuu ihmisen syntisyyden kautta Kristuksen ristintyön, uskon ja kasteen merkitykseen.

Apostolien tekoihin (19:1–6) viitaten selitin, että Johanneksen kaste ja kristillinen kaste ovat eri asiat. Lopuksi annoin linkin Bible Toolboxiin tekstiin, jossa selitetään vielä tiivistetysti miten ihminen pelastuu. Yksin armosta, uskon kautta, Jeesuksen tähden. Seuraavana päivänä kysyjä kiitti kattavasta vastauksesta.

Ja nyt on teidän vuoronne. Pyydän, että rukoilette, että Herran Henki avaisi tämän kyselijän mielen ymmärtämään kirjoitukset ja johdattaisi syntien anteeksiannon  vastaanottamiseen ja hyvään seurakuntayhteyteen. ”Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät.” (Ps. 127:1)

Vastailen näihin japanilaisten kysymyksiin ja teen muutakin Japaniin suuntautuvaa internet-lähetystyötä kotimaasta, Tampereelta käsin, ja täällä varsinainen kevään kukkaloisto on vielä edessäpäin. Mutta Tokiossa atsaleat kukkivat jo kauniisti pensasaidoissa (ks. ylälaidan kuva).
PS. Tein uudet kotisivut, joista löytyy lähettikirjeitäni, blogi, pieni hakemisto Raamattuun ja Japani-linkkejä. Tervetuloa tutustumaan! http://www.latva-rasku.fi/


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: