Lähettikirje Ville Melanen joulukuu 2020

 

Rovasti kotitöissä

Monet terveiset Lahdesta!
Omien töitteni ohella olen saanut toimia lasten autonkuljettajana, läksyjenlukuun patistajana, keittäjänä ja hiukan sairaanhoitajanakin. Etätyö on nyt muotia. Kirjallisille töille on ollut aikaa. Tänä hyvin haasteellisena aikana olen iloinnut siitä, että hartauskirjani venäjännös on lähellä julkaisua. Mahdollisesti se ilmestyy jo tämän vuoden loppuun mennessä. Toivon ja rukoilen, että tällä tavalla evankeliumi voisi levitä seurakuntiin, vankiloihin ja muuallekin. Tiistaiaamuisin olemme edelleen kokoontuneet Siperian sananpalvelijoiden Skypekonferenssiin Suomen aikaa aamulla klo 5.

Onnistunut matka
Olen edelleen iloinen siitä, että lokakuussa tekemäni Venäjän-matka onnistui erinomaisesti ja oikeaan aikaan. Nyt tautitilanne on Venäjällä paljon pahempi, vaikkakin Krasnojarskin alueella suurta muutosta huonompaan ei ole tapahtunut. Todellisia lukemia ei tosin kukaan tiedä. Marraskuussa tein onnistuneen matkan Pohjanmaan nimikkoseurakuntiini sekä siinä ohessa Kyyjärvelle, jossa olin ensimmäistä kertaa tilaisuutta pitämässä. Sanoisin, että olosuhteisiin nähden väkeä oli kaikkialla aika paljon liikkeellä. Koin, että tämänkin matkan ajoitus osui kohdalleen. Rajoituksia ei ollut vielä silloin asetettu ja ihmiset uskalsivat lähteä liikkeelle. Ajoitus oli oikea myös sikäli, että minulla oli kerrottavana melko tuoreita omakohtaisia lähetysterveisiä Venäjältä. Tämän vuoksi – jos nyt muutenkin – harmittaa jotkut joulukuussa peruuntuneet tilaisuudet. Kiitos, että olette olleet ja olette matkoilla mukana rukouksin! Se on välttämätön ja olennainen osa lähetystyötä. Venäjällä sanotaan, että ensin on tuumattava ja sen jälkeen tehtävä. Vanhan kristillisen opetuksen mukaan on rukoiltava ja tehtävä työtä. Molemmat hyviä neuvoja. Antakoon Jumala meille armon niin myös toimia.

Tulevaisuuden tuumailua
Pyydän, että rukoilette tämän poikkeusajan olevan myös Jumalan tahtomaa ja ohjaamaa aikaa uusia työhaasteita ajatellen. Toistaiseksi jatkan ainakin Siperian rovastikunnan lääninrovastin tehtävissä, koska kyseinen tehtävä ei edellytä alituista läsnäoloa Venäjällä. Venäjän koronatilanne on entisestään pahentunut ja sen vuoksi en voi mennä Venäjälle pitkään aikaan. Pyytäkää siis rohkeasti vierailemaan lähetystilaisuuksiin ja seuroihin puhumaan kevätkaudella ja kesällä. Vaikka tilanne jotenkin ihmeellisesti muuttuisi paremmaksi, olen silti tulevaisuudessa osan työajastani(kin) Suomessa. Nyt ei ole aika lannistua, vaan rukoilla, rohkaista toinen toistamme eikä unohtaa lähimmäisiämme Siperiassa(kaan).

Joulun lähestyessä
”Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.” (Ps. 23:4)
Näinä aikoina paimenpsalmin sanat ovat puhutelleet minua. Maailma on aina pimeä laakso, mutta nyt tämä pimeä laaksomme on ollut entistäkin pimeämpi. Olemme väsyneet ja kyllästyneet kaikenlaisiin rajoituksiin ja mietimme, loppuuko tämä koetusten aika koskaan. Moni myös pelkää kuollakseen. Valitettavasti kuljemme tässä pimeässä laaksossa kohti kuolemaa. Meidän ei tarvitse kuitenkaan kulkea yksin ja joutua perikatoon. Kerran Beetlehemin yössä kedon paimenet saivat kuulla ilouutisen ja enkelten saatossa heidät vietiin sielujen todellisen paimenen, Jeesuksen, luo. Tänäkin jouluna saamme olla tämän ihmeen äärellä. Sana tulee lihaksi ja valo tulee meidän pimeytemme keskelle. Tässä valossa saamme kulkea kohti valkeuden valtakuntaa, kohti taivaallista tallia.

Sana
Tällä kertaa monet joutuvat viettämään joulua ilman yhteistä joulukirkkoa. Sana tulee lihaksi myös kotona lukiessamme jouluevankeliumin. Jeesus tekee joulusta joulun. Saamme armon ja anteeksiantamuksen myös Jumalan sanan kautta – emme ainoastaan Pyhän ehtoollisen kautta. Kun tulee aika, me nautimme yhdessä Pyhän aterian. Nyt odotamme sitä, muttemme ilman armoa. Saat uskoa nytkin kaikki syntisi anteeksi. Syntien sovitus ja anteeksiantamus on totta tänäänkin. Pyhä kaste on voimassa ja uskon kautta pelastutaan tänäänkin. Herra pitää meistä huolen ja pitää pahat viholliset loitolla. Laittakaamme kaikki toivomme Beetlehemin lapseen! Hänen seimensä ääreltä meille loistaa taivaallinen valo, joka voittaa kaiken pimeyden. Yhtykäämme enkelten iloon lausuen ja laulaen: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!”

Siunattua alkanutta uutta kirkkovuotta ja riemullista Vapahtajamme syntymäjuhlaa!


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: