Joulu pressukirkossa

Suomi valmistautuu jouluun. Niin teemme mekin vaimoni kanssa omassa kodissamme. Ajatukseni ovat kuitenkin päivittäin Afrikassa, Etelä-Sudanissa ja Sudanissa. Yhteistyökirkkomme huolet, pakolaisseurakunnat, väkivalta ja aseelliset konfliktit ovat arkipäivää. Tutut työntekijät ja seurakuntalaiset sinnittelevät välistä kestokykynsä rajoilla.

Sitten viime joulun tilanne on mennyt vain pahempaan suuntaan. Pakolaisleirien seurakunnat ovat lisääntyneet pressukirkkoineen. Sainpa tutustua pakolaisuuden ja pakolaisleirien arkeen konkreettisesti Pohjois-Ugandassa. Mielessäni on nuori mies, joka istui Bidibidin pressukirkossamme surullisin katsein. ”Äitini ja veljeni on surmattu, vain minä olen jäljellä. Kotiin ei ole mitään asiaa”, hän sanoi hiljaisella äänellä ja katsoi minua syvälle silmiin. Hän jatkoi: ”Vielä en ole saanut tällä leirillä pressua enkä mitään muutakaan, mutta koitan asua siihen asti naapurin pressumajassa kunnes saan jotakin.”

Maailma on tänään täynnä sisaria ja veljiä joiden joulu on peräti toisenlainen kuin meidän. Kertomani Pajokin seurankunnan kristitty veli on yksi heistä. Vapahtajastamme sanotaan, ettei Hänellä ollut paikkaa minne päänsä kallistaisi. Tuttua hänelle, myös pakolaisuus.

Jeesus syntyi toisen miehen talliin ja laitettiin toisen miehen seimeen. Viimein ristille, joka oli tarkoitettu toiselle miehelle, ja näin Hän otti kantaakseen toisten rangaistuksen, jotta meillä olisi elämä. Kiitämme tänäkin jouluna Vapahtajaamme kaikesta siitä, mitä Hän on tehnyt puolestamme. Muistakaa erityisesti Etelä-Sudanin satoja tuhansia pakolaisia ja heidän joulujuhlaansa pressukirkoissaan, tai jopa ilman niitä.