Liisa Rossin lähettikirje

 

Videovierailuita ja Teams-tapaamisia
Liisa Rossin lähettikirje 4/2020 – 6.5.2020

Uusi, erilainen Suomi-arki on kestänyt jo yli kuukauden. Vaikka aika tuntuu välillä lähes pysähtyneeltä, muistuttaa
ulkona koko ajan vihreämmäksi muuttuva luonto siitä, että kevät menee kovaa vauhtia eteenpäin ja kohti
kesää. Kahden viikon Suomeen-paluukaranteeni päättyi pääsiäisen jälkeisellä viikolla, ja olen nyt kolmisen viikkoa
asustellut Kouvolassa vanhempieni luona. Onhan tässäkin taas totuttelua. Olen huomannut katsovani vanhaa
kotikaupunkia myös hieman uusilla silmillä. Ajattelin pitkään, että Kouvolasta puuttuu kaikenlainen kaunis
luonto, mutta nyt Rakveren jälkeen iloitsen siitä, että heti tien toiselta puolelta pääsee metsään, jossa risteilee
valtava polkujen verkosto ja käy melkoinen linnunlaulu.

Karanteeniaika Malmin Kirstin kanssa hänen kotimökillään Lappeenrannassa kului nopeasti, ja sen päättyminen tuntui jopa hieman haikealta. Teki hyvää viettää nuo kaksi viikkoa ystävän seurassa ja jakaa yhdessä henkistä siirtymistä Suomeen samalla, kun sielu sai levähtää luonnon kauneudessa järven rannalla ja souturetkillä. Vähän teimme mökiltä töitä Viron seurakuntiimme. Hiljaisella viikolla pidin Rakveren rippikoululaisille Teamsissa oppitunnin rukouksesta, osallistuin palavereihin, huolehdin pääsiäisajan somepäivitykset ja yhdessä Kirstin kanssa teimme pääsiäisvideon erityisesti kehitysvammaistyön käyttöön. Sain myös nauttia monista kauniista lauluista käytellessäni kameraa Kirstin kuvatessa lauluvideoita YouTube-tililleen. Suosittelen käymään kuuntelemassa!

Erilainen kotimaankausi
Nyt on aika keskittyä työhön täällä kotimaan päässä. Koska kevään vierailukalenteri tyhjeni, on pitänyt yrittää löytää kotimaankaudelle uusia työmuotoja. Niinpä huoneeseeni nousi pieni videostudio, kun kuvasin tervehdyksiä niin Alajärven ja Harjavallan seurakunnan Facebook-sivuille kuin Anjalankosken seurakunnan Youtube-Lähetysuutisiin. Sleyn lähetyksen Kolmella mantereella -Facebooksivulle lähetit tekevät hartausvideoita muutaman kerran viikossa. Yhden videon pari viikkoa sitten tein, ja tulevana lauantaina ilmestyy seuraava. Käypä katsomassa! Samoin kuvahartauksien sarja jatkuu.

Aloitimme Vimparin Kirsin kanssa yhdessä toisenkin projektin, Sleyn valtakunnallisten lähetyslive-tilaisuuksien koordinoinnin. Nyt ainakin kesäkuun alkuun asti joka tiistai on mahdollisuus Teams-alustalla tavata Sleyn lähettejä eri kentiltä. Viime viikolla aloitimme Japanista, eilen oli vuorossa Viro, ensi viikolla mennään Keniaan ja sitä seuraavalla Myanmariin ja helatorstaiekstrassa Saksaan. Jos haluat mukaan lähetyskuulumisten äärelle, löydät kunkin kerran osallistumislinkin Facebookista, Sleyn tapahtumakalenterista sekä sivulta https://www.sley.fi/lahetyslivet-tiistaisin/.

Viime lauantaina oli jännittävä kokeilu vetää leiriä etänä samaisessa Teamsissa. Viikonlopulle oli suunniteltu Koukut ja puikot 24h -lähetys- ja käsityöviikonloppu, jota teillekin jossain alkuvuoden kirjeessä mainostin. Emme Jauhiaisen Tiitan kanssa halunneet kokonaan perua leiriä, joten siirsimme senkin verkkoon. Osallistujat ympäri Suomen tekivät käsitöitä kotonaan ja kolme kertaa kokoonnuimme videopuhelujen kautta yhteen mm. tekniikkapajaan ja iltaraamikseen. Kokeilu jännitti aika paljon, mutta sujui lopulta aivan kivasti!

Kesän tilaisuuksista en osaa vielä sanoa. Seurakunnissa ja Sleyn yhteisöissä parhaillaan mietitään, miten toimintaa aletaan kokoontumisrajoitusten lieventyessä järjestää. Toivottavasti joitakin vierailuja on mahdollista tehdä kesän aikana ja alkusyksystä. Eiväthän mitkään etäyhteydet korvaa sitä, että päästään ihan kasvokkain näkemään. Kovasti sitä odotan! Myönnettävä on, että ottaa välillä koville tämä yhdistelmä pitkä poissaolo omasta kodista ilman kuitenkaan Suomessa olon normaalisti mukanaan tuomia sosiaalisen elämän plussapuolia. Mutta lähetän teille infoa sitten, kun kalenteri pääsee mukaan näihin tilanteiden muutoksiin.

Mitä kuuluu Viroon?
Virosta kuului eilen iloisia uutisia: hallitus oli antanut luvan aloittaa jumalanpalvelukset jo tulevana sunnuntaina kahden kuukauden tauon jälkeen – toki turvaväleistä ja tiukoista hygieniaohjeista kiinni pitäen. Facebookin etusivuni onkin nyt tulvinut virolais-ten seurakuntien riemukkaita päivityksiä, jotka kutsuvat seurakuntaa kirkkoon. Hieman tuntuu haikealta, etten saa omien, tuttujen seurakuntalaisten kanssa olla tuota juhlavaa hetkeä jakamassa. Toivotaan ja rukoillaan, että kaikki sujuu hyvin jumalan-palvelusten aloituksen kanssa, eikä niissä synny uusia tartuntoja.

Toki Virossakin on vielä pitkä matka normaaliin siirtymiseen. Seurakunnissa toiminta alkaa tavallisesti jäädä kesätauolle äitienpäivästä ja kesä on yleensäkin hiljainen. Nyt loppukevääseen ja alkukesään suunnitellut isommat tapahtumat jäävät pois, kesän leirien kanssa ratkaisuja vielä mietitään. Rippikoululaiset kuulemma juuri tätä kirjettä kirjoittaessani ovat tekemässä loppukoetta, ja konfirmaatio on suunnitteilla pitää 17.5.

Varustettuja ja varustajia
Olen raamatunlukuohjelmassani menossa 1. Aikakirjassa ja muutaman päivän hie-man tuskailin, etteivät nimilistat ole hengellisesti erityisen ravitsevia. Kun pääsin 12. lukuun asti, yllätyksekseni löysin kovin puhuttelevan sanoman Daavidin ensimmäis-ten kannattajajoukkojen listasta. Avaapa tuo luku ja lue sieltä esim. jakeet 32-41. Noissa jakeissa kerrotaan miehistä, jotka eri Israelin heimoista kokoontuivat Daavidin luokse nostamaan häntä kuninkaaksi. Luettelossa kuvaillaan joukkojen erilaisia taitoja. Isaskarilaiset ymmärsivät mitä tilanne kulloinkin vaati ja mikä oli hyväksi ja toivat mukanaan muitakin, sebulonilaiset olivat harjaantuneita kaikkien sota-aseiden käyttöön ja valmiita käymään yhtenä miehenä taisteluun, danilaiset olivat sotaan harjaan-tuneita ja asserilaiset taisteluvalmiita. Olipa mukana myös iso joukko manasselaisia, joiden tehtävä oli joukkovoimalla huutaa isoon ääneen Daavid kuninkaaksi. Kaikki tekstissä mainitut eivät kuitenkaan olleet sotilaita. Luku päättyy mainintaan siitä, kuinka heimolaiset olivat varustaneet sotilaat matkaeväillä ja lähellä asuvat heimot toivat vielä lisäksi runsaasti ruokaa.

Tämä lyhyt pätkä kuvaa osuvasti myös lähetystyötä. Lähetystyössä tarvitaan erilaisia lahjoja: viisasta johtamista, ymmärrystä, kykyä innostaa muita mukaan, kouluttautunutta taitoa ”sota-aseiden” käyttöön, valmiutta käydä yhdessä työhön, kokemusta, intoa, valmiutta pitää sanomaa esillä isoon ääneen. Yhdellä ihmisellä hyvin harvoin on kaikkia mahdollisia vahvuuksia, mutta yhdessä muodostamme hienon joukon. Mutta lähtijöiden lisäksi tarvitaan myös niitä, jotka varustavat – tarvitaan teitä lähettäjiä! Ja onneksi meitä kaikkia varustaa Jumala, joka on luvannut meille kaiken, mitä tarvitsemme. Tämä kuvaus Daavidin sotajoukoista päättyy sanoihin: ”sillä Israelissa vallitsi ilo.” (1. Aik. 12:41) Lähetystyössä on paljon haasteita, mutta kuitenkin pohjimmiltaan työ on ILOsanoman eteenpäin viemistä, joten toivottavasti siihen saa aina kuulua ilo. Saamme yhdessä koko kirkkona iloita siitä, että saamme olla mukana Jumalan suuressa suunnitelmassa ja todistaa Hänen ihmeellisiä tekojaan. Toivottavasti sinäkin saat ilosta käsin olla toimimassa omalla paikallasi.

Kiitos, kun olet mukana tekemässä tätä työtä! Kiitos kaikista rukouksista, mukana elämisestä ja yhteydenpidosta. Kiitos myös taloudellisesta tuesta – ilman sitä työtä ei voitaisi tehdä. Hienoa, jos voit tukea säännöllisesti itsellesi sopivalla summalla. Käytäthän silloin ensisijaisesti henkilökohtaista viitenumeroasi. Kertalahjoituksia voi tehdä myös Taivaallinen lahja -nettisivulla, MobilePaylla ja uusimpana tekstiviesti- ja puhelinlahjoituksena.
Iloa ja siunausta arkeesi!
Liisa

Rukous- ja kiitosaiheita:
 Rukoillaan koronakriisin pikaista helpottumista
 Sleyn ja seurakuntien toiminta poikkeusoloissa, kesän suunnitelmat ja etä-Evankeliumijuhlan järjestelyt
 Kotimaankauden vierailujen ja tapaamisten järjestyminen
 Evankeliumin leviäminen poikkeuksellisen ajan keskellä
 Rakveren Kolminaisuuden seurakunta, kirkkoherra ja kaikki seura-kuntalaiset, erityisesti kevään rippikoululaiset
 Sleyn taloustilanne ja kaikki koronan vuoksi taloudellisesti kärsivät
 Jaksaminen uudenlaisessa arjessa ja terveys
 Kiitos tekniikasta, joka mahdollistaa yhteydenpidon, kiitos ystävistä ja lähettäjistä
 Kiitos kauniista keväästä ja luonnosta

Haluaisitko olla mukana lähetystyössä? Jos haluat tukea Liisa Rossin työtä, voit laittaa haluamasi summan Sleyn lahjoitustilille: IBAN: FI13 8000 1500 7791 95, BIC: DABAFIHH. Käytä henkilökohtaista viitenumeroasi, jolloin kannatus näkyy automaattisesti myös kotiseurakuntasi lähetyskannatuksena, tai kirjoita viestikenttään Liisa Rossin rengas + oma kotiseurakuntasi. Säännöllisestä kuukausi-lahjoittamisesta saat tietoa osoitteesta taivaallinenlahja.fi/kuukausilahjoittaminen tai Leea Gröhniltä, leea.grohn@sley.fi, puh. 09 251 39 228. Viitenumero- ja osoiteasioissa sinua palvelee Sinikka Ahvenainen sinikka.ahvenainen@sley.fi tai puh. 050 348 4645. Tukesi tekee mahdolliseksi evankeliumin viemisen niiden pariin, jotka eivät vielä tunne Kristusta. Kiitos tuestasi! Jumala lahjasi siunatkoon. Keräyslupa: 2017-2021: RA/2017/100


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: