Tämän kirjan päähakemisto | Raamattuluentojen hakemisto | SLEY:n Kotisivuille | Raamattukurssin kotisivut | Tulostettava versio

Esiaviolliset suhteet, avoliitto, avioliitto ja Raamattu

Erkki Koskenniemi
(2000)



Erityisesti nuorten kristittyjen parissa eniten puhututtavia aiheita on se, mitä Raamattu opettaa esiaviollisista suhteista, kihlauksesta ja avioliiton alkamisesta. Tässä esityksessä pyrin tarkastelemaan aiheetta toisaalta sekä Vanhan testamentin että Uuden testamentin taustan valossa - ja tottakai Jumalan sanan valossa.

Taustaksi on hyvä tietää, että avoliitto oli Suomessa 1960-luvulle asti varsin harvinainen mutta yleistyi sitten nopeasti. Samaan aikaan yleiskirkollinen opetus kadotti varmuutensa siitä, että esiaviolliset sukupuolisuhteet ovat synti. Kiistakysymykseksi on noussut avioliiton alkamisen hetki - alkaako avioliiton edellyttämä sukupuolielämä tosiaan vasta kuuluisasta "papin aamenesta". Eikö yhdessä elämistä tosiaan voi kokeilla? Eivätkö yhdessä annetut lupaukset hyvinkin korvaa ulkonaista vihkitoimitusta?



1. Vanha testamentti

VT pitää avioliittoa suuressa kunniassa. Se on esillä jo 1. Moos. 2 ja muodostaa yhteiskunnan perusyksikön. Mielenkiintoinen on tätä alleviivaava säädös: Vasta kihlautunut mies ei saanut lähteä sotaan, vaan hänen piti olla vaimonsa luona.

"Jos joku on kihlannut naisen mutta ei ole vielä ottanut häntä vaimokseen, hän saa palata kotiinsa, ettei kaatuisi sodassa ja ettei joku toinen ottaisi hänen kihlattuaan vaimokseen." (5. Moos. 20:7)

VT:n maailma on monessa mielessä patriarkaalinen. Lähi-idässä yleiseen tapaan vanhemmat ilmeisesti järjestivät myös Israelissa useimmat avioliitot. Siihen ei tosin yksikään Mooseksen lain säädös velvoita.

Vanhan testamentin maailmassa on itsestään selvää, että tytön piti olla avioliittoa solmittaessa neitsyt. 5. Moos. 22:20-21 säätää muussa tapauksessa morsiamelle kuolemantuomion. Se aiottiin panna toimeen myös 1. Moos. 38, kunnes isä sai häpeäkseen huomata tyttärensä tehneen vain sitä mitä hän oli itsekin tehnyt.

Raskas ja kuolemalla rangaistava rikos oli myös aviorikos, mikä tarkoittaa suhdetta toisen vaimoon. Kokonaan toinen asia on, että miehet näyttävät eläneen katunaisten kanssa rankaisematta. VT heijastelee Lähi-idän kaksinaismoraalia (naiselle ja miehelle eri säädökset), mutta yksikään lakiteksti ei sitä oikeuta.



2. Uusi testamentti

a) Miten avioliitto solmittiin?

2. Juutalainen avioliitto solmittiin ilmeisesti jo Jeesuksen aikana kolmessa eri vaiheessa. Ensin oli vuorossa kihlaus, jolloin morsiamen ja sulhasen vanhemmat sopivat avioliitosta. Tämän jälkeen seurasi morsiamen kodissa pidetty toimitus, jossa todistajien läsnäollessa annettiin avioliittolupaukset ja sulhanen antoi kihlatulleen lahjoja. Vaikka sukupuoliyhteys ei vielä ollut sallittu, tässä vaiheessa avioliittoa ei saanut enää peruuttaa. Kolmas ja viimeinen vaihe seurasi ehkä vasta vuoden kuluttua, jolloin avioliitto lopullisesti solmittiin meluisan riemukkaassa hääjuhlassa. Sinä päivänä ystävät pukivat morsiamen hänen kotonaan juhlavaatteisiin. Alkoi sulhasen odotus. Sillä hetkellä kun sulhanen ystävineen tuli näkyviin, alkoi itämaisen riehakas hääjuhla, jossa morsianta ja sulhasta kuljetettiin riemusaatossa yhteiseen kotiin.

Tämän menettelytavan kohtaamme monessa eri Raamatun tekstissä. Maria ja Joosef olivat kihloissa - mutta Joosef tiesi, että syntyvä lapsi ei voi olla hänen, koska esiaviollinen sukupuoliyhteys ei ollut sallittu. Jeesus käyttää usein (esim. Matt. 25) hääjuhlaa vertauskuvana, joka opettaa hänen paluutaan, viimeistä tuomiota ja suurta iloa taivaassa.

b) Sanoja

Uuden testamentin tärkeimmät asiaan liittyvät sanat ovat moikheia, ja porneia ja niille sukua olevat sanat

Moikheia käännetään suomalaisessa raamatussa useimmiten sanalla "aviorikos". Aviorikos tuomitaan itsestään selvästi, mm. 1. Kor. 6:9-11 se on niiden syntien joukossa, joiden harjoittajat eivät peri Jumalan valtakuntaa. Mutta se tuskin yllättää ketään, joka tuntee Vanhan testamentin juutalaiselle uskolle antamaa taustaa.

Läheisemmin nyt käsiteltävään aiheeseen liittyy toinen sana porneia, joka käännetään nyt sievistelevästi "siveettömyys". Jos moikheia liittyy aviorikokseen, porneia on yleissana, joka tarkoittaa muuta avioliiton ulkopuolista (heteroseksuaalista) sukupuolielämää (joskus sana voi tarkoittaa myös aviorikosta). Sen kantasana on porne, mikä tarkoittaa eräällä varsin vanhalla ammatilla itseään elättävää naista. Sana ei siis ole väritön ja neutraali, vaan hyvin ladattu. Se tuomitaan ankarasti - nyt on varmaan syytä antaa Jumalan itsensä puhua:

Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat (Mark. 7:21)

"Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet …" (1. Kor. 6:9)

"Pysykää erossa haureudesta! Kaikki muut synnit, joita ihminen tekee, kohdistuvat muualle kuin hänen ruumiiseensa, mutta siveetön teko osuu ihmisen omaan ruumiiseen. Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa! (1. Kor. 6:18-20)

"Kunpa Jumalani ei nöyryyttäisi minua teidän takianne, kun taas tulen luoksenne! Kunpa minun ei tarvitsisi surra monien sellaisten vuoksi, jotka ovat tehneet syntiä eivätkä vieläkään ole katuneet sitä saastaisuutta, siveettömyyttä ja hillittömyyttä, jossa ovat eläneet!" (2. Kor. 12:21)

"Lihan aikaansaannokset ovat selvästi nähtävissä. Niitä ovat siveettömyys, saastaisuus, irstaus, epäjumalien palveleminen, noituus, vihamielisyys, riidat, kiihkoilu, kiukku, juonittelu, eripuraisuus, lahkolaisuus, kateus, juomingit, remuaminen ja muu sellainen. Varoitan teitä, kuten olen jo ennenkin varoittanut: ne, jotka syyllistyvät tällaiseen, eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa. (Gal. 5:19-21)

"Siveettömyydestä, kaikenlaisesta saastaisuudesta ja ahneudesta ei teidän keskuudessanne saa olla puhettakaan, eihän mikään sellainen sovi pyhille. (Ef. 5:3)

"Jumalan tahto on, että te pyhitytte. Kavahtakaa siveettömyyttä! Jokaisen teistä on opittava pitämään ruumiinsa pyhänä ja kunniassa." (1. Tess. 4:3-4)

Kohdat ovat sävyltään hyvin tiukkoja. Muutamaan kertaan "siveettömyyden" harjoittajista - ja nyt puhutaan sekä miehistä että naisista! - sanotaan, että he eivät peri Jumalan valtakuntaa. Sukupuolielämä kuuluu avioliittoon - aivan kuten sanotaan Hepr 13:4:

"Pitäkää avioliitto kaikin tavoin kunniassa älkääkä häpäiskö aviovuodettanne, sillä Jumala tuomitsee siveettömät ja avionrikkojat ."

c) Entä pakanoiden avioliitot?

Mielenkiintoinen ja tärkeä asia on ikivanha ja Raamattuun juurtuva varhaisen kirkon katsantokanta, joka rikkomattomana jatkuu tähän päivään asti. Lähetystyötä tekevä kirkko otti ja ottaa edelleen vakavasti pakanoiden solmimat avioliitot. 1. Kor. 7 tekee selväksi, ettei kristitty osapuoli saa jättää uskoon tultuaan uskosta osatonta aviopuolisoaan. Avioliitto ei perustu vain ihmisten uskoon, vaan se perustuu siihen, että Jumala on itse asettanut avioliiton. Tästä syystä kristityksi kääntynyttä japanilaista avioparia ei tänä päivänä vihitä - he ovat jo avioliitossa, oli se solmittu millaisin menoin hyvänsä. Tämä itsestäänselvyys aiheuttaa seuraavassa osassa vähän tuumintaa.



3. Entä me?

Raamatun tekstien tarkastelu ei varmaan aiheuta kuin tuhahduksen siellä, missä Jumalan valtakunnasta ei mitään välitetä. Niille, jotka ovat löytäneet Jumalan, asiat asettuvat toiseen valoon. Esiaviolliset ja avioliiton ulkopuoliset suhteet ovat raskas synti harjoitetaan niitä sitten meidän aikanamme kuinka paljon hyvänsä.

Joidenkin mielestä seksuaalisen hurjastelun torjuminen johtuu siitä, että Jumala ei halunnut maailmaan aviottomia lapsia - nyt kun ehkäisy on kehittynyt, samaa ongelmaa ei ole. On kuitenkin varsin riskialtista etsiä perusteita Jumalan säädöksen takaa. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti - alkuperäisellä paikallaan Hepr. 13:8 tämä tarkoittaa nimenomaan, että kristityille annetut ohjeet eivät muutu vaan pysyvät, koska Herra on aina sama.

Mutta entä koska sitten avioliitto meillä alkaa? Papin aamenestako? Tässä maailmassa on monta tulkinnanvaraista asiaa. Niihin ei kuulu se, onko ihminen naimisissa vai ei. Se on yhteiskunnallinen asia, jonka tietää henkikirjoittaja, juristi - ja sen tietää ihminen itse. Avioliitossa joko ollaan tai ei olla. Olen pastorina vihkinyt ties kuinka monta paria, mutta solminut vain yhden avioliiton, omani. Vihkiessäni minä en solmi avioliittoa, vaan vihkipari. Kysyn heiltä, tahtovatko he ottaa toisensa aviopuolisoiksi ja ottaa näin kantaakseen niin avioliiton vastuut kuin velvoitteetkin. Jos he tahtovat, he ovat solmineet avioliiton ja minun asiani on pitää rukoukset ja alkaa siirtää joukkoa hääjuhlan puolelle (ellei yleistyvään tapaan juhlita kunnolla ja pidetä morsiusmessua). Avoliitto ei ole kristilliseltä kannalta muuta kuin jatkuva esiaviollinen suhde, joka on synti.

Tämän esityksen tarkoituksena on ollut selvitellä, mitä Raamattu sanoo kyseisestä aihepiiristä. Toisiin esityksiin jää, miten selvittelemme niitä sotkuja, joihin olemme tämän alueen törmäilyllä itsemme saaneet. Näitä sotkuja on osaltaan aiheuttanut myös kirkkomme piirissä esiintyvä kelvoton opetus aihepiiristä - kuinka moni edes tietää, että Raamatun mukaan esiaviolliset suhteet ovat väärin ja syntiä? Mutta vaikka kuinka lyhyesti on muistutettava siitä, miten Herra kohtasi syntisiä ja nimenomaan niitä, jotka olivat eksyneet tällä alueella. Kylän kiertopalkinto tuli Jeesuksen luo fariseuksen kotiin ja vuodatti kyyneliin koko kirotun elämänsä ja kaikki sen harharetket. Jeesus antoi hänen olla eikä ajanut pois.

"Ja hän sanoi naiselle: "Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi." Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: "Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi." Mutta Jeesus sanoi naiselle: "Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa." (Luuk. 7:48-50)