Tämän kirjan päähakemisto | Raamattuluentojen hakemisto | SLEY:n Kotisivuille | Raamattukurssin kotisivut | Tulostettava versio

Onko opetettava ymmärrystä Jumalalle?

Erkki Koskenniemi
1987



Jobin kirja

Jobin kirja kuuluu ilman muuta maailmankirjallisuuden valioluokkaan. Kirja on syvällinen ja mukaansatempaava ja se vie lukijansa todella syvälle. On kiehtovaa, miten Jobin kirjassa yhtyvät toisiinsa yksinkertaisuus ja syvällisyys. Toisaalta kehyskertomus, kaksi ensimmäistä ja viimeinen luku, ovat mahdollisimman yksinkertaista tekstiä. Toisaalta kuitenkin juuri nämä kaksi lukua merkitsevät sarjaa kellontarkkoja napautuksia, jotka ottavat esille koko ihmiskunnan kaikkein kipeimmät kysymykset. Niitä käsitellään kirjassa tavalla, jota kukaan ei voi nimittää pinnalliseksi.

Jobin kirjan kirjoittajaa emme tunne. Sen syntyaikakin jää hämärän peittoon. Kertomus vanhurskaasta kärsijästä on ikivanha, mutta Jobin kirja ilmeisesti huomattavasti nuorempi. Lopullisen asunsa se lienee saanut vasta 400-luvulla eKr.

Jobin kirjan esiin nostama ongelmavyyhti on hyvin laaja. Siitä erottuvat ainakin kärsimyksen ongelma, kysymys Jumalan oikeudenmukaisuudesta ja myös kysymys, mitä Jumalasta voi tietää. Nämä kaikki ongelmat käsitellään kirjassa niin, että ne muodostavat yhden ongelmakimpun.



Miksi ihminen kärsii?

Loukkaavinta ja samalla mukaansatempaavinta on Jobin kirjan puhe kärsimyksesta. Kahden ensimmäisen luvun teksti on järjetön ja kauhea. Jumala keskustelee Saatanan kanssa Jobin hurskaudesta. Tulee erimielisyys siitä, kiroaisiko Job vaikeuksissa Jumalaa vai ei. Ei muuta kuin Saatana liikkeelle: paashan koittain! Ja kun Job ensimmäisen onnettomuuksien sarjan jälkeen pysyy hurskaudessaan, Saatana saa lähteä liikkeelle uudelleen!

Sen tutkiminen, miten Job suhtautui Jobin postiin, on lohduttanut lukemattomia Jumalan omia heidän vaikeuksissaan. Toisaalta Job aluksi kiittää Jumalaa: "Alastonna minä tulin äitini kohdusta ja alastonna minä sinne palajan. Herra antoi ja Herra otti, kiitetty olkoon Herran nimi" (Job 1:21). "Otammehan me vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?" (2:10). Toisaalta tunteen tasolla on ollut helppo samastua siihen Jobiin, joka taistelee itsensä kanssa ja kapinoi; siihen mieheen, joka istuu ääneti seitsemän päivää ja seitsemän yötä, ja siihen, joka kiroaa oman syntymäpäivänsä ja kysyy selitystä onnettomuuteensa.

Jobin ystävät tarjoavat yksinkertaista selitystä. Ihminen ei ole puhdas Jumalan edessä ja siksi Jumala rankaisee kärsimyksellä. Valiokirjallisuuden yksi tuntomerkki on, että ihminen joutuu jakamaan sympatiansa eri keskustelijoiden välillä. "Onko ihminen vanhurskas Jumalan edessä, onko mies Luojansa edessä puhdas? ....Katso autuas se ihminen, jota Jumala rankaisee! Älä siis pidä halpana Kaikkivaltiaan kuritusta. Sillä hän haavoittaa ja hän sitoo; lyö murskaksi, mutta hänen kätensä myös parantavat". Diplomaattisesti ja taitavasti ystävät antavat selityksen Jobin kärsimykselle: Jumala rankaisee häntä synnistä, mutta on valmis alkamaan alusta, jos Job etsii anteeksiantamusta.

Job ei tyydy vastaukseen. "Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sillä sinulle tehnyt, sinä ihmisten vartioitsija ... Minkä tähden et anna rikostani anteeksi etkä poista pahaa tekoani?" (7:20-21). Lisäksi Job tuo esiin, että ystävien malli ei kertakaikkiaan toimi: Ei jumalattoman käy tässä maailmassa välttämättä huonosti ja Jumalaa palvelevan hyvin (21. luku). Näin Jobin ystävät eivät kykene selittämään kärsivälle kärsimyksen ongelmaa.



Onko Jumala oikeudenmukainen?

Ensimmäisissä luvuissa Jobilla on voimaa tunnustaa Jumala oikeudenmukaiseksi tapahtui sitten mitä tapahtui: "Herra antoi ja Herra otti; kiitetty olkoon Herran nimi!" (1:21). Seitsemän päivää ja seitsemän yötä tuskantäyteistä pohtimista ja väittely ystävien kanssa muuttaa tilanteen. "Jospa Jumala suvaitsisi musertaa minut, ojentaa kätensä ja katkaista elämäni langan! Niin olisi vielä lohdutuksenani - ja ilosta minä hypähtäisin säälimättömän tuskan alla - etten ole kieltänyt Pyhän sanoja" (6:10).

Jumala ei kuitenkaan kuule Jobin pyyntöä. Jobin voimat loppuvat eikä hän jaksa enää pysyä kuuliaisuudessaan. "Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi, tarkastat häntä joka aamu, tutkit häntä joka hetki? Etkö koskaan käännä pois katsettasi minusta, etkö hellitä minusta sen vertaa, että saan sylkeni nielaistuksi?" (7:17-19). "Totisesti, minä tiedän, että niin on; kuinka ihminen voisi olla oikeassa Jumalaa vastaan! Jos ihminen tahtoisi riidellä hänen kansaaan, hän ei voisi vastata hänelle yhteen tuhannesta. ...Katso, hän käy ohitseni enkä minä häntä näe; hän liitää ohi, enkä minä häntä huomaa. Katso, hän tempaa saaliinsa, kuka voi häntä estää, kuka sanoa hänelle: 'Mitä sinä teet?'... Vaikka oikeassakin olisin, en saisi vastatuksi; minun täytyisi tuomariltani armoa anoa. Jos minä huutaisin ja hän minulle vastaisikin, en usko, että hän ottaisi korviinsa huutoani, hän joka ajaa minua takaa myrskytuulessa ja lisää haavojeni lukua syyttömästi ... Jos väkevän voimaa kysytään, niin hän sanoo: 'Tässä olen!' mutta jos oikeutta, niin: 'Kuka vetää minut tilille?' Vaikka olisin oikeassa, niin oma suuni tuomitsisi minut syylliseksi; vaikka olisin syytön, niin hän kuitenkin minut vääräksi tekisi. Syytön minä olen. En välitä hengestäni, elämä on minulle halpa. Yhdentekevää kaikki; sen tähden minä sanon; hän lopettaa niin syyttömän kuin syyllisenkin.... Syyllisenä täytyy minun olla; miksi turhaan itseäni vaivaan? Jos vaikka lumessa peseytyisin ja puhdistaisin käteni lipeällä, silloinkin sinä upottaisit minut likakuoppaan, niin että omat vaatteeni minua inhoaisivat. Sillä ei hän ole ihminen niinkuin minä voidakseni vastata hänelle, ja käydäksemme oikeutta keskenämme" (9. luku). Ystävien vastaväitteiden jälkeen Job jatkaa yhä päättäväisemmin: "Oi jospa tietäisin, kuinka löytää hänet, jospa pääsisin hänen asunnolleen! Minä esittäisin hänelle riita-asian ja täyttäisin suuni todisteilla. Tahtoisinpa tietää, mitä hän minulle vastaisi, ja kuulla, mitä hän minulle sanoisi... Silloin käräjöisi hänen kanssaan rehellinen mies, ja minä pelastuisin tuomaristani ainiaaksi. Katso, minä menen itään, mutta ei hän ole siellä; menen länteen, enkä häntä huomaa, jos hän pohjoisessa toimii, en häntä erota, jos hän kääntyy etelään, en häntä näe... Väkivaltaiset Jumala ylläpitää voimallansa, he pysyvät pystyssä vaikka olivat jo epätoivoisia hengestään. Hän antaa heidän olla turvassa ja heillä on vahva tuki, ja hänen silmänsä valvovat heidän teitänsä ... Eikö ole niin? Kuka tekee minut valhettelijaksi ja saattaa sanani tyhjiksi?" (luvut 23-24).

Jobin kirja tuo runollisesti ja syvällisesti esiin ikuiset kysymykset. Kreikkalaiset sanoivat, että rikkauden jumala on sokea. Jokainen maailmaa avoimin silmin katseleva huomaa Jobin esittämät ongelmat. Mitä vastaamme tähän todisteluun: Jos maailma on paha, Jumala ei voi olla sekä hyvä että kaikkivaltias.

Maailmassa on paljon pahaa.
Siis Jumala ei voi olla sekä hyvä että kaikkivaltias.

Kumpi Jumala siis on, onko hän hyvä vai kaikkivaltias? Onko Jumala hyvä mutta voimaton vai paha ja kaikkivaltias? Eikö kysymys pidä ratkaista empiirisesti: Katsotaan, miltä maailma näyttää ja tehdään siitä johtopäätökset. Eikö jokainen sairaana syntyvä lapsi, eikö jokainen raateleva sairaus, eikö yksin jäämisen tuska ja jokainen mieletön sota huuda sitä, että ylläoleva todistelu on oikea! Tämän kysymyksen voi kristitty haudata, mutta kun kärsimys tulee lähelle, se vyöryy päälle kuin hyökyaalto. Millä me puolustamme Jumalaa, joka lähettää Saatanan koettelemaan Jobia? Millä me puolustamme Jumalaa, joka sallii tänä päivänä kaiken mielettömyyden? Eikö ole sanottava näin: Minä olen kadottanut uskoni hyvään Isään Jumalaan ja uskon enää sokeaan äiti Sattumaan.



Mikä on Jobin kirjan vastaus?

Jobin kirjan sanoma ei ole, ettei uskonasioista voi tietää mitään varmaa ja että jokaisen on tehtävä omat kysymyksensä. Silti se lyö terveellisellä tavalla rikki kaikki meidän rakennelmamme. Jobin kirjan äärellä joudumme tunnustamaan, että emme tunne Jumalaa. Meillä on oma jumalakuvamme, joka vastaa omaa järkikultaamme. Olemme leikanneet ulkopuolelle kaiken sellaisen, joka ei mahdu omaan järkeemme. Olemme tehneet Jumalasta jumalan, aatteen ja idean omassa mielessämme. Silloin olemme unohtaneet, että Jumala on Jumala, persoonallinen olento. "Sillä kuka on Jumala, jollei meidän Jumalamme? Korkein, parhain, mahtavin, kaikkivaltaisin, armollisin ja vanhurskain, salatuin ja kuitenkin kaikkialla läsnäoleva, kaunein ja voimallisin, lujana seisova ja samalla saavuttamaton, muuttumaton ja kuitenkin kaikki muuttava. Sinä, joka et koskaan ole uusi etkä koskaan vanha, joka uudistat kaikki, mutta saatat ylpeät lakastumaan aivan heidän tietämättään; aina vaikuttava, aina levollinen, joka kokoat etkä mitään tarvitse, joka kannat, täytät ja suojelet, joka luot, ravitset ja täydelliseksi teet, joka etsit ja jolta kuitenkaan ei mitään puutu! Sinä rakastat etkä rauhaasi menetä, Sinä kiivastut ja olet levollinen; Sinä kadut ja Sinä vihastut, mutta säilytät tyyneytesi, Sinä muutat kaikki, itse koskaan muuttumatta, Sinä otat talteen, minkä löydät, mutta et ole koskaan sitä kadottanut..." (Augustinus, Tunnustukset 1,4).

Job ei saa vastausta kärsimyksen ongelmaan. Ei Jumala selitä, miksi Saatana sai lähteä liikkeelle vanhurskasta koettelemaan. Ei Job saa kuulla maailmanselitystä. Hänen vastauksensa on siinä, että hän kohtaa Jumalan. "Korvakuulolta vain olin sinusta kuullut, mutta nyt on silmäni sinut nähnyt. Sen tähden minä peruutan puheeni ja kadun tomussa ja tuhassa" (42:5-6). Jobin tavoin mekin saamme laskea kätemme suullemme: Mitä tulin sanoneeksi Jumalasta? Jobin kirja ei anna vastausta kärsimyksen ongelmaan ja kysymykseen Jumalan oikeudenmukaisuudesta ja kuitenkin antaa. Mitään filosofille kelpaavaa vastausta ei anneta. Ainoa vastaus on Jumala. Ja siinä vastauksessa riittää pohdittavaa ja ihmeteltävää koko loppuelämäksi. Jumala on jotain aivan toisenlaista, täysin meidän ajatustemme yläpuolella. Mutta juuri niin, salattuna Jumalana hän on hyvä ja kaikkivaltias, löipä hän tai paransi.



Mitä Jumalasta voi tietää?

Jobin kirja vie pakosti pohtimaan, mitä voimme tietää Jumalata. Kirja on raju ja monelle loukkaava. Sen äärellä kristitty joutuu tunnustamaan Jumalasta: "Katso, nämä ovat ainoastaan hänen tekojensa äärten häämötystä, ja kuinka hiljainen onkaan kuiskaus, jonka hänestä kuulemme! Mutta kuka käsittää hänen väkevyytensä jylinän?"

Jobin kirja tekee meidät kaikki naurettaviksi. Me olemme hanakoita etsimään uskollemme uusia latuja. Mietimme, mitä suostumme uskomaan ja mitä emme. Erottelemme pois Raamatusta sellaista, mitä emme suostu omassa elämässämme ottamaan vakavasti. Jobin kirja osoittaa ihmisjärjen avuttomuuden kaikessa alastomuudessaan. Job ei löydä vastausta eivätkä hänen ystävänsä kykene häntä auttamaan.

"Kyllä minä Jumalaan uskon, mutta sano minulle, mihin sitä Jeesusta tarvitaan?" Tämän kysymyksen kohtaamme usein. Tai Jobin sanoin: "Jos olenkin syntiä tehnyt, niin mitä olen sinulle sillä tehnyt ....Minkätähden et anna rikostani anteeksi?" Miksi ihmeessä tarvittiin Jeesuksen ristinkuolemaa? Entä nykyisen tietämyksemme tasolta katsottuna: Kun maapallomme on vain mitätön hiukkanen universumissa ja ihminen kiertolainen maailmankaikkeuden laita-alueilla, mitä järkeä on silloin koko kristinuskossa? Eikö ole surkuhupaisaa, että jos kaiken takana on sittenkin Jumala, Raamattu kuvittelee hänen olevan kiinnostunut yhden ihmisen elämästä ja kohtalosta? Miksi ihmeessä kuvittelet, että sinulle riittää Jumalan huomiota? Onhan se hyvä, jos uskovaiset oppivat jakamaan omastaan ja rakastamaan lähimmäistään, mutta eikö koko usko sittenkin ole vain kaunis valveuni?

Kun näin luetaan Jobin kirjaa ja jatketaan Jobin tietä, pureudutaan syvälle ja todellisiin kysymyksiin. Jumala on meille salattu Jumala emmekä kykene selittelemään hänen tekojaan tai ajatuksiaan. Ne jäävät meille arvoituksiksi. Silti en väitä, että uskonasioissa ei ole saatavissa vastauksia, päin vastoin. Vaikka Jumala on meille arvoitus hänen tahtonsa ei ole. Me tunnemme Jumalan polttavan vihan syntiä kohtaan, mutta myös hänen Isän sydämensä. Me näemme Golgatan ristin, jolla Jumala uhrasi oman Poikansa koko maailman syntien edstä. Tänä päivänä on kaikkien myrskyjen ja myllerrysten keskellä Golgatan kallio ja Jeesuksen haavat ainoa perusta, mikä kestää. Kaikki muu uskonnollisuus murenee ja hajoaa käsiin. Jumalan sana ja Kristuksen lunastusveri ei petä. Me tunnemme hänet, joka Raamatussa vakuuttaa armoaan ja vannoo rakkauttaan syntiseen ihmiseen. Me kuulumme hänelle, joka otti meidät kasteessa lapsikseen. Me polvistumme hänen edessään, joka Herran ehtoollisella antaa meidän osallistua kaikkien pyhien kanssa taivaalliseen hääjuhlaan. Ja kun tässä riipumme kiinni, Jumala ja hänen valtakuntansa on meidän.

Jobin kirjan äärellä on tilaa lukemattomille kysymyksille. Mitä syvemmälle pureudumme, sitä neuvottomammiksi me tulemme. Voimme ymmärtää vain pienen hitusen Jumalan viisaudesta. Emme me edes näe, millaisista helvetin kuiluista syntinen ihminen joudutaan ylös onkimaan, ennen kuin hänet voidaan asettaa Pyhän ja Kaikkivaltiaan kasvojen eteen. Miten me siis ymmärtäisimme ristin salaisuutta? Kun näin on, jäljelle jäävät pyhät sakramentit ja Jumalan oma sana. Joka lähtee omille teilleen, lähteköön neuvomaan ymmärrystä Jumalalle, "hanelle, joka taivaallisetkin tuomitsee". Iankaikkista elämää hän ei peri. Ne jäävät Jeesuksen luo, joilla ei ole kenen luokse he menisivät. Juuri hänellä on iankaikkisen elämän sanat. "Minun onneni on olla Jumalaa lähellä."