Tämän kirjan päähakemisto | Raamattuluentojen hakemisto | SLEY:n Kotisivuille | Raamattukurssin kotisivut | Tulostettava versio

Kirkko, Kristuksen ruumis

Erkki Koskenniemi
1988



Puhuessansa Kristuksen seurakunnasta kokonaisuutena eli Kristuksen Kirkosta Uusi testamentti käyttää monia hyvin havainnollisia ja sattuvia kuvia. Kirkko on Kristuksen viljelysmaa, se on Kristuksen morsian, se on Jumalan valmistuva rakennus. Tällä kertaa syvennymme yhteen tällaiseen kuvaan: Kirkko on Kristuksen ruumis. Tästä puhuvat useat Raamatun kohdat, ennen kaikkea 1Kor 12 ja Ef 5.



1Kor 12

Ottaessamme esille luvun 1Kor 12 saamme eteemme todellisen helmen. Paavalilla oli korinttolaisten kanssa monenlaisia murheita ja vaikeuksia. Juuri tässä luvussa hän ottaa esille seurakunnan vaikeuksien ytimen. Korintossa jokainen luuli olevansa toista parempi ja jos ei parempi, niin huonompi. Joku arvosti yhtä asiaa, toinen toista. Monilla korinttolaisilla oli väkeviä armolahjoja. Kuka puhui kielillä, kuka profetoi, kuka paransi sairaita. Tästä seurasi paljon ylemmyyden- ja alemmuudentunnetta, ja sehän tunnetusti synnyttää kaikkein katkerimmat riidat. Jakaannuttiin erilaisiin klikkeihin ja pikkuporukoihin niin, että edes ehtoollisella ei osattu olla sovussa.

Nyt Paavali käyttää12. luvussa paljon papyrusta saadakseen korinttolaiset ymmärtämään Kristuksen kirkon olemuksen. Hän kirjoittaa niin yksinkertaisesti ja kertaa niin moneen kertaan asiansa, että jokainen kuulija varmasti ymmärsi kuulemansa. Kristuksen kirkko on yksi ruumis. Paavali ei tarkoita tässä missään tapauksessa vainajaa, kuollutta ruumista, vaan yhtä elävää ja toimivaa olentoa.

Tähän yhteen, elävään ja toimivaan olentoon liitytään pyhässä kasteessa: "Me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi" (12:13). Ei ole siis kysymys ihmisen suorituksista eikä hänen kykeneväisyydestään. Muualla voidaan vaatia ensin näyttöjä ja vasta sitten ottaa joukkoon, mutta Jumalan kirkossa asiat ovat toisin. Siihen otetaan armosta, ilman näyttöjä ja ilman erinomaisia kykyjä. Ei siinä kysytä, kuka on missäkin yhteiskunnallisessa asemassa tai kuka kuuluu mihinkin kansaan: "olemme kaikki kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa henkeä" (12:13). Ensin on pyhäkaste ja sen avara armo. Se liittää Kristuksen jäseneksi ja avaa Jumalan valtakunnan. Se tekee osalliseksi Jumalan armosta ja siirtää helvetistä taivaaseen.

Paavali ei ota esille pyhää kastetta lopettaakseen keskustelua Kirkon tehtävästä vaan alkaakseen sen. Kun Kristus ottaa ihmisen jäsenekseen, hän ei jätä ihmistä heitteille. Hän liittää ihmisen itseensä ja toisiin kristittyihin. Samalla Pyhä Henki jakaa jokaiselle tehtävän. Ihmisen ruumiissa kullakin jäsenellä on monenlaisia tehtäviä. Kädellä on oma käyttönsä, jalalla toinen, kuuloelimillä ja tuulenhalkaisijalla oma tehtävänsä. Tämä on meille kaikille itsestään selvää. Käytämme kättämme ruokapöydässä emmekä ajattele, että taas se suu on viemässä osansa käden työstä. Ruokapöydästä noustessamme emme ajattele, etteivät jalat saa koskaan mitään vaikka ne tuovat meidät ruokasaliin ja vievät sieltä pois. Ymmärrämme hyvin, että meidän ruumiimme on yksi kokonaisuus, jossa kaikki liittyy kaikkeen.

Aivan samoin on myös Kristuksen ruumiin, Kirkon laita. Jumala on tarkoittanut sen toimimaan juuri niin kuin ihmisen ruumiin: yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Kuten jokaisella ihmisen ruumiinosalla on oma tehtävänsä, myös jokaisella kristityllä on oma tehtävänsä. Ja näitä tehtäviä riittää! Viime aikoina ne on tarkoituksenmukaisesti pelkistetty papin virkaan ikään kuin muuta ei kirkossa olisikaan. Kuitenkin tarvitaan pyhäkoulunopettajia, diakoneja, raamattupiirin vetäjiä, erilaisten tilaisuuksien järjestelijöitä vaikka millä mitalla, samoin niitä, joiden erityinen armolahja siunaa Raamatun mukaisesti käytettynä koko seurakuntaa. Eikä 1Kor 12 sanoma pääty tähän. Jokaisella kristityllä on välttämättä tehtävänsä. Hän yksinkertaisesti on kuin Jumalan käsi ihmisten keskellä. Tämä käsi voi heittäytyä laiskaksi ja tehdä typeryyksiä, mutta Jumalalla ei ole muita käsiä kuin meidät. Juuri siksi on totta: missä on Jumalan oma ihminen, siellä on myös Jumala paikalla. Tämä pitää paikkansa työpaikalla, kodissa, kadulla kulkiessamme ja kylässä poiketessamme. Meidän ei tarvitse pinnistellä voidaksemme tulla Jumalan työaseiksi. Sinä olet sellainen jo, joko hyvä tai huono, mutta olet joka tapauksessa. Ja juuri tämä on tärkeä nähdä, kun puhutaan siitä, tavoittaako Kirkko vai ei ja tekeekö Kirkko jotain vai ei. Kirkko on siellä, missä on Kristuksen jäseniä, uskovaisia ihmisiä. Tällä tavalla Kirkko tavoittaa työväestöä, nuoria, Kirkosta vieraantuneita. Tässä ovat Kirkon valtavat mahdollisuudet silloinkin, kun sen papit ja piispat luopuvat Jumalan sanasta.

Korintossa oli pantu Jumalan lahjat arvojärjestykseen. Niiden perusteella sitten jotakin seurakuntalaista arvostettiin vähän, paljon tai ei ollenkaan. Se oli selkeää suoritusyhteiskuntaa. Joka osasi ja taisi tai jolla oli armolahja, se oli jotain, muut eivät. Nyt Paavali panee 12. luvussa asiat järjestykseen. On lakattava kadehtimasta tai vähättelemästä seurakunnan jäseniä. Ei heidän arvonsa riipu siitä, millaisia lahjoja tai tehtäviä heillä on. Jokainen Kristuksen jäsen on tasa-arvoinen. Tämä ei merkitse tehtävien samanlaisuutta, vaan tasa-arvon perusta on muualla: kasteen armossa. Jumalan Pyhä Henki voi antaa ihmisille erilaisia tehtäviä. Kenenkään arvoa ei korota se, että hänellä on armolahja, että hänet on vihitty papiksi tai peräti piispaksi. Jumalan edessä olemme kaikki samanarvoisia. Mistä voisimmekaan saada enemmän kuin sen, mitä Jumalan antaa kasteessa! Tämä kohta meidän on syytä lukea tarkoin. Kyllästymiseen asti on väitetty, että Kirkko sortaa naisia, kun ei vihi naisia papeiksi. Toisaalta Suomen seurakunnat ovat täynnä sellaisia ihmisiä, jotka jostakin syystä tuntevat alemmuutta toisten rinnalla. Tämä kohta on vapauttava: Kenelläkään ei ole syytä tuntea alemmuutta. Kaikki jotka omistavat itselleen Jumalan kasteessa antaman lahjavanhurskauden, ovat myös seurakunnassa tasa-arvoisia eli Jumalan rakkaita lapsia. Raamatun mukaan tasa-arvo ei ole sitä, että kaikilla on samoja tehtäviä. Päinvastoin Pyhä Henki antaa yhdelle yhden lahjan ja toiselle toisen. Kaikki koituu Kirkon rakennukseksi. Meidän on opittava vetämään yhtä köyttä. Yhdelle Jumala antaa kielilläpuhumisen armolahjan, toiselle paimenen viran, kolmatta hän siunaa valoisuudella ja iloisuudella. Se ei kuitenkaan kumoa tasa-arvoisuutta, jonka taustalla on Jumalan luomistyö ja Kristuksen syntisille ansaitsema armo.



Ef 5:22-33

Tämä pyhän Raamatun kohta on nykyään sen verran arkaluontoinen, että kirkolliskokous poisti sen vihkikaavasta. Näin Kirkkoa ei voi syyttää vanhoillisuudesta. Samalla on kuitenkin sivuutettu syvällinen ja ihana Raamatun sana.

Kristillisen avioliiton esikuva on Kristuksen ja Kirkon välinen rakkaus. Meitä kutsutaan rakastamaan ja kunnioittamaan toisiamme esikuvana itse Herra Jeesus. Herra etsi morsiamensa tämän maailman epämääräisistä loukoista, pyhitti sen omalla sovintoverellään, pesi sen puhtaaksi kasteen vedellä. Näin hän asetti Isän Jumalan eteen kirkastetun Kirkon, puhtaan morsiamen, jossa ei ole tahraa eikä ryppyä. Niin kuin mies ja nainen tulevat avioliitossa Jumalan säätämyksen mukaan yhdeksi lihaksi, niin Kristuskin on liittänyt itsensä seurakuntaan ja on sen pää. Mitkään vaikeudet eivätkä esteet saa Kristusta purkamaan tätä suhdetta ja hylkäämään ruumistaan, Kirkkoa. Kirkon pyhyys ei ole kristittyjen pyhyyttä, vaan Kristuksen pyhyyttä. Siksi meillä syntisillä on edessämme loistava tulevaisuus. Me suuntaamme jo nyt katseemme kohti tulevaa maailmaa ja Karitsan häitä. Siinä juhlassa soi puhtaasti ja täydellisesti kiitos Karitsalle, joka sovitti omalla verellään meidän suuret syntimme.

Meidän asiamme on rukoilla Jumalalta loppuun asti kestäväisyyden armoa ja pysytellä kaikin voimin Kristuksen ruumiin elävinä jäseninä. Ennen muuta meidän ongelmamme on siinä, että olemme laiskoja rukoilijoita, laiskoja Raamatun lukijoita ja laiskoja kirkossakävijöitä. Kuitenkin rukous on kristityn hengitystä, kristitty elää Jumalan sanasta eikä se ansaitse kristityn nimeä, joka ei välitä kirkkoon lähteä. Tarvitsemme parannusta: Rukous rukoukselta, Raamatun luku Raamatun luvulta ja ehtoollismessu ehtoollismessulta Jumala antaa oman valtakuntansa tulla osaksi meidän jokapäiväistä elämäämme.