Tämän kirjan päähakemisto | Raamattuluentojen hakemisto | SLEY:n Kotisivuille | Raamattukurssin kotisivut | Tulostettava versio

Laupias samarialainen & Isä meidän

Luukkaan Evankeliumi
10:25-11:13



Tällä kertaa lukukappaleessamme on vain kolme perikooppia eli tekstijaksoa, kertomusta, mutta nämä kolme kertomusta ovat sitäkin tunnetumpia: laupias samarialainen (10:25-37), Martta ja Maria (10:38-42) sekä Isä meidän-rukous (11:1-13).



LAUPIAS SAMARIALAINEN LUUK 10:25-37

Eräs lainopettaja - ryhtyi "testaamaan", koettelemaan Jeesusta. Lainopettajana hänen tietenkin olisi pitänyt tietää, kuinka ihminen pelastuu, siksi kysymys tehtiin Jeesuksen kiusaamiseksi (jae 25, vertaa Matt 15:14 sokea sokean taluttaja, Matt 23:13-36 Jeesuksen voi-huudot fariseuksille ja lainopettajille).

Mies siis halusi tietää, vastaisiko Jeesus oikein; hän kyllä luuli tietävänsä oikean vastauksen, mutta tiesikö Jeesus sen.

Jeesus ei langennut hänelle viritettyyn ansaan, vaan esitti vastakysymyksen: "Mitä laki, Vanha testamentti, opettaa asiasta?" Lainopettaja yhdisti kaksi Vanhan testamentin lain ohjetta: Jumalan rakastamisen (Israelin uskontunnustuksesta 5 Moos 6:4-9) ja lähimmäisen rakastamisen (3 Moos 19:18). Ilmeisesti lainopettaja odotti, että Jeesus olisi vastannut jotakin, joka olisi ollut ristiriidassa lain kanssa.

Jeesus hyväksyi vastauksen, mutta lainopettaja ei halunnut poistua hävinneenä, vaan halusi ottaa esille kiistellyn kysymyksen siitä, ketä "lähimmäisellä" oikein tarkoitettiin.

Itse Vanhan testamentin kohta viittaa nimenomaan israelilaisiin, "omaan kansaan" (3 Moos 19:18). Mutta Jeesuksen aikana osa laintulkitsijoista katsoi lähimmäisen tarkoittavan vain hurskasta juutalaista; oli rakastettava vain niitä, jotka rakastivat Jumalan lakia.

Ketä Jeesus tarkoitti puhuessaan lähimmäisen rakastamisesta (jae 29)? Nimenomaan tähän kysymykseen vastatakseen Jeesus kertoi kertomuksen laupiaasta samarialaisesta.

Jerusalemista on 27 kilometriä Jerikoon. Tie oli tuohon aikaan louhikkoinen ja kulki asumattomia seutuja, Juudean autiomaassa. Tuolla matkalla tie laskee toista kilometriä. Tie oli otollinen roistoille.

(Juutalainen) mies tulikin ryöstetyksi tuolla tiellä. Roistot jättivät hänet riisuttuna ja pahoinpideltynä makaamaan tielle. Voi olla, että Jeesus kertoi todella tapahtuneen tosiasian, voi olla, että kertomus on "keksitty". Tällä ei kuitenkaan ole merkitystä kertomuksen tulkinnalle ja opetuksille. Joka tapauksessa kuvattu tilanne oli elävästä elämästä tuttu ja hyvin todellinen.

Paikalle tullut pappi väisti miestä ja kiiruhti ohi. Ehkä hän pelkäsi roistojen olevan vielä lähellä ja joutuvansa vaaraan, jos hän olisi ryhtynyt auttamaan ryöstettyä. Tai ehkä hän puolustautui mielessään sillä, että Mooseksen lain mukaan (3 Moos 21:1-4) papit saivat saastuttaa itsensä vain lähisukulaistensa kuoleman johdosta; mieshän saattoi olla jo kuollut.

Seuraavaksi paikalle tuli leeviläinen, temppelipalvelija, joka teki samoin kuin pappikin.

Joka viikko Jerusalemin temppelissä palveli 300 pappia ja 400 leeviläistä, ehkä pappi ja leeviläinen olivat menossa viikon mittaiseen palvelusvuoroonsa (kukin suku sai palvella kaksi kertaa vuodessa viikon temppelissä) tai palaamassa kotiinsa temppelistä.

Kolmantena paikalle osui samarialainen, joka auttoi ryöstettyä. Hän vei ryöstetyn seuraavaan majataloon ja lupasi maksaa hänestä ja hänen hoidostaan aiheutuvat kulut. Jerusalemin ja Jerikon puolivälissä on "Laupiaan samarialaisen majatalo", mutta onko sen nimi seurausta kertomuksesta vai kertomuksessa tarkoitettu majatalo, jää epäselväksi. Samarialaisen maksamat kaksi denaaria olisivat riittäneet neljän kuukauden majoittumiseen, sillä roomalainen historioitsija Polybios kertoo samoihin aikoihin italialaisten majatalojen veloittaneen puoli asia päivältä (1 as = 1/32 denaaria).

Lopuksi lainopettaja joutui hankalan kysymyksen eteen, eikä hän halunnutkaan nimetä lähimmäisenrakkauden esimerkiksi samarialaista, vaan "sen, joka osoitti hänelle laupeutta" (jae 37).

Kuka siis on lähimmäiseni? Voisimme tämän kertomuksen perusteella antaa määritelmäksi vaikkapa: "Ihminen, jonka Jumala johdattaa tielleni." On helppo parantaa kaukaisia asioita, mutta pystynkö kohtaamaan vaikeat tilanteet, jotka ovat lähelläni? Lähimmäisenrakkaus voi vaatia aikaani ja rahaani, se ei ole vain kauniita periaatteita.



KUVAUS KRISTUKSESTA?

Jo kirkkoisä Origenes (n. 185-254) esitti kertomuksesta allegorisen, vertauskuvallisen, tulkinnan. Uskonpuhdistaja Martti Luther arvosteli Origeneen tulkinnan yksityiskohtia, mutta hyväksyi sen pääpiirteet. Origeneen mukaan kertomus pyrkisikin opettamaan pelastustietä (vertaa jakeen 25 kysymys).

Tulkinta on seuraava: ryöstetty = ihminen Jerusalem = taivas Jeriko = maailma roistot = Saatana kätyreineen pappi = laki leeviläinen = profeetat laupias samarialainen = Jeesus juhta = kirkko majatalo = seurakunta viini ja öljy = sakramentit lupaus palata = Jeesuksen toinen tulemus

Voimme ajatella, että vertauksella on kaksi tasoa. Ensimmäinen taso puhuu lähimmäisestä, toinen taso taas pelastuksesta. Ensimmäinen on tarkoitettu itseensätyytyväisille fariseuksille, toinen niille, jotka todella halusivat kuulla Jeesuksen opetusta. Fariseuksille Jeesuksen vertaus vastasi vain kysymykseen: "Kuka on minun lähimmäiseni?", mutta Jeesukseen uskoville se vastasi sen lisäksi myös kysymykseen: "Mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?"



USKO ELÄMÄN KESKELLE!

Jeesus halusi opettaa uskon näkyvän arkipäiväisissä asioissa, siinä, miten me toimimme. Ei usko ole jokin erityinen saareke elämässämme, vaan sen tulisi näkyä kaikessa, mitä teemme.

Juutalaisten uskontunnustuskin puhui tästä: Jumalaa oli rakastettava "koko sydämestä ja koko sielustasi ja koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi" (jae 27). Jumalasuhde ja usko kuuluvat siis koko elämään. Jos jokin osa elämästä jätetään uskon ulkopuolelle, usko vääristyy: - tunteen ylikorostus saa aikaan ylihengellisyyttä - tahdon ylikorostus saa aikaan lakihurskautta - järjen ylikorostus saa aikaan kylmää puhdasoppisuutta - puolisydämisyys saa aikaan tekopyhyyttä ja "sunnuntaikristillisyyttä"

Osaammeko me tuoda uskon keskelle elämäämme? Osaammeko me tuoda Jumalan tahdon arkipäivään?

On selvää, ettei kukaan maallistunut ihminen ymmärrä meitä, jos meidän uskomme ja puheemme uskosta on irti tavallisesta elämästä. Jos puhumme "Karitsan verellä pesemisestä", "uudestisyntymisestä" tai "kasteen armoon palaamisesta" meidät todennäköisesti ymmärretään väärin. Meidän on osattava puhua Jeesuksesta ja uskosta niin, että maallistunutkin kuulija ymmärtää puhettamme.

Tämä ei ole helppoa. Uudet sanat eivät saa vesittää, muuttaa, itse sanomaa. Vertaukset ovat hyviä yhä tänäänkin, mutta osuvan ja toimivan vertauksen keksiminen ei ole helppoa.

Onkin syytä rukoilla Pyhän Hengen johdatusta kirkon työntekijöille, mutta myös jokaiselle kristitylle, että sanoma Kristuksesta voisi kohdata ymmärrettävällä tavalla tämän päivän suomalaisen.



MARTTA JA MARIA LUUK 10:38-42

Ei ole varmaankaan sattuma, että Luukas on halunnut kertoa Martan ja Marian kodin tapahtumista heti laupiaan samarialaisen jälkeen. Vaikka hyvät teot ja lähimmäisenrakkaus ovat arvokkaita, ne ovat vailla merkitystä, jos tärkein puuttuu elämästämme.

Amerikkalainen gospelmuusikko Larry Norman sanoi vuonna 1988 Evankelisilla Musiikkimessuilla: "Me tarvitsemme elämäämme enemmän Jeesusta!" Liiallinen touhuilu ja ahertaminen voivat peittää meiltä kaikkein tärkeimmän. Hyvästä voi tulla parhaan pahin vihollinen!

Martta ja Maria asuivat veljensä Lasaruksen kanssa Betaniassa, Jerusalemin lähellä (Joh 11:1,18). Tässä kuvattu vierailu osoittaa meille, millaista Jeesuksen julkisen toiminnan arkipäivä on ollut: päivä on matkustettu ja opetettu, illan tultua on saavuttu majapaikkaan, jossa vielä opetetaan ja syödään.

Juutalaisessa yhteiskunnassa oli poikkeuksellista, että nainen kutsui miehen vieraakseen (vertaa myös Luuk 8:1-3), mutta vielä oudompaa oli se, että Jeesus opetti naista, Mariaa. Ei Jeesus ollut oman aikansa sääntöjen ja käsitysten vanki, kuten joskus väitetään!

Martta kiusaantui siitä, että Maria jätti kaikki käytännön työt hänen hoidettavikseen. Mutta Jeesus ei halunnut käskeä Mariaa oppilaan paikalta "keittiöön", sillä Marian osa oli hyvä, suorastaan paras, eikä sitä otettaisi häneltä pois (kreikassa verbi on futuurin passiivissa, se siis viittaa Jumalan toimintaan viimeisellä tuomiolla).

Kysymys on siis siitä, mikä on elämämme tarkoitus, sen päämäärä. Meidät on luotu taivasta ja iankaikkista elämää varten, eikä mikään saa tulla sen esteeksi.

Joskus Jeesuksen vastauksen on tulkittu tarkoittavan ruokalajien määrää: vain yksi ruokalaji on tarpeen, mutta tuollainen tulkinta veisi kertomukselta kärjen. Tällä kertomuksella, kuten useimmilla evankeliumien kertomuksilla, on nimenomaan yksi opetus annettavana.



JEESUS OPETTAA OPETUSLAPSIA RUKOILEMAAN LUUK 11:1-13

1500-luvun alussa renessanssi herätti eurooppalaiset raamatuntutkijat huomaamaan, että Uusi testamentti kirjoitettiin alunperin kreikaksi eikä latinaksi, joka jo vuosisatoja oli ollut lännen kirkon vallitseva kieli. Syntyi suoranainen kilpailu siitä, kuka ehtisi julkaista ensimmäisen kreikankielisen Uuden testamentin. Kilpajuoksun voitti Erasmus Rotterdamilainen (vuonna 1516).

Pian tuosta tekstistä tulikin "Textus Receptus" (TR) eli "Hyväksytty teksti", koska se ensimmäiseksi julkaistuna sai suurimman arvon. Se toimi tietysti myös uusille kielille tehtyjen Uuden testamentin käännösten pohjana.

Mutta kiireessä Erasmus oli ottanut tekstin Uuteen testamenttiinsa sieltä, mistä sen nopeimmin löysi, käänsipä hän pätkän Ilmestyskirjaa latinankielisestä Vulgatasta kreikaksi saadakseen kirjansa täydelliseksi, hänellä kun ei ollut kyseistä kohtaa kreikaksi missään käsikirjoituksessa. Kiireen takia Erasmuksen tekstiin tuli mukaan myös sellaista, joka myöhemmin on havaittu ns. "myöhemmiksi lisäyksiksi" eli joko tahallisiksi tai vahingossa mukaan tulleiksi kopiointi- tai kirjoitusvirheiksi tai muiksi muutoksiksi.

Luukkaan Isä meidän-rukoukseen liittyy kaksi tällaista kohtaa: Luukkaalla ei ole Matteuksen (Matt 6:9-13) Isä meidän-rukouksen 3. ja 7. rukousta (jakeet 2 ja 4). Joku kirjuri on joskus kuitenkin kirjoittanut ne Luukkaankin tekstiin, siis lainannut ne Matteuksen evankeliumista, joko tahallaan tai muistettuaan väärin. Näin Luukkaan tekstiin tuli jotakin sellaista, mitä Luukas ei sinne itse kirjoittanut.

Kun 1800-ja 1900-luvulla on Raamatun tekstien tutkimus mennyt eteenpäin, on Textus Receptus korvattu paremmilla teksteillä. Nykyinen Kirkkoraamattumme perustuu oman aikansa parhaimpaan mahdolliseen tekstiin, siksi nuo muutamat sanat ovat suluissa; uuden käännösehdotuksen teksti perustuu vielä uudempaan tekstilaitokseen, niinpä uusi käännös jättää sanat kokonaan pois.

Erot Matteuksen ja Luukkaan Isä meidän-rukousten välillä selittyvät yksinkertaisimmin sillä, että Jeesus mitä ilmeisimmin opetti tämän tärkeän rukouksen useampaan kertaan. Voi olla, että taustalla on myös kaksi erilaista käännöstä samasta arameankielisestä tekstistä.

Luther opetti Vähässä katekismuksessa, että jokaisen kristityn tulisi rukoilla Isä meidän-rukous vähintään kolme kertaa päivässä: aamulla, ruokailtaessa ja illalla.

"Isä meidän" ei ole vain mallirukous, vaan myös opetusta siitä, mitä ja miten meidän tulee rukoilla.

Tärkeintä on Jumalan valtakunta, vasta toisella sijalla tulevat maalliset tarpeet (Matt 6:33).

"Sillä"-sana jakeessa 4 on tuottanut paljon päänvaivaa rukoilijoille. Opettaako se, että me saamme anteeksi vain yhtä paljon, kuin olemme pystyneet antamaan anteeksi lähimmäisillemme?

Kreikan kielen sanalla "gar" on laajempi merkitys kuin suomen sanalla "sillä": kohdan voisi kääntää esimerkiksi "niinhän mekin annamme anteeksi". Mutta ehkä selventävämpi on Matt 18:22-35:ssä kerrottu vertaus armottomasta palvelijasta: hän menetti anteeksiannon oltuaan lähimmäiselleen armoton. Eli emme voi ansaita armoa, mutta voimme kyllä menettää sen toimimalla vastoin Jumalan tahtoa.

Israelin-matkalaisille näytetään Öljymäellä sijaitsevaa Isä meidän-kappelia, joka on rakennettu paikalle, jolla Jeesus perimätiedon mukaan opetti Isä meidän-rukouksen. Kappelissa on Isä meidän-rukous kaikkiaan 62 eri kielellä. Voi olla, että paikka on oikea, vaikkei Luukas mainitsekaan paikasta mitään.

Herran rukous voidaan ymmärtää myös lopunaikojen "kautta", eskatologisesti: - Jumalan nimen pyhittäminen toteutuu täysin vasta, kun hänen vihollisensa on kukistettu - Valtakunta tulee täydellisesti vasta Kristuksen paruusiassa eli paluussa - jokapäiväinen leipä viittaa hääateriaan taivaassa - syntien anteeksisaaminen sinetöidään tuomion päivänä - pääsy pahasta on lopullisesti totta vasta kirkkaudessa ja perkeleen kukistumisessa.



HELLITTÄMÄTÖN RUKOUS

"Taistelette ja iskette yhteen, mutta jäätte vaille, koska ette pyydä." (Jaak 4:2)

Jeesus opetti myös rukouksen hellittämättömyyttä. Jakeissa 5-8 esitetty kertomus ei ole malli, kuvaus Jumalan toiminnasta, vaan vertaus.

Odottamaton vieras saattoi isännän pulaan: leipää leivottiin joka päivä vain sen päivän tarpeen verran. Illalla sitä ei enää ollut vieraalle, eikä auttanut muu kuin lähteä pyytämään apua naapurilta. Kolme leipää (jae 5) oli yhden ihmisen päiväannos.

Mutta naapuri oli jo nukkumassa eikä halunnut nousta ylös. Koko perhe nukkui yhdellä vuodematolla, vanhemmat laidassa ja lapset keskellä, joten yhden nouseminen olisi herättänyt kaikki. Mutta hellittämätön pyytäjä sai tahtonsa läpi vastusteluista huolimatta.

Jumala on "parempi" (jakeiden 9-10 verbit ovat passiivissa, tekijänä on siis Jumala) kuin pahat ihmiset.

Lopuksi Jeesus opettaa vielä siitä, ettemme saa aina sitä, mitä anomme (jakeet 11-13). Isä ei anna pojalleen huonoja lahjoja, niinpä taivaallinen Isäkään ei anna meille anomaamme, jos se olisi meille vahingoksi.

Mutta meillä ihmisillä on taipumus nähdä, kuulla ja havaita vain se, mikä meitä miellyttää, joten usein huomaamme tässäkin tekstijaksossa vain lupauksen rukousten kuulemisesta, mutta emme opetusta rukousvastauksen luonteesta.

Jumala kuulee rukouksemme, mutta hän ei anna meille vain sitä, mitä anomme, vaan hän antaa meille parasta.