Psalmit | Raamattuluentojen hakemisto | SLEY:n kotisivulle


KATUMUSPSALMIT

Psalmi 102

Psalmia 102 on perinteisesti kutsuttu katumuspsalmiksi. Sellainen se kuitenkin on vain siirretyssä merkityksessä. Toisaalta tämä psalmi puhuu selittämättömästä kärsimyksestä, toisaalta - ja tämä antaa meille täyden syyn sijoittaa se katumuspsalmien joukkoon - se puhuu Jumalan kansan kärsimyksestä. Kolmanneksi, kun Vanhaa testamenttia luetaan Kristuksesta käsin, tämä psalmi puhuu sen Jumalan valtakunnan kaipuusta, joka toteutui Kristuksessa.

Kärsivän ahdistus 1-12

Mikäli tarkastelukulmanamme on yksilön kärsimys ja ahdistus, psalmin sanat tuovat mieleen Jobin kirjan. Laulaja on lohduton kärsimyksensä edessä. Mitkä ahdistukset ovat, ei kerrota, ei myöskään tarkoin niiden syytä. Jumala on vihassaan paiskannut ihmisen maahan - mutta yksilön synnistä ei varsinaisesti puhuta. Toinen näkökulma avaa tekstin luontevasti. Kyseessä on Jumalan kansan valitus pakkosiirtolaisuudessa. Mennyttä on aika, jolloin Jerusalem oli pystyssä, Voideltu kuningas hallitsi ja Herran temppelissä saatettiin uhrata ainoalle Jumalalle. Vieraalla maalla Jerusalemin sortuneet muurit eivät unohdu eikä vihollisten pilkka salli temppelin kohtalon painua unohduksiin. Tässä Jumalan viha lepää kansan päällä. Muistamme Jeremian ja Hesekielin ankarat varoitukset, jotka kaikuivat kuuroille korville. Nyt ne olivat kaikki käyneet toteen. Kolmanneksi - ja nyt luemme tietoisesti Vanhaa testamenttia Kristuksesta käsin - Luther näkee sattuvasti Vanhan liiton pyhien kaipaavan vapahdusta ja armonvaltakuntaa, joka on luvattu Kristuksessa. Laki, synti ja kuolema muodostavat heille liian raskaan taakan ja he odottavat luvattua Jumalan valtakuntaa ja maata, jossa vanhurskaus asuu.

Meitä lähinnä oleva sovellutus liittyy varmasti toiseen näkökulmaan, kansan kollektiiviseen syyllisyyteen ja ahdistukseen. Jumala varoitti omaa kansaansa toistuvasti synnistä ja vääryydestä, mutta se ei sitä tahtonut kuunnella. Nyt Kristuksen Kirkko muodostaa uuden Jumalan kansan. Sille kuuluvat apostolin varoitukset: "Jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän säästä sinuakaan" (Room. 11:21). Vanhan liiton kansa sai useaan kertaan kokea Jumalan ankaraa vihaa poiketessaan viitoitetulta tieltä. Uuden liiton kansalle kuuluvat Ylösnousseen Herran varoitukset, että hän tulee kansansa keskelle kuin varas yöllä ja että tuomio alkaa Jumalan huoneesta. Varoittaahan Herra paikallisseurakuntaa siitäkin, että hän siirtää sen lampunjalan pois paikaltaan eli hylkää lopullisesti koko seurakunnan. Mitä nämä sanat merkitsevät meille? Me olemme Suomen kirkossa tottuneet elämään Jumalan käskyjen kanssa varsin vapaasti. Tehdä vastoin Raamatun sanaa ei näytä muodostavan kovin vakavaa vaaraa sen enempää kirkon kuin yksityisen kristitynkään elämässä. Itse asiassa tällä hetkellä olemme oppineet elämään kuin porsaat, jokainen oman mielemme mukaisesti. Eikö se voi herättää Jumalan vihaa? Eikö nyt ole kollektiivisen parannuksen ja katumuksen aika? Ei luterilaisuus ole sitä, että Raamatun sanalle nauretaan ja tehdään oman pään mukaan!

Jumala armahtaa 13-29

Jos kärsimyksen kohdalla on avattavissa kolme eri näkökulmaa, ne kaikki on ainakin jossain määrin avattavissa myös psalmin toivosta puhuvassa loppuosassa. Kaikkien yhteinen nimittäjä on Jumalan kaikkivaltius. Taivas ja maa katoavat ja ne vaihtuvat toisiin niin kuin ihminen vaihtaa vaatteitaan, mutta Jumala pysyy ja hän kykenee auttamaan omiaan. Yksilön valitus muuttuu toivon näköalaksi, joka kuitenkin näyttää nyt selvästi sulautuvan oman kansan menestykseen. Siitä huolimatta psalmin lukijat ovat ilmeisesti kyenneet vuosituhansien ajan lukemaan sitä myös omasta elämästään ja yksilöllisestä näkökulmasta käsin. Mikäli ajattelemme psalmin merkitystä omana aikanaan, selvästi voimakkaimmin esille nousee omaan kansaan liittyvä näkökulma. Pakkosiirtolaisuus ja siihen liittyvä konkreettinen ahdistus ei ole sittenkään Jumalan viimeinen sana kansalleen. Herra katsoo korkeudesta, kuulee vankien vaikerruksen ja vapauttaa kuoleman omat. On tullut Siionin aika; siis aika jolloin Jerusalem rakennetaan uudelleen ja siellä julistetaan Jumalan suuria töitä. Kansat ja kuninkaat kumartavat Herran nimeä ja sallivat hänen kansansa palata omalle maalleen. Laulajan jälkeläiset saavat asua polvesta polveen Jumalan kaupungissa - joka ainoa sana toteutui muutaman vuosikymmenen kuluttua eikä laulaja toivonut turhaan. Lutherin avaama näkökulma vanhan liiton pyhien armon kaipuusta on sekin sovellettavissa myös psalmin loppuosaan. Meillä on vain yksi Jumala, joka on puhunut sekä profeettojen että apostolien kautta. On vain yksi ainoa armon tie, Kristuksen meille avaama tie. Vanhassa liitossa Kristuksen työ on ennakoituna, Uudessa liitossa ilmoitettuna. Messias-profetiat ja messiaaniset psalmit liittävät pelastuksen suoraan Kristukseen. Monet muut kohdat - kuten nyt käsiteltävä psalmi - ohjaavat turvautumaan Jumalan rajattomaan armoon ja siihen, että hän vielä kerran pelastaa kansansa sen vihollisilta. Tämän pelastusteon näemme toteutuneena siinä, että Kristus murskasi ristinkuolemallaan ja ylösnousemisellaan synnin, kuoleman ja Perkeleen vallan.